Vau, orkideoiden kukittaminen vaatii taitoa, ne eivät ole sieltä helpoimmasta päästä! Mun syksyllä parvekeruukkuun "iskemät" kukkasipulit on hengissä, ne työntää sitkeästi lehtiä. Saa nähdä miten kauan menee ennen kuin alkavat nuputtua, näillä säillä. Reilun parin viikon päästä on reissu, toivon etteivät ehdi menemään ohi sillä aikaa.

Soroppi, on noi mun orkideat aika helppoja, kuhan muistaa antaa vettä aina joskus ja kattoo mihin sitä vettä laittaa.

Äähg... oon väsy. Yritän ehkä vielä nukkuu hiukan tai pitäiskö va nousta. Joudun jännää ton 13 asti, joudunko menee isää vastaan. Toivottavasti äiti ilmoittaa tarpeeks ajoissa.

Ehkä mä nousen sittenki, laitan vaatteet päälle ja otan lääkkeet. Sit vois tossukoita yrittää neuloo etiäpäin.

Hyvää ystävänpäivää!

Mä nukuin tänään tunnin päikkärit. Olin ennen unia aika ahdistunut. Olin ottanut kaikki ahdistuslääkkeet, mitä otettavissa oli, ja ne väsytti.

Miltä sinusta tuntuu hoitaa isääsi, kun hänkin osaltaan toivoi sinusta poikaa?

Jp,musta tuntuu et isä on aina hyväksyny mut. Olen millainen olen. Hän jakso kun olin pieni, viä mut mökille (toiselle), käytiin lintupuistos. Isä kävi hakee sairaalast ja viemään mut sinne. Kun olin kerran osastolla, isä tuli yksin mua kattomaan (oli paljon paremmassa kunnossa). Jotenki tuntuu et nyt on mun vuoro hoitaa häntä ja hänen tarpeitaan. Äiti ilmeisesti jää heinäkuussa kotiin, joten siihen asti mun on jaksettava. Tosin jos isä menee todella huonoksi, esim. Sokeutuu kokonaan, ni äiti kai jää kotiin jo aikaisemmin.

Mulla tuntuu pahalta ajatella et joku päivä se soitto tulee. En usko et äiti tulee käymään. En haluis luopuu isästä, mut en taho et hän joutuis kärsimään enempää. Mulla on niin hyviä kun huonojakin muistoja isästä lapsuudesta. Ne hyvät muistot satuttaa sisintä, koska niitä ei ole enää. Tosin ei niitä pahojakaan, ku isä ei ryyppää enää.

Mul on yks live ystävä, jota tapaan tosi tosi harvoin, mut me textataan jonkun verta. Viimeks hän kirjoitti mulle et pelkää sitä päivää kun menetän isäni. Koska meillä on ni vahva side. Tai mulla on. Olen jättäny kaiken melkein isän takii. Tunnen että se on oikein tällä hetkellä.

Sain tänään yhet pitsi tossukat valmiiksi. Seuraavia aloitinki jo jämälangoista tekee ihan normi tossukoita. Kysyin äitilt juur kuinka paljon niitä tarvii, kuulemma niin paljon ku haluan tehdä.

Ruuaksi paistoin vähän raakoja pottuja (en ymmärrä miks oli raakoja kun veitsi uppos ja pottu tippus) ja pari ryynäriä. Huomenna sama satsi.

Oon tänään juonut 1 litraa+5dl +800ml+800ml, enkä o sen enempää vessas käyny. Tosin sain aamukaakaosta mahan sekaisin. Ei parane syä eikä jua mitään. Huomen on pakko tehä smoothieta... voikohan tota mehusoppaa laittaa siihen 🤔

Väsyttää. Pitäis kukat hoitaa. Kohta pitäis ruokaa alkaa tekee. Ei vaa jaksa.

Tottakai oman vanhemman sairastaminen, vanheneminen ja menettäminen satuttaa jo ajatuksenakin suurinta osaa ihmisistä. Sitä se elämän kiertokulku tuppaa olemaan kaikessa haikeudessaan. Suru ja ikävä kertoo siitä, et on välittäny ihmisestä.

Muistoja kukaan ei vie sulta pois koskaan, vaikka tietenkin joskus tapahtunu onkin mennyttä.. Siks niitä muistoiks sanotaan, ja niitä hyviä kannattaa kantaa sydämessä mukana aina.

Muista pitää huolta itsestäskin, et voit ja jaksat olla avuksi isällesikin niin paljon kuin haluat olla.

Se milloin isän aika on mennä on joskus ja siihen et voi juurikaan vaikuttaa.
Tähän hetkeen kuitenkin voit. Voit olla isän kans niin paljon kun susta parhaalle tuntuu, olla läsnä niissä hetkissä kun tapaat isän, jossain vaiheessa ne nykyhetket on just niitä tulevaisuudessa olevia muistoja joita jäät vaalimaan. Ja voit niin tehdessä ainakin olla iloinen siitä että vietit aikaa isän kanssa läsnäolemalla, etkä kokoajan suremalla sitä millon isästä aika jättää, se vie paljon energiaa pois siitä ilosta minkä saat vielä nyt viettää isän kanssa.

