Kivaa että mieluisa takki löytyi 🙂 Olet kyllä ihan ansainnut sen.

Uskon että sussa on sisäistä voimaa enemmän kuin arvaatkaan, koska vaikeista asioista (väkivalta, syömishäiriö) huolimatta olet edelleen täällä. Tyttösi välittää sinusta, ja haluaa varmaan kuulla kuulumisiasi vaikka ei aina niin vahvasti menisikään. Jos myöhemmin tulee sellainen olo että ongelmat ryöpsähtävät käsiin, apua voi pyytää uudestaan, vaikka hoito- tai tukisuhteita nyt katkeamassa olisikin.

Tsemppiä lääkkeen vaihtamiseen!

Zirkoni kirjoitti:
Moikka. Mainitsit tos et viime keväänä oli vähä samanlaiset olot ku nyt. Joillain ihmisillä kevät aiheuttaa masennusta vaikkakin ajattelisi et lisääntynyt valon määrä piristäisi. Se on osalla aika yleistä. Voisko sulla olla just nii? Puhut paljon siitä mitä syöt ja mitä et syö. Olisko nyt se hetki ku pitäs antaa itselle vähä myötätuntoisia ajatuksia ja löysää? Jos ei mene niin ei mene. Liikaa pakottaminen ja ajatukseen et -"pitää syödä pitää syödä" jumiutuminen, voi vaan pahentaa tilannetta. Ihminen ei kuole siihen jos syö vähemmän tai ruoka ei maistu joskus. Tottakai sillä on vaikutusta jaksamiseen, ni on hyvä et säkin saat vähän jotain alas. Ja tietty on hyvä pitää säännöllisestä rytmistä kii ruuanki suhteen et virtaa riittää tasaisesti. Mut jos ei onnistu nyt niin teet sen ku aika on oikeempi. Keskityt nyt enemmän siihen et mietit mikä menisi parhaiten ja että saat jotain alas. Ei määriä tai muutakaan ahdistavaa. Mulla itsellä tulee kans kausia kun ruoka ei vain mene, silloin syön sitä mikä vähiten tökkii. On ihan sama mitä se on, hedelmiä, marjoja, leipää, jogurttia. Menisikö keitot ennemmin kun kiintee? Salaatit kylmänä kuin lämmin? Kunhan saa jostain vähän energiaa. Mulla myös ibs, mikä sullakin on aiheuttaa välillä kausia et vatsa ei yksinkertaisesti vedä paljonkaan. Sit syön sen mitä menee kunnes tilanne ja kroppa alkaa vaatia enemmän.

Yritään olla nyt ajattelematta, mitä suuhuni laitan. Yritän ettiä niitä tuttuja makuja, miltä ne ehkä vois maistuu. Voi olla että tästä tuli jokavuotinen riesa.

Muistaakseni juot hirmuisia määriä, se voi myös viedä halua syödä. Juomalla voi täyttää mahansa niin jopa et nälkää ei tunne.

En mä enääniin paljoo juo. Ton veen juon ja sit teetä jonkun verta. Muten enää 4-5 litraa. Se innostus meni pois.Onneks.

Hyvä idea et pyydät tukariasi loppu palaveriin, hänkin varmasti osaa ottaa kantaa sun asioihin kun ootte kauan tunteneet.

Yritähän vähän nauttia auringosta ja saada iloa pienistä asioista arjessa. Käy ulkona kävelemässä vaikka ihan vähän, sekin voi herätellä kroppaan normaalimpaa tunnetta ravinnon tarpeesta. Vietät vissiin paljon aikaa kotona? Liikkumista ei juurikaan ehkä siellä tule. Ymmärrän et jos on kovin väsynyt olo ni ei vaan meinaa onnistua. Menemällä kuitenkin voi olla myös piristävä vaikutus. Käyt vaikka metsässä kävelemässä ja katselemassa miltä aurinkoinen sää näyttää. Mille keväinen metsä näyttää. Mitä kuulet ja miltä aurinko tuntuu iholla. Pienet jutut mitä aistii, voi tehdä edes pieneks hetkeks olon tosi onnelliseks. Ja ne hetket on tosi tärkeitä arjessa, etenkin ku on itsensä ja kaiken kans vähän solmussa.

Toivon monta auringonsädettä risukasaan. Ja voimia ja jaksamista 😊

Kiitoskun kirjoitit. Arvostan suuresti. 

Kiitos Soroppi. Takki oli tänään koekäytössä ja oli kuuma. Tosin aamukin oli erinlainen.

