N. 2-n.9 nukuin. Liian vähän. Yritin pysyy va liikenteessä. Kastelin kaikki loput kukat. Siivosin ja vein roskat. Telkkari kettuilee. Ei ääni tuu samaan aikaa ku puhe. En tiä mitä sen kans tekis.

Hei kaikille. Ja hyvää ja parempaa uuttavuotta teille ja kaikille lukijoille. Parempaa huomista siis. Purjevene ja Saloka, olette ahkeria ja hyviä ihmisiä. Kukaan ei ole tylsä. Minua tuskastuttaa myös pian alkava pauke mutta täytyy muistaa että onneksi emme ole enää 90-luvulla jolloin paukuttelu oli infernaalista.

Palasin äidin talolle. Selkäkipuni on karmea. Makaan viileällä lattialla. Kohta veljen kanssa katsomaan äitiä joka toipunut melko hyvin. Mutta häntä pitää vielä tarkkailla.

Teen jotain jauhelihaspagettia tänään, punaviiniä ruokajuomaksi.

Harjpittelemani pianopiisin osaan tavallaan jo ilman nuotteja.

Purjevene kirjoitti:
Valvoin aamuyöllä pitkään. Väsyttää. Tein äsken lumitöitä piristyäkseni. Raskasta suojalunta oli, vähän kiinni jäätynyttä.

Hienoa että jaksoit tehdä lumitöitä! Ehkä nyt voit huilata hyvällä omatunnolla, kun olet saanut reipasta liikuntaa?

saloka kirjoitti:
Pelkään huomista. Kun on mielentila "hällä välii" niin mitä seuraa siitä. Joko oon jalat alta tyyliin tai sit en juo yhtään.

Ehkä voit tähdätä johonkin ääripäiden väliin, ja viettää uutta vuotta nauttimalla yhden tai kaksi annosta kaikessa rauhassa hyvällä omatunnolla? Jos määrä pysyy niin pienenä tai tahti sen verran hitaana että kehosi ehtii käsittelemään alkoholin, seuraavana päivänä ei tule välttämättä krapulaa eikä morkkista 🙂

Noista mietteistäsi, että missä määrin tyttösi ongelmat liittyvät sinun sairauksiisi - en usko että kukaan pystyy loppupeleissä vastaamaan niihin. Joskus ongelmat tuppaavat siirtymään sukupolvelta toiselle mutta on todella vaikeaa sanoa mikä on kasvuympäristön, mikä nykyhetken ja mikä on perimän vaikutusta. Esim. mun isän puoleisessa suvussa on useampi jotka voitaisiin luokitella alkoholin liikakäyttäjiksi, mutta on tosi vaikea missä määrin isäni juominen johtuu synnynnäisestä alttiudesta riippuvuuksiin, miten vaikuttaa kotoa opitut käyttäytymismallit (hänen isänsä joi), ja missä määrin kyse on siitä että hän lääkitsee ahdistustaan tai lievää masennustaan alkoholilla.

Eieiei, mitä äidillesi on sattunut? Voi kyllä olla että olet kertonut ja se on vaan jäänyt minulta huomaamatta... 🙄 Toivottavasti selkäkipu hellittää, ja onneksi olkoon edistymisestä pianokappaleen kanssa!

eieiei selkäkipu on perseestä. Mulla meni elokuussa 2020 vasen selkäpuolisko. Joka aamu saa venyyttää niin että pääsee liikkeelle.

Koht 5dl viinaa menny, eikä tunnu oikeastaan miltään. Olen kyl tikkuperunoita ja sipsejä syöny.

Juttelin pitkästä aikaa, ekan kerran joulun jälkeen, kunnolla. Saa nähä tuleeko hän mua tänä yönnä kattoo. Annoin luvan. Lupasin taas antaa rahaa, jos tarvivat.

Sisko ostais multa tiskiliinoja, mut äiti käski ilmsiseksi antaa. Mä vaan teen, en oikeastaan välitä mihin menee, jos käyttöön menee.

Sain eilen kaulurin valmiiksi ja tänään hihattimen. Nyt ei o mitään töitä, joten teen noita rättejä.

Sekoilen näköjään näiden näppäinten kanssa ja painelelen väärin. Ehkä on parempi lopettaa tältä päivin.

soroppi ehkä oot oikeessa että vähän on parempi. Mut en osaa.

purjevene miten jakselet? Huoli suuri.

