Hei Jardin Prive

Tosi kurjaa että sinulla paha olla. Toivottavasti pääset hoitoon ja saat
lääkeasiat järjestykseen. Älä tee mitään peruuttamatonta. Jokaisessa
ihmisessa on jotain hyvää niin sinussakin🙂🌻.

Tovon sydämestäni voimia sinulle 🌻🙂🌻

Hei Jardin Prive

Et ole yksin. Me ainakin ollaan täällä, me elämän haavoittamat yksinäiset kulkijat. Älä katoa minnekään, Jardin Prive, pidetään toisistamme huolta. Koitetaan jaksaa 🌻🙂🌻

Nyt, kun luin tuon ensimmäisen viestini, alkoi pelottaa tosissaan!

Olenko todella tuossa jamassa?

Voiko kukaan pelastaa mua?!

-Jardin Prive

Onko mun elettävä, jotta jonkun toisen elämä olisi helpompi. Tai ei johtaisi esimerkkiäni seuraten itsemurhaan?

Masentunut? -Ei kai...

-Jardin Prive

Ikävää, että vointisi on niin huono. Mutta sinulla on sairaus - masennus - johon tarvitaan nyt hoitoa. Et sinä jää heitteille vaan saat hoitoa. Sinun pitää vain myöntää itsellesi, että olet sairas ja tarvitset apua ja otat avun vastaan. Etkä ole yksin. Meitä on monta sinun kaltaistasi, jotka olemme rämpineet/rämmimme parhaillaan samanlaisessa suossa.

Hurjasti tsemppiä ja parempia päiviä sinulle!🙂🌻

Jokainen elämä ja ihminen on arvokas☺️❤️.Jokaisessa on jotain hyvää🙂🌻.
Me emme vain sitä tuskaltamme näe. Toivon että jaksat jatkaa elämää.
Toivon että kirjoitteleminen tänne edes vähän helpottaa oloasi. Yritetään
auttaa toinen toisiamme. Jos auttaisi jaksaan elämää. 🙂🎂

Mun on niin vaikea hellittää asioiden hallinnassa pitämisestä. Mutta nyt tuntuu, etten jaksa. Tuntuu liki mahdotomalta sanoa: Mä en selviä enää omin voimin. Tuntuu niin vaikealta/mahdottomalta hellittää kaiken hallinnasta.

Lapsena vanhempien tappeluita (alkoholi kuvassa mukana) kuunnellessa (ei voinut olla kuulematta) ja pelätessä, saatoin luottaa vain itseeni. Ja sitten oli nuoremmat sisarukset. Se pelko! Mitä äidille käy tällä kertaa. Huutoa. Nyrkin iskuja. Mua ahdistaa nytkin ajatella tuota kaikkea, vaikka aikaa on vuosikymmeniä.

Tuotako edelleen jatkan? Etten voi luottaa kehenkään. Eihän kukaan silloinkaan auttanut, tarjonnut edes apua. Ja varmaan useampi tiesi, mitä perheessämme tapahtui.

Miksei minua autettu?

Miksi minut hylättiin?

Miksi olen nyt tässä tilanteessa, etten edelleenkään voi luovuttaa?

Mitä minun pitää tehdä??? Olkaa kilttejä ja sanokaa.

En enää jaksa. Voi kun voisin hypätä parvekkeelta. Tai ottaa yliannostuksen. Harkitsen noita nyt todellakin. Pitäisikö lähteä sairaalaan? Huomenna menossa sinne kuitenkin...

Sanokaa minulle, mitä tehdä? Nyt minulla ei ole vastauksia. Eikä voimia.

Jardin Prive

Kotona.

Niin paha olla.

Olen jo satuttanut itseäni.

Voi, Luoja, kun tämä olo on hirveä!

Kunpa uskaltaisin lopettaa kaiken...

-Jardin Prive

Minkälainen hoitokontakti sinulla on? Käytkö psyk.polilla? Voitko soittaa omalle sh:lle tai jollekin? Jos paha olo on noin jatkuvaa, suosittelisin soittamaan tai jopa hakeutumaan sairaalaan. Kokemuksesta tiedän, että paha olo voi olla jatkuvaa ja siihen ei enää välttämättä kotikonstit auta ja silloin tarvitaan järeämpiä keinoja eli sairaalaa. Onko sinulla jotain tarvittavaa lääkitystä, joka auttaisi. Tässä tilanteessa on varmaan turha tarjota mitään kevyitä kotikonsteja: kävelyä, musiikin kuuntelua jne, koska ne eivät auta, kun olo on tarpeeksi huono. Voi, miten toivonkaan, että olosi helpottuisi, koska tiedän, mitä on olla voimakkaasti ahdistunut ja syvästi masentunut.