Tukari kirjoittikin, jos tehtäis kauppakierros tänään.TIetenkin suostuin siihen ennemmin ku lähtisin tonne pölyyn kävelee. Matka ei mennykään niin ku mä olin kuvitellut. Kaupan lähellä näin liikenneympyrässä koiran, mutlähemmäs kunmentiin se olikin tolppa. Ennen kun lähdettiin oikeastaan, meinasin erehtyy autostakin. Kaupoilla meni sekavasti. Tukaria etties,sekoilin muiden ihmisten joukkoon ja en osannut "metsästää" häntä. Lopulta onneksi löysin hänet. Kotiin tullessa, näin tien vieressä hevosen, mut se olikin tyttö pipo päässä. Siinä vaiheessa mulla alkoi keittää päässä ja päätin että kun pääsen kotiin,en sieltähevin lähe mihinkään. Täällä kotona on ollu ihanrauhaisaa, mitä nyt eteisessä yhessä vaiheessa klorite haisi, mutehkä rappua siellä putsattiin,en kattonut. Teetä kun keitin, tuli tunne ettäjokuon takana ja säikähin.Piti kääntyen tarkistaa. Mäen jaksajos tä on taas näitä harhoja ja jos näitä alkaa enemmän ja enemmän tulee. Huomenna pitäisialoittaa se uusi lääke. Äiti ei ymmärrä, että voin kärsiä siitä sivuvaikutuksista, esim.maidosta jotasiinä on. Mäen yhtään tiiä paljonko mahani kestää maitoa.

Huomenna teen taas nopean makaronilaatikon. Pyysin äitii tuomaan la mulle makkarakeitonainekset. Yritän syyä niitä mistäolen pitänyt ja niitä mikä ei tuota vaivaa. Helppoa ja hyvää.

Tiedän että nyt mun tarvii olla tarkkanaja varovainen. Yritän tiedostaa koko ajan missä olen, nimulla on rennompi olla. En huolestu, vaikka ohjelmat telkkarissa meneekin ohi suun tai pelit. Yritän olla hermostumatta. Kaikki on hyvin.

Voiko lapsesta olla kateellinen? Jos niin, ni mä oon. Tapasin hänen yhden kaverin, miespuolisen. Heillä oli oma huumori. Vaikka tyttö kommentoi koko ajan et haluaa kuolla ym, silti hän nauroi ja tuntu iloiselta. Mulle teli paha olla. Missä mun iloisuus. Missä mun innostus. Missä mun huolehtiva toinen ihminrn. Tuntuu nii hiivaton yksinäiseltä.

Tyttö leikkas mun hiukset lyhyemmäksi. Vielä en o peiliin kattonu. Luotan tyttöön. Nyt mul on 'kesätukka'.

On jotenki sellaine tunne ettei yöstä tuu hyvä.

Tuntuu ettei kukaan ymmärrä mua. Ei äiti, ei tukari ei ketään. Tiedän et oon sairaampi mitä kk sitten. Mut haluaisin va jättää lääkkeet pois.

Mut tiedän ettei mun haluamisesta kysytä.

Haluaisin taas kadota, koska tiän ettei mua kukaan tuu koskaan ettimään. Kävelisin moottoritien pianarta niin kauan ku tietä riittää. Tai hakisin jonkun mettän, jossa voisin käpertyä pahaa maailmaa pakoon.

Tä maailma on paha. Hyväksi ei saa mikään.

Oikeesti ei ole ihmisiä. Ne on robotteja. Tietokoneella ohjattuja. Mun äiti ei o mun äiti. Chatissäkin on monta bottia. Ei ne ketkä kirjoittaa, ole oikeita ihmisiä. En mäkään. Toimin toisten käskyvallas ja kellon tikityksellä.

Huomenna taas uusi päivä robottina. Mitähän maailma käskee tehdä tällä kertaa...?!

Hassua että lääkkeessäkin voi olla maitoa - no ehkä sideaineena tai jotain 🤔 Joka tapauksessa, onneksi olkoon uudesta kesätukasta!

Kai sitä lapsesta voi olla kateellinen samalla tavalla kuin mistä tahansa muustakin, inhimillistähän se vaan on. Mulle on tavallaan katkeransuloisaa nähdä ihmisiä joilla on pieniä lapsia kun oma biologinen kello tikittää, ja epäilen/pelkään että se on unelma joka ei ehkä koskaan tule täyttymään.

Soroppi, aika monessa lääkkeessä on maitoa. Ainaki psyykelääkkeissä. Harmi jollei sun toive toteudu, lapsesta. Mä olin niin nuori vielä, etten muista paljoo vauva arkee.

Söin just. Tein nopeesti nuudelia ja porkkanapihvii. Huomiseks ajattelin tehä koko viikonlopuksi omanlaista j.lihakeittoa. katon mitä kasviksia löydän siihen.

Lääke ei o ainakaan vielä sekoittanu mahaa. Mut jotenki on heikko olla, ja tuntuu et taju voi lähtee koska va.