Mut terveyttä ja jaksamista uudelle vuodelle kaikille. Mä taidan hiljentyä tälle vuoden.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 1 kuukausi sitten. Syy: Sekoilu

Kyyneleet virtaa kun luin että isä on väsynyt suihkussa niin, että nukkuu vaan.

Ulkona on kohta tunnin paukkunu, mut ei kiinnosta. Sen ku heittää rahaa ilmaan.

Olen vieläkin selvänä. Omituista.

Virkkaan pesuliinoja tuntemattomille tällä hetkellä.

On ikävä isää ja tyttöä... 😪

Olen kotona. Raketit paukkuvat. Ihmisiä kulkee ikkunan ohi. Perheitä, joissa on pieniä lapsia. Heitä tuntuu olevan enemmän kuin aiempina vuosina. Tai sitten en ole vain huomannut.

Olen ihan lopussa.

Tein tänään osan päivää töitä. Olin ilmoittanut tämän työpäiväksi, koska ei tarvitse laittaa koko ajan ruokaa. Oli vaikea keskittyä. Tein silti mitä pystyin. Sain aikaan jonkin verran. Jossain vaiheessa aivot eivät enää suostuneet toimimaan yhtään.

Hain postin automaatista paketin, jossa on tytölle tilaamiani vaatteita. Sen verran kävelin.

Olen sitten lueskellut lehteä ja syönyt valmiina ostamani ruuan jämiä. Ei ole enää nälkä. Jossain vaiheessa katselin ikkunasta, näkyisikö raketteja, kun pauke oli niin valtava. Joitain näkyi kaukana, mutta pauke tuli lähempää.

Laitoin tiskikoneen päälle. Se on ihan täynnä.

Ei ole mitään pahaa ongelmaa juuri nyt. Mikään ei toisaalta kiinnostakaan. Tuntuu oudolta katsoa ihmisiä, jotka menevät ampumaan ilotulitusraketteja. Se tuntuu olevan kuin toisesta maailmasta. Elän eri maailmaa. En enää käsitä heidän maailmaansa. En saa siitä kiinni enää. Mielenkiinto ei enää saa siitä kiinni.

Mielenkiintoa ei ole oikein mitään kohtaan.

En haluaisi uutta vuotta. Se tietää aina lisää vaikeuksia ja yhä lisää asioita, joita pitää jaksaa tehdä. Elämässä on liikaa vaikeuksia. Tavallisen arjen ylläpitäminen vaatii liikaa.

Jaksoin käydä suihkussa. Edelleen raketit paukkuvat. Ihmisiä kulkee. Miten he jaksavat. Miten heillä on voimia tuollaiseen. Miten heillä riittää mielenkiintoa. Saloka, minustakin tuntuu siltä, että heittävät rahaa ilmaan.

Voi saloka, toivottavasti isälläsi olisi huomenna parempi päivä.

Pesuliinojen virkkaus kuulostaa hyvältä. Jos osaisin virkata, alkaisin tehdä nyt niitä. Sen sijaan yritän palata lukemaan kirjaa. Väsyttää niin kovasti, että kohta yritän mennä nukkumaan. Silmät ovat jo pari tuntia tuntuneet karheilta. On vaikea pitää niitä auki. Olen ihan uupunut.

Voimia teille kaikille. Ilotulitteet on mielestäni ns. slurgumaiden tyyliä ja siis junttimaista. Jopa saman rahan tuhlaaminen ryyppäämiseen on perustellumpaa.

Äitini sai sytärin ja aivoinfarktin ja meni tajuttomaksi. Sydän ja hengitys pysähtyi. Hän siis tavallaan kuoli. Mutta hänet elvytettiin heti koska apu oli jo paikalla. En osaa kiittää nöyrästi ja miettiä miten elää onnellisena. Tämä on liian rankkaa. Saloka, paljon haleja sinulle että näkisit isäsi ja tyttäresi. Purjevene, paljon haleja sinulle tuon dissosiaatiotunteen tai "nollafiiliksen" voittamiseen. Miten voisit löytää jostain jonkin asian tai ihmisen joka toisi ilon sinulle? Oletko piirrellyt tai tehnyt akvarelleja? Minä en kykene kirjoittamaan kynällä juuri lainkaan. Arastelen myös mennä pianolle. Omia improvisointeja en jaksa soitella. Liekö olen menossa kohti sitä tilaa josta Minäitse89 puhui liittyen omasta soittoharrastuksestaan. Soitin ja soittaminen on kuitenkin jotain konkreettista toisin kuin kirjoittaminen joka ei toteudu kellekään, esim runot eivät tule julkaistuiksi vaan jäävät itselleni. Mutta koen mielestäni samoin kuin sinä Purjevene: maailma on käsittämätön.

