Puolen tunnin päästä pitäis labraan lähteä. Ja sit tulla kotiin. Olo on aikast väsyny. Nukkuisin mieluusti. Saa nähä piristynkö tässä kun käyn asioilla, vai meenkö hetkrks torkuille kun tulen kotiin. Tällä hetkellä viimine vaihtoehto houkuttaa.

Olen saanu suht hyvin nukkua nyt. Välillä on hiukan nukahtamisen kans ongelmia. Aamulla tuntuu ettei saa silmiä millään auki, vaikka ite ois hereillä.

Tänään pitäis jaksaa siivota täällä. Paljon olis tekemistä. Saa nähä paljonko jaksan tehä.

Isä saa tänään kotiin sairaalasängyn. Äiti yrittää siellä sit sovitella sänkyjä paikoilleen ym.

Tyttö on eilen ainaki ollu viel terveenä. Häntä harmittaa kun on pudottanu jonnekki, joskus korvakorunsa.

Kokeet oli vissiin ihan ok, pari koetta hiukan yläkanttiin, mut ei paljoo. yhtä lausuntoa odottaa vielä. Eli taidan olla oikeasti terve. MIkä hittoa mua sit vaivaa? Sen huomasin että muistaakseni hb on aikast paljo laskenut. Kävin juhannuksen tienoilla muistaakseni kokeissa ja silloin se oli todella hyvä. Äitiki kehu. Nyt se oli laskenut siitä, mut on tietääkseni vieläkin ihan hyvä, ainaki viitteissä. Mut silti laskenut aika paljo. No katotaan mitä ensi viikolla lääkäri sit sanoo. Onko sekin turha käynti ja saanko va kädenpuristusta. Ehkä on va parempi luovuttaa kaikki ja lähtee lätkii täältä keilahallista. Olen muutenki va kaikkien tiellä. Oma isäkin puhuu jo, että hän ei enää tiedä tunteeko hän mua enää, jos näkee mut. Onko mulla sit enää mitään merkitystä enää? Kumpa sais lohduttavan uutisen yöllä ja pääsisin lentämään pois. Kyl kaikki täällä pärjää ilman mua. EN jaksa enää näitä kipuja, oloa, voimattomuutta yms. Haluaisin vaan lähtee... Haluaisin luovuttaa jo. EN halua olla täällä enää. TÄ ei o mun paikkani enää.

Toi on tosi inhottavaa kun huomaa et omassa kropassa ja olossa kaikki ei oo ok, mut sit kun käy tutkimuksissa ni mitään vikaa ei löydy niinku sulla nyt nois labroissa. Sillo tulee sellane tunne, et uskookohan kukaan ees mun oireita ja juuriin ihmettelee et mistä kaikki sit voi johtuu. Ja kun voimat on vähissä jo muuten, niin sit pitäs jaksaa taistella tuulimyllyjä vastaan.
Vaikka kuulostaa tosi tyhmälle, niin psyyken sairaudet voi tehdä myös kaikkee. Säryt, kolotukset, väsymys, huimaus, ja varmaan lähes kaikki somaattiset oireet voi olla osa mielenterveydenhäiriön oireistoo.. Sekös itsessään sit vielä vaikeuttaa ja sotkee lääkärikäynnillä, jos diagnooseis on joku psyyken häiriö ni kaikki menee aina sen piikkiin, vaikka potilas olisi sitä mieltä että muutakin on pielessä.
Niin ei sais olla mut uskon et on paljonki viel nykyäänkin.
Mitenhän on sun varastoraudan laita?.. sitä kun ei peruslabroissa tietääkseni tutkita. ( ja uskoisin et kunnallisella puolella vieläkin harvemmin ja nihkeemmin jos hemppari on viitearvoissa).
Ja jos on oireileva varastoraudan vähyyden takia, esim paljon kehollisia oireita ni sillo varastoraudan pitäs vissiin olla sitäkin korkeempi mitä meil täällä Suomessa on määrätty sen viitearvoksi. Näin ainakin mulle lääkäri selitti.

