Miten ruuan teko ja syöminen voi olla näin vaikeeta. Tehdes olo oli heikohko. Käsis katos voimat ja seisominen oli hankalaa, kun tuntu et päästä heitti. Kun sain pyttipannun tehtyy, kattelin sitä lautasta, joka alko etoo. Jokainen suupala oli taistelua. Mut sain sen syötyy. Nyt en uskalla hakee juotavaa enkä mennä vessaan, vaikka ois hätä. Yritän kaiken keinon pitää ruuan sisällä, koska kroppa kertoo jo noista hälyytysjutuista. En halua löytää itteäni lattialta.

Jos löytäisin sopivan ohjelman telkkarista ja otan työni syliin, uppoudun siihen. Ehkä sitten tämä olo paranis ja uskallan mennä vessaan ja hakemaan juotavaa. Pitäiskö kokeilla kylmää teetä, jos se ei tee niin pahaa. Olen kumminki saanu ihan tarpeeksi sokeria tänään. Mulla noita kylmähaudeteetä on tuol kaapis, vaikka muille jakaa...

saloka kirjoitti:
Mä ajattelin mennä nukkuu, mut sit huomasin että tulee peli vielä. No otin mansikoita sulaamaan ja erätauolla lämmitän ne ja syön. Teen tota hihatinta, vaikka sekin harmittaa. Tuntuu että jokainen asia harmittaa tällä hetkellä. Jopa teepussi mukissa, kun se valskaa.

Tuttu tunne! Joskus sitä vaan on sellaisia päiviä/hetkiä että kaikki mitä huomaa on huonosti, ja vaikka niitä pystyisikin ajattelemaan tilapäisinä aallonpohjina, se ei sillä hetkellä paljon lämmitä. Tuntuu siltä, että silloin kun on valmiiksi huonolla tuulella mieli kiinnittyy helposti epämiellyttäviin asioihin... ehkä se liittyy jotenkin aivokemiaan.

Kiva kuulla että otit hankalasta tunnetilasta huolimatta käsityön esiin!

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 1 kuukausi sitten. Syy: lisäys

Mulle tuli kauhea ahdistus ja kuolemanhalu aamulla. Oli liian monta asiaa jotka olisi pitänyt jaksaa. Lopulta en saanut ruuanlaittoa etenemään ja aloin itkeä.

Se alkoi siitä kun tyttö rupesi kiukuttelemaan. Hän sai lahjoja ja kaikkea mitä oli halunnut. Silti kiukutteli ja oli ilkeä. Tuli siitä huono olo. Olin niin kovasti yrittänyt monta asiaa tehdä niin kuin hänelle oli ollut tärkeää.

Nyt siitä on jotenkin selvitty. Itkun jälkeen pystyin sinnittelemään ruuanlaiton loppuun.

Saloka, minullekin tuli tuo olo, että en halua enää elää. Juuri sama. Sitä kesti tunnin pari, siten se lieveni. Otin myös lääkettä.

Nyt taas pärjään jotenkin. Tämä oli pahin vaihe joulussa tähän mennessä.

Saloka, miksi uutena vuotena juot alkoholia, jos siitä tulee sinulle huono olo? Vai ymmärsinkö ihan väärin. Eihän meidän aikuisina ole pakko tehdä asioita, joista tulee huono olo. Voimme yrittää tehdä niitä, joista tulee parempi olo. Kaikille asioille ei voi mitään. Monille ei voi mitään. Tuntuu, että sellaisia huonoa oloa tuottavia asioita, joille ei voi mitään, on ihan liian paljon tässä elämässä.

Voimia, saloka!

Purjevene, en tiä. Olen 2v ollu ns. Selvänä ja tänä uv:nä en ole. Siitä voi tulla morkkista, ahdistusta ym. Tai sit pääsen yhdeksi illaksi nollaa pääni täysin. Mut morkkis iskee siinä vaiheessa ja ketutus, jos huomaan etten pysty enää juomaan. Mä haluan jua. Mä haluan nollata.

5h:n jääkiekkoputki alkoi. Ekana sm-liiga peli ja sit suomen peli.

Lääkkeet sain jaettuu. Pitkitin sitä mahdollisimman kauan.

Makaan sohvalla 2 peiton alla täristen kylmyydestä. Kohta on iltapalan aika. Makkaravoileipää ja lämmintä teetä. Tähän mennes en ole oireilu vielä.