eieieie tiedän osittain, mitä tunteita käyt läpi. Isäni on saanut yhden ison aivoinfaktin ja sen jälkeen ja sitä ennen pieniä lukemattomia.  Yhdessä lapussa jonka äiti jätti keittin pöydälle luki " molemmin puolin pikkuaivoissa infaktin jääneitä . samoinvas. ohimolohkosa otsasalohkon aiueella symmetrirnen aivokuoren hermostomuutos. aivokammiot völjät hermosolu  katoa on. corpus callosumissa samoin. hermosolumuutokset on lisääntyneet -14 jälkeen muistialueella selkeä muutos taso 2-3/4  entorinaakuoren ohenema" tämä siis joskus 28. toukokuussa 2018. en ole tätä kun tututlle kertonut. Olen pitänyt sisälläni tähän asti,miksi, siksi että haluaisin että isäparantuu, mutta se on mahdottomuus. Sydäninfakteja tai sydän pysähdyksiä hänellä tuleekoko ajan, mut tahdistin pitää hengissä. Ennen tahdistinta oli minuutin hengittämättä.  TÄllä hetkellä kaikki tuntuu turhalta.Miksi toista kiduttaa. Miksei sitä tahsistinta sammuteta,niin ku on suunniteltu. Miksi toista pidetään elossä, kun lääkäri ja hän on ite tehnyt elvytyskiellon. ANteeksi Eieieie EI ole tarkoitus tosiaan sun harteille tätä kirjoittaa, vaan yleisesti. Mä kun en saa enää selvää mitä kirjoitan, ni kirjoitan yhteen pötköön.

Olen nyt juonut suht paljon, mut en ole niin usein vessas käynyt.Taaspirun munuaiset. Miksi ne pitää aina kettuilla mulle. Maha senku kasvaa, kun turvotus lisääntyy.

Taidan sulkee tämän tietsikanki.Miksi eesavoin tämän. Miks ees juon. Miks ees oon hengissä. Miks ees sitä ja tätä. Pilasin varmaan tytön yv:nki. Pilaan kaikkien UV:n.

Nyt loppu juominen. En saanu itteäni ees humalaan tai nollaamaan. Juomaa jäi, mut se en muuta ajankohtaa sit. Ulkona on paukekin kadonnut. On kai parempi yrittää nukkua. Äiti tulee ehkä ìltapäivällä ja tuo uuden isän lääkärin todistuksen, joka menee KELAan sit. En tiedä, olenko valmis lukemaan sitä.

Tytöllä on asiat kunnossa. Hän viettää 2 kaverin ja poikkiksen kans yötä.

Alan taas itkee. Olen itkeny paljon illan aikana. Pakko mennä nukkuu... jos saa hyvän asennon.....

En ole tippaakaa nukkunu tänä yönnä. Join vettä.

Nukuin tosi huonosti. Naapurissa kännättiin. Väsyttää ja tuntuu toivottomalta.

Vuoden vaihtuminen tuntuu hirveältä. Jo alku oli pahempi kuin aiempi. Asiat pahenevat vuosi vuodelta. Ei ehkä muilla mutta minulla.

Eieiei, se on tosiaan varmaan dissosiaatiotila. Tämäkin ehkä on. En tiedä, mitä näille voi tehdä. Ne vaihtelevat ilman että voin vaikuttaa siihen. Välillä tulee pelkkä masennus.

Voi ei Saloka, voi ei! 😭 Miten julmaa. Sinun pitää olla ja olet hirmuisen vahva ja rohkea.

Minä tulen näille sivuille kertoakseni, että olen melkein oppinut Chopinin nocturnon ja tunnemyrsky saa minut vollottamaan rajuina kouristuksina. Itkuuni on syy mutta itku tulee myöskin ihan vaan eksistentiaalisesti, tästä kaikesta, todellisuudesta, elämän kovuudesta, myös elämän kauneudesta, elämän ohimenevyydestä, elämän ikuisuudesta, tästä todellisuudesta ohuena kalvona maailmankaikkeuden arvoituksellisessa äärettömyydessä...

Sitten luen isästäsi. Miten julmaa. Itken puolestasi. Itken vain. En muuta voi. Itken että isäsi paranisi. Mutta isä on sinulle aina rakas. Hän on sydämessäsi. Aina. Nyt ja huomenna. 🌹✨

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 1 kuukausi sitten. Syy: yksi sana puuttui

Epätoivo. En jaksa enää taas yhtä vuotta tätä samaa. En jaksa tätä päivää.