Oot tärkee ja rakas monelle ihmiselle, ja susta kyl välitetään vaikka huonona hetkenä se ei sille tunnukaan. Voimia sulle ja muille palstalaisille myös!

Olen ollu 2 pvä aika pirtee. Yks on se, et mun on pitäny hoitaa koirulia, kun tyttö on nukkunu. No tänään hänki on nukkunu melke koko päivän. Saa nähä piristyykö noi mökkiläiset huomiseksi yhtään.

Tehtiin tytön kans kauppatilauski. Nyt on taas muutamaks päibäks ruokaa. Söin tänää pitkästä aikaa ruisleipää keittokinkulla. Voi hitto ku oli hyvää. Pitää varmaa yrittää useamminki syä. Se jopa maistu ihan hyvältä.

Olen taas kutonu monta tuntia. Olisin saanu noi tytön kynsikkäät valmiiksi, mutta en tiä kuinka korkeat haluaa, joten joutusin lopettaa ja huomenna jatkaa. Aloitin siis joskun illemmalla tekee niitä, ku ei ollu tekemistä ja en jaksanu va istuu koneella tumput suorina. Koirulin paitaa mä hiukan mietin, mitä sillä tekisin. Miten saisin polvien kohtaa ni, että ei kiristäis mm. Muuten se olis ihan hyvä meinaan.

Mut eipä tässä tämän ihmempiä tälmä kertaa...

Tyttö lähti ulkoilee ja anto koirulin mun hoidettavaksi. Huomaa hyvin että koiruli on eilen nukkunu koko päivän. Tyttö sano ennen lähtöö et olet sit eilen illalla poikkiksen kanssa jutellu. Sanoin että huolestuin kun soitti siihen aikaa. Soitin ja kysyin onko kaikki ok. Poikkis olis halunnu va tytön kanssa jutella, mut kun mä juttelin ni mulla tuli tunne et poikkis ajatteli et pidä muija pää kii ja päästä mut nukkuu. Meinaan pölötin melkein 20 min sille ja olisin kauemminki.

Yö meni jotenki. Valvosin taas hiukan pitkään. Aamulla heräsin muutamaan otteeseen, mutta kun en saanu silmiä pysymään auki, ni nukahin. Lopulta oli pakko nousta ylös, ku piti alkaa tota koirulia kattoa.

Huomaan, etten ole pitkään aikaan kirjoittanut tännekään. Olen niin kovasti valvonut öitä ja ollut väsyksissä. Edelleen unet on huonot. En ole huomannutkaan, kuinka paljon päiviä tässä välissä on mennyt. Aika vaan vilahtelee ohi, enkä saa mistään kiinni. Yritän jollain tavalla räpiköidä päivästä toiseen vajailla voimilla.

Kohta pitää lähteä tyttöä hakemaan. Sitten pitäisi jaksaa lämmittää ruokaa.

Parin tunnin päästä olis lääkäri. Mietin tässä, uskaltaako siltä pyytää yhtä lääkettä. Mul on vähän ongelmia taas. Aloin tos oliks se su illalla vuotaa ihan solkena. Sitä enne n. Pari viikkoa jonku verta. Mietin tässä et kehtaako pyytää sitä pysäytyslääkettä, et tä loppuis, vai kokeilisiko onnea ja toivois et loppuis itellään. Jotenki tuntuu et voi käydä ni, ettei nä lopu itellään. Olo tosin on aika sellaine heikko. Hiukan tuuppaa jalat sellai täristä ainaki ku tos aamuvessas oli. Ei kamalasti uskalla olla sellai jalkeilla. Sisk hiuka pelottaa lähtee lääkäriin tossa. Mut onneks saan vissiin kyydin ainaki sinne. Takas en tiä, et saanko.

Haluisin va nukkua tällä hetkellä. Yöllä sain jokusen tunnin nukuttuu onneks. Sain tos siivottuu isommat roskat pois. Ehkä tä on jokseekin ihan ok siisti kämppä.