Yritä elää hetkessä, jokainen mennyt minuutti muuttuu heti menneisyydeks ja muistoks. Yritä olla kiitollinen asioista, ne voi olla ihan pieniäkin mut ne lisää hyvää oloa ajan kanssa.

Ja tiiän etten puhu helpoista asioista, jotka kävis sormia napsauttamalla. Ne vaatii aikaa ja opettelua. Sitähän tää koko elämä on.

Voimia <3 ihan kaikkeen, sulle,isällesi ja kaikille.

Zirkoni ❤ kiitos. En tiä mitä muuta vastaisin.

Isää oottamassa taas. Tästä se viikko, pitkä viikko alkaa. Seuraava vapaa on sunnuntaina, vissiin.

Toin äitille kukkasen alkuja. Saa nähä mitä hän ajattelee asiasta.

Tytöllä alkoi hiihtoloma. Toivottavasti hän saa voimia kerättyy.

Olis pitäny käydä suihkus aamul, mut en menny. Nyt haisen ku perunakellari. Täytyy kattoo jos ehtii ja jaksaa illalla käydä sitten. Tai huomen pesukoneen jälkeen.

Aurinkokin yrittää kovasti paistaa, mut pilvet on eessä. Onneks myrsky laantu.

Mut jatkan odottamista...

Hei saloka. Kävin tänään leffassa.

Pitäis nousta, pukee ehkä, ottaa lääkkeet ja laittaapeskone päälle ja alkaa siivota

Mut jaksaminen on nolla.

Sain ku sainki koneet päälle. Meinasin murtaa varpaani sängyn jalkaan.

Äiti ja isä suunnittelee jotain, mitä mulle ei kerrota. Jotain isän pankkijuttuu. Tä saa mut surulliseksi, kun mun pitäis heille kaikki sanoo ja he ei sit tee vastavuoroin mulle. Paskaa.

Taas sain itteni itkemään, vattu!

Otin vasta aamulääkkeet, klo 12. Ei paljoo nappaa niitä syä enää. Haluaisin heivata ne pois va. Kun ei kerta enää syksyllä saa hoitoo, ni miksi sitä syä sit jotain pillereitä. Nekö tekee elämän iloiseksi ja onnelliseksi?

Taidan jua ton teen, kuunnella musiikkii ja siivota. Ehkä sillä saan tämän ketutuksen ja onnettoman olon pois.

Pyykit pesty, roskat korjattu, tiskit viel konees, ruoka tekemättä.

Nyt on fiilis et tahtoo känniin. Houkuttelee nii noi lonkerot tuol kaapis. Mut tyydyn teehen. Silläkin saan pahan olon, kun ei imrydy sitä tahtiin ku juon. Tosin ton kupin jälkeen en voi enää jua raudan takii.

Olisko se itkut tänään itketty.

Tyttö sano päiväl et sen kaverin pikkuveli on kuollu. Puhuttiin sit tytön kans siitä.

Tosin, voisin jua ton teen nyt ja sit raivsta vessaan tilaa ja koittaa mennä sin suihkuun. Mul olin puoltoista tuntii aikaa ennen ku ampumahiihto alkaa...

fysiossa käyty ja tytön kanssa shoppailtu, vaikka yö olikin tuskaa. Koko ajan sai herätä siihen että kädet puutu.

Fysiossa käsiteltiin syömisen vaikeudesta ja siitä että kun jouduin menemään väen paljouteen.

Tytön kanssa tyttö sai mitä tarvis ja mä sain mitä löysin. Ostin kokeiluksi bambusen hammasharjan.

Kotiin tulin kaupasta suoraan. EN jaksanut enää mennä tytön luo ja kun tyttökin meni kotiinsa siivoomaan. Kotona lämmitin ruuan äkkii ja söin ja olen tässä ollut vaan.

yö meni vähän paremmin. Ei tullu herättyy koko aikaa.

Reilun 45 min pääst pitäis tukarin. Sit me lähdetään postiin. Muusta en tiä.

Mieliala on masentunu. Hällävälii tyylinen. Onneks en ole mikään basehyppääjä tai muu hirmuinen. Muuten olisin kauan tehnyt jotain jo. Enkä ois välittäny jos sattuu.

Muutamassa kukassa on elonmerkkejä kasvusta. Olen siis hoitanu niitä jokseekin hyvin. En haluis tappaa enää yhtää kukkaa.

Sain taas sanomista kodin siisteydestä. Tulee tunne, eikö ikinä riitä.

Tyttö tuo joskus mulle verhot ja tulee laittamaan ne. Mä en itse kye laittamaan.

Kauppamatka meni hyvin. Meillä oli va hissiremppa taas. Tultiin pimeellä hissillä kotio. Nyt on syömistä taas seuraaviks päiviin. Ajattelin huomenna tehä vaikka nakkikastiketta, pottuja ja porkkanaraastetta. Tänään on vielä jauhelihakeittoa.

Haluisin va lopettaa syömisen, mut en voi. En jaksais sit isää hoitaa enkä mitään muutakaan. Mun on pakko ees vähän syä jotain.

Mut nyt kutimet käteen ja urhrilua kattoo...

Mä oon läski. Liian läski. Mun pitää syödä, mutta haluaisin lopettaa syömisen. Tänäänkin olen syönyt yhden lämpimän aterian. Ja muutamia välipaloja aamupalan lisäksi. En halua elää. 🙁