Kiitos, Repukka! Katselin joitain viestejäsi tältä aamulta. Aloin itkeä. Oma olo on niin paha. Ja sinä jaksat lohduttaa ja kannustaa. Kiitos.

Ehkä tässä muuten hakeutuisin sairaalaan takaisin, mutta kun olen sopinut lapsen tapaamisia. Ja toinen mutta... Oletan, etä minulla ajatellaan olevan hyvin paljon tukitoimia ympärilläni. Niiden pitäisi riittää. Vaan, kun ei... Mutta yrittänen kuitenkin soittaa hoitajalleni...

-Jardin Prive

Parempi maailma ilman minua! Kuolla ja kadota pois.

Parempi maailma minulle? Uskallanko sellaista edes kuvitella?!

Eihän minulla ole merkitystä. Ei arvoa. Vain tämä ikuinen paha olo ja epätoivo.

Ja silti haen apua.

Osoitusta arvostani, johon en usko, mutta jota jotenkin kuitenkin toivon.

Hullu.

Olisinpa riittävän sekaisin, että ottaisivat hoitoon tahdonvastaisestikin! Sekö minun arvoni osoittaisi?!

-Jardin Prive

Voi luoja, kun haluaisin olla kuollut. Kukaan ei vaatisi ja odottaisi mitään.☹️

Masennus on kyllä oikea loukku. Huomaan ajattelevani tällä hetkellä kovin marttyyrimaisesti. "Minun on elettävä, jota toisten olisi parempi" ja toisaalta "Toisille olisi parempi, jos olisin kuollut." Kaikki sen mukaan mikä toisille olisi hyväksi. Eläisin muiden vuoksi ja kuolisin muiden vuoksi.

Mikä olisi minulle?😑❓

Voisin ehkä - joskus - ajatella, että muista ihmisistä olisi myös minulle jotain. Jotain iloa ja positiivista. Mutta sen tämä tämän hetkinen masennus torpedoi todella tehokkaasti mahdottomuudeksi.

Tuleeko kenellekään mieleen, miten ajatus voisi tästä jatkua?

Jardin Prive

Minusta ei ole ihan täysi mahdottomuus se, että muista ihmisistä voisi olla masentuneelle jotain. Kyllä voi löytyä ihminen/ihmisiä, joista masentunutkin saa jotain. Apua, tukea, lohdutusta ja jopa iloa - ainakin joskus. Minua lohduttaa suuresti se, että tiedän töissä olevan ihmisiä, jotka minusta pitävät. Vaikka en heitä nyt tapaakaan, kun en käy töissä. Mutta siellä he ovat. Kävin viemässä s-lomahakemuksen ja tuntui kyllä hyvältä, kun niin moni tuli ilahtuneena minun näkemisestäni halaamaan minua ja toivottelemaan, että toipuisin ja palaisin töihin. Vaikka samalla tietenkin tuntui pahalta olla tällainen luuseri ja mitätön, joka ei kykene edes töitä tekemään. En oikein osaa sanoa, kumpi mielentila voitti, koska käynnin jälkeen iski aivan hirvittävä migreeni. Ilmeisesti jännitin sitä käyntiä niin paljon ja etenkin sitä, miten ihmiset minuun suhtautuvat. Vaikka pelot osoittautuivat turhiksi silti mieleni yritti minulle vakuuttaa, että oikeasti olen vain mitätön paska eikä minusta kukaan välitä. Silti jotenkin ainakin vähän olen iloinen siitä, että tapasin niitä ihania ihmisiä.

Tällä hetkellä tunnen itseni niin väsyneksi, että toivoisin, ettei minun tarvitsisi antaa kenellekään mitään, eikä toisaalta ottaa/saada keneltäkään mitään. Haluaisin olla yksin, mutta huolehdittuna. Että ruoka tulisi pöytään, joku herätäisi syömään, ettei tarvitisisi mitään...

Haluaisin olla siinä ikiomassa kuplassani, jota kukaan ei yrittäisi rikkoa.

-Jardin Prive