Ootan et saan käytyy siel lääkäris ja tukari on käyny. Sit pääsen sohvalle takas maate. Ei täs paljoo sellai jaksa muuta tehä. Vitsi ku tänään tarvii olla menoja.

taas on lääkäri ihmeissään. Se on kivaa mennä sinne ja kysyy lääkettä vaivaan x. sit kun ei tiedä lääkkeen nimeä. Tulee ilmi että siihen vaivaan ei oikeastaan ole lääkettä ollenkaan. Jäät miettii et mitä kettua. No lääkäri hieroo päätänsä ja miettii.Sanoo sit lopulta että hän ehottais yhtä mitä vois kokeilla, mut hän ei sano että se auttais. No lupasin kokeilla, ettei vointini menis tämän huonompaan. Tosin ehotin sille että kysyisi collegoilta apua asiaan myös.

Lääkärin tuomio mulle oli, mun ihoni on todella kuiva joka puolelta, kurkku, kieli, silmät, nenän limakalvot ja suu on kuivat. Eli ilmeisesti kaikki kasvoista ja limakalvot on kuivat. Se että onko tä jotain enteilyä jostain sairaudelta, ei ole tietoa.Jotain lääkkeitä vissiin saan, helpottamaan oloani.

Lääkärissä oli aika erittäin erinlainen tilanne, kun lääkäri tutki mua. Huomasin yhden asian. Yritin kertoa sitä lääkärille,mutta tuntuu tällä hetkellä että ehkä hän ei sit ymmärtänyt mua kummiskaan. No yritän tässä kattoo mihin tämä menee.Olen tytölle sannut mitä havaitsin, eli jos mulle sattuu tässä jotain,ni hän osaa toimia kun tietää myös asioita. Kattelin tossa googlee, mut suljin sen ku ahdisti niin pirusti. Mietin uskallanko mennä maate sohvalle ja uskallanko vaikka ottaa pienet torkut, vai käykö niin että en sit herääkkä siitä enää.

Juttelin tossa tutun kanssa. Sanoin sille lopussa et tiedän että kuulostan ehkä sellaiselta ns. masentuneelta tai jotain. Mut vakuutan että mulla ei oo mitään sellaisia ajatuksia. En tiä johtuuko tila ja tämä juttu siitä että olen 2 yöhön nukkunu yhteensä max 4h. Olenko sit niin hemmetin väsynyt, vai johtuuko tä ihan jostain muusta. Haluaisin vaan paremman olon, selvyyden ja sen sen ettei ketään hitto tule tänne lähi päivinä. Juttelin tosta tänne tulemissta tytön kanssa. Voi olla et hän ymmärsi asian. TOivon et mummiki ymmärtäis, tai sit tyttö menis sanoo et ei tulis vähään aikaa tänne. Mulla on kestettävään yksinki täällä ni en halua että oikee kukaan haluaa nähä tätä taisteluu. Haluan va olla rauhassa. Tosin en tällä hetkellä jaksa paljoo puhua, kirjoittaa jaksan joten kuten. Mut mietin tässä meniskö ennemmin maate ja vaikka ottais pienet torkut...

Tyttö kävi aamulla hakemas multa kela kortin ja mummi kävi hakemas mulle lääkkeet. Tyttö toi ne mulle sit.

Olo on ollu aika väsyny. Päätäki on hiuka sattunu. Olen 2 pilleriä ottanu, yöllä otan taas. Ehkä hiukan on vuoto hellittäny, en tiä.

Isän takamus vuotaa kuulemma edelleen. Äiti oli ostanu jotain rasvaa, jos se auttais. Ei o tietoo mistä se tulee.

Tossa ku tulin sänkyyn, oli pakko mennä keittiön lattialle maate. Tuli sellaine olo et kohta voi taju lähteä.  Onneks reagoin ennen.

Mut joo, katotaan  millaseen ketutukseen herään aamulla.

Aamulla ei millään meinannut päästä sängystä ylös. Keitin sitten kahvia ja makailin sohvalla. Vaatteidenkin pukeminen päälle tuntui valtavan suurelta urakalta. Lopulta sain itseni jollain tavalla päiväkuntoon.