Saloka, Purjevene. Älkää tehkö itsaria. Minä rakastan teitä. Me kaikki täällä rakastamme teitä. Te olette mielenkiintoisia ihmisiä. Teillä on elämä. Minulla taasen vastaavasti jotain sinne päin. Esim. miten ihanalta tuntuukaan lukea Saloka makkaravoileivistäsi ja teestä. Hitto tulee nälkä! Tai jääkiekosta... Mitä siellä nyt tulee, en ole tietoinen? Mm-kisat?

Liekö yksi selitys että me kaikki olemme tavallamme erityisherkkiä, ja että tässä maailmassa meidänlaiset empaatit kärsivät narskujen kuvaannollisesti jauhaessa meidät hampaissaan. Oli kyse sitten narskuista sukulaisissa, ystävissä, työkollegoissa, työnantajassa, viranomaisissa, yhteiskunnassa, valtiossa... maailmassa. Silti me olemme paljon vahvempia kuin he. "If you strike me down, I will be more powerful than you can possibly imagine."

Kiitos, Eieiei. Loppuiltapäivä meni paremmin. Lämmitin ruokaa. Syötiin ruoka ja suklaata jälkiruuaksi. Katsottiin telkkarista hauskoja kotivideoita, joita olin aiemmin nauhoittanut.

Sitä ennen kävelin myös pienen lenkin ulkona. Tyttö ei halunnut lähteä mukaan. Hän ei kuitenkaan tänään enää kiukutellut eikä raivonnut. En tiedä, mistä se tuli ja miksi.

Hän nukkuu jo. Oltiin molemmat ihan väsyksissä jo ennen yhdeksää. En itse saanut unta. Sisälläni on rauhaton olo enkä ymmärrä mistä se tuli, kun nyt kaikki on hyvin, juuri nyt kaikki on ihan hyvin. Johonkin reagoin.

Huomenna pitää mennä kirjastoon. Sieltä on tullut varauksia meille molemmille.

Saloka, hyvä että sait pyttipannua syötyä. Selviät tosi vaikeista hetkistä.

Eieiei, ainakin minä olen erityisherkkä monellakin tavalla. Helposti tulee "kaikkea liikaa".

Tänään on varmaan ollut liikaa, koska en nyt pysty rauhoittumaan enkä saa nukuttua, vaikka tunnen itseni todella väsyneeksi.

Purjevene kirjoitti:
Se alkoi siitä kun tyttö rupesi kiukuttelemaan. Hän sai lahjoja ja kaikkea mitä oli halunnut. Silti kiukutteli ja oli ilkeä. Tuli siitä huono olo. Olin niin kovasti yrittänyt monta asiaa tehdä niin kuin hänelle oli ollut tärkeää.

Kurjaa että tyttäresi käyttäytyminen aiheutti ahdistuspiikin. On tosi raskasta, kun läheisen pahantuulisuus purkautuu piikittelynä tai ilkeilynä - vaikka tietää ettei ole vastuussa toisten tunteista (kuinka voisikaan?), tilannetta on tosi vaikea olla päästämättä ihon alle. Kuulostaa siltä että yritit tosi kovasti tehdä parhaasi jotta hänellä olisi hyvä vierailu, ja se kyllä riittää. Voimia!

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 1 kuukausi sitten. Syy: tuplaviesti, jonka jälkimmäisessä osassa pieni lisäys (voisiko modet ystävällisesti poistaa aiemman? Kiitos!)

Sain lopulta nukahdettua. Aamulla väsytti, mutta sain kuitenkin aika paljon nukuttua. Pystyin tekemään omat aamutoimet ja laittamaan aamupalaa, vaikka kaikki tuntui etenevän niin hitaasti. Nyt pitäisi hoitaa asioita, jotka on tehtävä ennen vuodenvaihdetta. En millään jaksa.

Edelleen on siivoamatta kaikki. En ole jaksanut. Yritän olla siitä välittämättä.

Pitää laittaa ruokaa tänäänkin tytölle ja itselle. Joka päivä. Ruokaa, pyykkejä, kaupassa käyntiä, koko ajan uudelleen ja uudelleen. Ihan jaksamisen rajoilla olen.