Yritin lukea. Ajatus ei pysy riveillä. Välillä hetken pysyi.

On nälkä. Pitää syödä jotain. Ruokia on mennyt vanhaksi. Ne pitäisi heittää pois jääkaapista. En jaksa sitä nyt. En jaksa miettiä. Etsin jotain, mitä voin syödä. Ei se haittaa, jos ne on menneet vanhaksi vain vähän.

Miksi olen vielä elossa. Usein on sellainen olo, että olisi pitänyt kuolla silloin, kun ensimmäisen kerran tuntui siltä. Sen jälkeen on tullut vain pitkittynyttä kärsimystä.

Miksi kituutan tätä päivää. Siksikö, että vielä enemmän pitää jaksa ensi viikolla. Väkisin suoritan sen läpi, jos en romahda kokonaan. Miksi. Siksi että taas kituutan ja sama alkaa alusta, pyörii loputonta kehää.

En voi vaikuttaa siihen mitenkään. Se on ehkä ainoa asia, jonka olen oppinut. Eikä sen oppiminen auta mitään.

Välillä on helpompi hetki. Se ei kestä kauan. Kaikki alkaa taas alusta.

Saloka, voimia sinulle 💚

Hyvää uutta vuotta kaikille. Olen lukenut miten vaihtelevasti se on itse kullakin alkanut, ja haluan lähettää ihan jokaiselle toivoa paremmasta. Olen kirjoitustenne johdosta huomannut ja miettinyt, kuinka kauniisti te jaksatte välittää ja huolehtia toinen toisistanne ja läheisistänne siitä huolimatta, että koette suuria ogelmia oman terveytenne ja hyvinvointinnekin kanssa.

Mietin miksi sairastuneet, väsyneet ja muuten yhteiskunnan laidoille ajautuneet ihmiset ovat niin paljon inhimillisempiä toisiaan kohtaan kuin esimerkiksi näennäisesti menestyvät ja pärjäävät sote-alan ammattilaiset. Ei voi yleistää. Ammattilaisiakin on moneen lähtöön. Voi kuitenkin olla, että monella ei ole käytännön ymmärrystä asiakkaidensa elämäntilanteista ja kokemuksista. He ovat kuitenkin valta-asemassa päättäessään asiakkaan oikeudesta ja tarpeesta tukeen ja hoitoon.

Hiljattain tapasin ammattilaista pitkän odotuksen jälkeen. Ajanvarausten kanssa oli sekaannuksia ja minulta vaadittiin ymmärrystä inhimillisestä erehdyksestä silloinkin, kun olin hajoamispisteessä. Ammattilaisen taholta koin kylmyyttä, puolustelua ja täydellistä välittämisen ja empatian puutetta minun tilannetta kohtaan. Kun lopulta pääsin vastaanotolle toisena päivänä, voitte kuvitella, että oli vaikea avautua ja pyytää apua samalta henkilöltä, joka oli minuun niin kylmästi suhtautunut. Jotenkin sain tarinani kerrottua ja loppua kohti kyseinen työntekijä alkoi pehmetä. Ihan lopuksi hän pyysi anteeksi aiemmin sattunutta sekaannusta. Hän edelleen puolusteli itseään, ettei se hänen vika ollut jne, mutta osoitti anteeksipyynnöllään, että hän oli pahoillaan minun kokemuksesta.

Tämä kohtaus sai minut ymmärtämään, että meitä auttavat ammattilaisetkin tarvii ymmärrystä ja empatiaa, jopa asiakkailtaan ja potilailtaan, mikä tuntuu hassulta. He vain vaativat sitä hanakammin kuin me, jotka olemme jollain tavalla nujerrettuja. Juuri tuo tuen ja avun vaatiminen jopa huonommassa asemassa olevalta asiakkaalta on merkki maailman käsittämättömyydestä, johon tartuin mm. Purjeveneen eilisessä kirjoituksessa. Ammattilaiset ovat osa organisaatioita, jotka ovat osa yhteiskunnan oravanpyörää, joka on sairas. Jotkut sinnittelee oravanpyörässä, jotkut putoaa pois ja kaikilla on jollakin tavalla paha olla. Kaikki on kuitenkin pohjimmiltaan hyviä, näin minun on uskottava, jotta jaksan elää tässä maailmassa, johon olen syntynyt.

Tästä lähtee tämä vuosi. Jaksamista kaikille <3