Koen olevani tällä hetkellä melko pahasti ahdistunut ja masentunut ja itsetuhoisia ajatuksiakin on alkanut tulla mieleen. Suurimpana syynä tähän on pieleen menneet ihmissuhdekuviot. Olen ollut sinkku jo monta vuotta (eikä sitä edeltävä suhde ollut kovin tasapainoinen) ja tänä aikana minulle on kaksi kertaa käynyt niin, että olen tapaillut useita kuukausia miestä, joka ei kuitenkaan halua sitoutua. Meillä on ollut mukavaa yhdessä, yhteyttä on pidetty paljon puolin ja toisin, olemme aktiivisesti nähneet yms, mutta suhde ei etene minnekään. Kun olen lopulta ottanut asian ja omat tarpeeni puheeksi, suhde on kariutunut siihen paikkaan. Viimeisimmästäkin tapauksesta on nyt yli vuosi aikaa enkä ole edelleenkään päässyt hänestä täysin yli. Ikävät asiat noilta tapailuajoilta pyörivät mielessä ja nyt sain tietää, että tämä viimeisin ihastukseni on aloittanut uuden suhteen. Se on hajoittanut minut lopullisesti enkä saa nukutuksi ja töihin ja opiskeluihin keskittyminen tuntuu mahdottomalta.

Olen yrittänyt tsempata itseäni, että aika parantaa haavat ja joku uusi ihminen, joka haluaa sitoutua ja on kanssani tosissaan, tulee vielä kohdalle. Viime aikoina olen kuitenkin luopunut tästäkin toivosta ja alkanut ajatella, että olen lopun ikääni yksin. Olen ollut Tinderissä ja kokeillut useita kertoja nettideittailua, mutta laihoin tuloksin. Ennemminkin alkaa tuntua, että ne karkottavat loputkin itsetunnon rippeet. Olen usein saanut pakit heti kun olen aloittanut keskustelun, lähettänyt kuvani (nettideittailu) ja jos olen treffeille päätynyt, ne ovat jääneet yhteen tapaamiseen. Jonkin verran olen käynyt erilaisissa tapahtumissa ja basreissa, mutta nyt tuntuu etten kertakaikkiaan jaksa enää yrittää. Tuttavien ja kavereiden hää- ja vauvauutiset vihlovat kovasti sydäntä enkä pysty olemaan iloinen heidän puolestaan. Asiaa pahentaa myös, että koen ettei kukaan täysin ymmärrä minua enkä ole läheskään kaikille voinut tästä surusta edes puhua. Olen koittanut olla aktiivinen ja keskittynyt töihin, opintoihin ja harrastuksiin, mutta nekin ovat vain ikään kuin kulissi sisäiselle yksinäisyydelle ja kelpaamattomuuden tunteelle. Koen olevani ihmissuhteissani täysin epäonnistunut ja täysin arvoton ja nyt alkanut myös piehtaroida katkeruudessa.