Menen laittamaan seuraavan pyykkikoneellisen päälle. Sitten pitää kerätä kuivat pois. Tuntuu että oravanpyörässä juoksen ja kohta putoan.

Nyt pyykkikoneelle tai muuten mikään ei etene eikä mikään järjesty. Jos en jaksa tätä päivää, kaikki on edessä huomenna vielä uusien töiden lisäksi. On liikaa kaikkea.

Sain uudet pyykit koneeseen, mutten jaksanut vielä kerätä entisiä pois.

Pankissa on aika klo 12. En jaksa millään etsiä tarvittavia papereita valmiiksi.

En jaksa raapia autoa jäästä. En jaksa lähteä tuonne. En jaksa sitä ennen laittaa ruokaa. En jaksa tätä kaikkea.

Tänään väsyttää kovasti.

Kurjia oloja ollut ihmisillä 🙁 täällä myös. Pahimmista hetkistäkin kuitenkin selvitty elossa, mikä tuntuu aika vähäpätöiseltä kun se kamalien olojen kamaluus on niin hirveää siinä hetkessä.
Harmittaa että muillakin on tosi hankalaa olla, mutta jotenkin lohdullista silti tietää että meitä sotilaita on samassa rintamassa useita. Ollaan samalla puolella ja taistellaan samojen asioiden äärellä. Ei olla yksin tässä sodassa, vaikka jokaisella onkin oma elämä ja omat vastukset.
Muistakaa kamalimpinakin hetkinä, että jokaisen panos tässä taistelussa on tärkeää. Yhtään taistelijaa ei saa rintamasta menettää!

Kun on kamalin aika menossa, kannattaa yrittää vaan elää hengitys kerrallaan. Silloin ei kykene yhtään enempään. Niinkuin joku tossa aiemmin mainitsikin, silloin on syytä pitää huoli vaan yksinkertaisista pakollisuuksista: syömisestä ja levosta. Jos pystyy, niin vaikka nukkuu niin paljon kun mahdollista että pääsee hetkeksi pois täältä.

Purjevene: jutteletteko te lapsen kanssa noista tilanteista mitä kotona tulee? miksi hän on niin kiukkuinen? Sinunkin kannattaa yrittää sanoittaa tuntemuksiasi hänelle, että tuntuu tosi pahalle että hän käyttäytyy sinua kohtaan niin vaikka olet tehnyt parhaasi järjestääksesi hänelle hyvän joulun ajan jaksamisesi puitteissa. Lapsi ei hajoa vaikka vanhempaa itkettäisikin, on hyvä kyetä näyttämään se mille tuntuu. (tottakai siis tietyissä rajoissa ettei kuormita liikaakaan) mutta esim. toi jos juttelet tytön kanssa hänen käytöksestä niin on ok et sua itkettää. Onhan hän pahoittanut sun mielen, ja kyllä se saa näkyä. Pyytääkö tyttö anteeks koskaan sitä miten käyttäytyy? sekin vois olla hyvä opetella. Pieni sana, mut sillä on suuri merkitys kun se tulee sydämestä. ELi kun hän on ymmärtänyt tilanteen ja haluaakin pyytää anteeks.

Tollaset asiat on kurjia kun ne jää käsittelemättä leijumaan ilmaan vaan ahdistavaksi möykyksi.
Samoin kun jää esim Salokalla noi äidin sanomisten aiheuttamat pahat. On kurjaa jos äiti ei ymmärrä itse että satuttaa, vai onko hänelläkin jostain niin paha ja katkera olo että tahtookin purkaa sitä satuttamalla toista. Oli miten oli, niin hyväksyttävää se ei ole yhtään. =(

Voimahalaus jokaiselle

Sain pankissa asiat hoidettua. Siellä oli tungosta ja hikistä, mutta onneksi olin varannut ajan. Onneksi nyt on kaikki taas selvää.

Pystyin myös laittamaan ruuan, mutten kovin paljon jaksanut syödä itse. Nyt alkaa olla uudelleen nälkä.

Zirkoni, kyllä, olen sanoittanut tunteita tytölleni pienestä lähtien, sekä hänen että omiani, ja olen yrittänyt puhua myöhemmin ja aiemmin ja asiantuntijan kanssa ja ilman ja vaikka millä tavalla. Hän saa uuden raivokohtauksen puhumisyrityksistä. Ei se auta mitään vaan pahentaa tilannetta entisestään. Pitää vaan jotenkin selviytyä itse, jos aion pysyä hengissä. Välillä tuntuu, ettei silläkään ole väliä.