En jaksanut tänään kävellä mihinkään. Satoi. Eilenkään en kävellyt. Se ei auttanut, enkä millään jaksa väkisin tehdä asioita enempää.

Illalla olen jo kahdeksan jälkeen ihan hirvittävän väsynyt. Yritän tehdä iltatoimet nopeasti, vaikka niihin tuntuukin kuluvan ikuisuus, ja menen sänkyyn. Tässä vaiheessa olen kiitollinen siitä, että saan mennä nukkumaan vaikka kuinka aikaisin, jos en jaksa enää valvoa. Olen aikuinen ja voin mennä jo vaikka kahdeksalta nukkumaan, jos haluan. Sitten kuitenkaan en saa unta. Olen hirvittävän väsynyt, mutta epämääräinen ahdistus kaivautuu esille, kun olen mennyt peiton alle ja vihdoin voin levähtää eikä enää tarvitse samana päivänä tehdä mitään. Kun olen ollut siinä vähän aikaa rauhassa, kiitollisuus häviää ja tulee tilalle ahdistus ja epämääräinen unettomuus.

Kokeilin eilen illalla mennä nukkumaan vasta kymmenen aikoihin, vaikka väsytti jo aiemmin. Valvoin silti samalla tavalla kuin ennenkin. Samalla tavalla alkoi ahdistaa eikä uni tullut.

Tänään olen vähän haravoinut lehtiä pihalla. Vähän aikaa jaksan, ja sitten tulen taas sisään lepäämään. Sateinen päivä on huono haravoida lehtiä, mutta joskus sitäkin olisi hyvä tehdä. Tänään sattui olemaan sellainen hetki, että sain aloitettua, vaikka aamu oli ihan toivotonta. Joskus kymmenen aikoihin lopulta nousin sängystä ylös, vaikken olisi halunnut.

Pidän siitä, että näin syksyllä on harmaata ja pimeää suurimman osan ajasta. Tykkään olla sisällä valoisassa ja lämpimässä, kun ulkona on synkkää.

Äiti tuli puolen päivän aikaa. Hän oli kertonut tulosta jo to, joten tiesin tulosta. Kivasti heräsin siihen ovikellon soittoon. No piti sitten alkaa siivoilla täällä heti. Äiti kyl teki enemmän, mä yritin jotain väsätä. Vietiin sit roskat äitin kanssa ja äiti ve pyykit. Hiukan huomaa että toi liikkuminen on aika hankalaa mulla, ku tuntuu että taju voi lähtee.

Äskön lämmitin valmiin hernekeiton. Kiva oli taas huomata että ruoka oli ihan sairaan suolasta. Tiedän että normi ihmisillä ei o,mut mulle on....

Kävin aamulla ruokakaupassa. Piti ostaa lisää maitoa ja hedelmiä. En osannut päättää varsinaisesta ruuasta. Ajattelin syödä pakastimesta jotakin. Täksi päiväksi on muutenkin vielä jäljellä entisiä ruokia. Syön ne pois ensin.

En olisi millään jaksanut lähteä kauppaan, mutta onneksi se on nyt tehty.

Sataa. En jaksa ulos lähteä. On niin mukavan lämmintä ja kuivaa sisällä.

Saloka, hyvä että muistutit hernekeitosta! Minullakin on sitä kaapissa vararuokana, mutten koskaan muista sitä itselleni lämmittää. Tässäkin hernekeitossa tosiaan on aika paljon suolaa minunkin makuuni.

tuli taas vaihteeks valvottuu yli 6 aamuun.

lämmitin jotain porkkana-kurpitsasosekeittoa. Kiva oli syä ku suu paloijoka lusikalla. Ei siis lämmöstä va siitä että oli mulle avan liian mausteista. Lupasin äitille että kaikesta huolimatta syön sen.

En oo mitään tehnyt oikee. TOssa kutoillu että aikaa on kulunut.