Varmaankin hyvää tarkoittavat asiantuntijoiden ohjeet toimivat joidenkin lasten kohdalla. Kaikkien kohdalla ei toimi.

Saloka, aloin miettiä, että jos äitisi tilalla olisi minun äitini ja sanoisin äidilleni, miltä hänen kertomisensa minusta tuntuu... puhuisin vain itsestäni, syyttämättä häntä jne. kaikkien ohjeiden mukaisesti "oikein". Olen näin tehnyt pari kertaa. Äiti sai hirvittävän raivokohtauksen, jossa hän alkoi sättiä minua, ja jäi tällä tavalla vihaiseksi päiväkausiksi. Kosti ja ilkeili kahta kauheammin. Sama alkaa aina uudelleen. Hän ottaa argumentiksi myös sen, että olen hakenut apua ja olen siis psyykkisesti hullu mutta hän on normaali.

Ei tuollaiselle ihmiselle toimi ne neuvot, joita yleensä ehdotetaan. Jotta ne toimisivat, toisella osapuolella pitäisi jonkin verran kykyä ottaa vastaan toisen ihmisen kertomusta tunteistaan. Jos hän ei kykene vaan ajattelee kaiken jotenkin pelkästään itsensä kautta, sataprosenttisesti, niin tilanne vain pahenee. Hän ei pysty.

Silloin jää itselle kaksi vaihtoehtoa: en pidä yhteyttä ollenkaan tai pidän rajallisesti keinotekoisesti, hänen ehtojaan myötäillen ja oman todellisen itseni piilottaen. Tai on vielä kolmaskin: teen niin kuin hän haluaa eli murskaudun itse. Valitsen tällä hetkellä jotain kahden ensin mainitun väliltä.

Jos olen oma itseni, hän sättii, ilkeilee, raivostuu, menee aivan tolaltaan. Tämä voi kestää pitkään. Aiemmin hän soitteli illalla myöhään ja esitti välillä hätätapaustarinaa, jonka seurauksena sinne olisi pitänyt lähteä heti (enkä lähtenyt) ja välillä syytellääkseen muuten. Nyt ei ole tullut tuollaista pariin vuoteen, ehkä siksi, etten enää iltaisin vastannut hänen puheluihinsa ollenkaan. Vastaan vain aamulla ja alkuiltapäivällä, jos hän soittaa. Samoin soitan hänelle itse vain samoihin aikoihin. Puhelut ovat harventuneet, eikä sellaisia näytelmäntapaisia inhottavia puheluita ole enää tullut. Nyt teeskennellään melko neutraalia. Tämä on vähemmän huono vaihtoehto kaikista todella huonoista vaihtoehdoista.

Oma teoriani on, että äiti ei edes tajua. Hän on ikään kuin syyntakeeton. Tai sitten siinä on tahallista ilkeyttä. En osaa sanoa. Olen aina ajatellut enemmän niin, että hän ei tajua.

Saloka, olen jollain tavalla samastunut kuvauksiisi äitisi kanssa tapahtuneista asioista, joista olet kertonut, koska niissä on jotain yhteistä minun äitiini nähden. Itse vedän rajan tiukemmin suhteessa omaan äitiini tällä hetkellä, mutta perusongelma on hyvin samanlainen. Sen voi sitten ratkaista kuka mitenkin. Ei sitä saa paremmaksi muutettua, vaikka itse tekisi mitä tahansa. Minusta on hienoa, että pystyt saloka ylläpitämään noinkin läheistä suhdetta äitiisi, vaikka se on äärimmäisen vaikeaa.

Olo on nyt kohtuullinen. Syön vähän ja yritän lukea kirjaa. Miten voikin olla näin nälkä. Ehkä aamupäivän ahdistus vei ruokahalun.

Ei o oikee fiilistä mihinkään. En tiä mitä tässä kirjoittaa. Pää on niin tyhjä ja täynnä. Maha on kipeenä, eilisestä illasta asti. Makoilin ja torkuin tossa jo. Enempään en uskalla, muuten menee yöunet. Kaikki tuntuu va niin turhalta. En ole eilen kuullu tytöstä mitään enkä tänään. Su suljin puhelun kesken kaiken. On paha mieli.