Iltapäivällä kipeyty nivunen ni, ettei astumaan pysty. Luulin et lepo auttais, mut 4h lepo ei ainakaan. Se on yhestä kohtaa ku sattuu ja tietenki samalla puolen ku toi selkä. Muutenki ollu jalat tosi kipeet. Väsyneen kipeet. Kyl mä voin jalalla tehä ihan mitä pystyn, eikä kipu ole tullu vastaan. Ainoastaan liikkeelle lähdössä astues, tuntuu et jalka menee alta.

Hitto tämäkin täs vielä.

Muuten kaikki on menny ihan ok. Saa nähä mitä maha tykkää lakupiipuista, joita oon tänään syöny. Eiliseen suklaaseen ei ainakaan, mitenkään.

Saan taas aamulla nukkuu. Jos kokeilis mennä aamusta suihkuun. Tosin ruokakin pitäis tehä. Jos teen aamusta ruuan ja iltapäivällä sit suihku. Sit on ehkä jo kroppakin vetreentyny tarpeeksi.

Mietin jos pitkästä aikaa lukis ja sen jälkeen alkais nukkuu....

En ole vielä kokonaan luopunut toivosta lapsihaaveideni suhteen; pelkään vaan että elän siinä asiassa niin eri rytmissä kumppanini kanssa että jos odotamme molemmille otollista hetkeä, sitä ei tule. Jännä asia toi toivo - tavallaan sitä tuntuu ettei halua edes myöntää itselleen haaveilevansa jostakin (minä vauvasta, sinä - ehkä? - läheisestä ja turvallisesta ihmissuhteesta) jos sen toteutuminen tuntuu epätodennäköiseltä. Ja silti se olis vaan niin tärkeää hyvinvoinnin kannalta, se mahdollisuus että ehkä asiat meneekin hyvin.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 8 kuukautta sitten. Syy: selvennys

Soroppi, tuntuu ettei ikinä ole hyvä aika. Jos itse on valmis, niin toinen ei. Ihan niin kun kirjoitit. Tsemppii kumminki.

Otin codin. Selkä on sen verta kipee. Oli vähän riskiä ottaa, sillä olo on muutenki heikko. Mut sain perunat pilkottuu keittoon, vielä ku jaksaa j.lihan paistaa. Sit vihannekset joukkoon ja vkl:n ruoka on valmis.

Ei oikee jaksa senkää verta mitä ennen on jaksanu. Kivut yltyy joka päivä. Suihkuun en ainakaan vielä menny. Mietin, onko tämä tämän arvoista.

Äiti tulee kai tänään käymään. En jaksais.

Ei äiti tullu, onneks. En olis jaksanu seurustella.

Lepäes sohvalla on tunne et jaksaa tehä käsitöitä ja istua. Mut sit kun menee istuu ja tekee hiukan aikaa ehtyy voimat ni et on pakko tulla sohvalle.

Sain mä suihkus käytyy. Se onki tiskikoneen päällelaiton kans saavutus tänään.

En tiä kauanko jaksan enää. Onneks se codi vei kivut. Mut olis sitä kivaa tehä muuta ku maata.

Ihanaa, ku pääsi sänkyyn ja saa olla täs yli 12h. Ei o mihinkä kiire mennä ja saa nukkua aamulla pitkään.

Mä oon niin väsyny ja uupunu. En o taas pitkään aikaan olluka, jollen koskaan näin pahasti. Alkaa itsetuhoisia ajatuksia hiipii pään sisälle. Mitä jollei tä koskaan lopu. En jaksa ku maata. Selaan puhelinta ain sillon tällön, mut ei sekään herkkua o lukee facesta toisten iloisuutta. Viiltäisin, mut en jaksa terää painaa. Vesilasin ottaminen toiseen käteen, saa melkein tippuu. En voi teetä jua, kun en jaksa kantaa kuppia oloh. Ja siitä pöydältä ottaa juuakseen. Ehkä nyt täytyy va oottaa et lääke tasantuu. Huomasin kun luin paketista sen annostus suosituksen, 3x 5mg ja mulla on 2x 10mg. Saisin nostaa sitä, mut ei todellakaan tuu mieleen koska sen teen., jos koskaan.

Huomen alkaa formulasirkus. Su tarvii jaksaa kattoo 2h kisan. Ehkä huomenna yritän avaa vuodesohvan. Äiti ei siitä tykkää. Hänen mielestä epäsiistiä. Eikä hänel o makuupaikkaa ku tulee teelle. Omituinen.

Mut kai mä soitan äitil viel ja sit katon tubee ja meen nukkuu...

Lauantai...

Yö oli yhtä tuskaa. Heräsin ennen 6 siihen et isä saa aivohalvauksen mun ees ja muut nauraa vieres. Heräsin siihen kun ekan kerran halasin isää ja kuiskasin et rakastan häntä.

Sen jälkeen ei o missään hyvä olla. Peiton kans liian kuuma, ilman liian kylmä. Ruoka etoo, saan sentään vähän vettä juotuu. Tä on ku krapula.

En tiä koska syön, enkä ota siitä tressii. Kuhan juomaan pystyn. Päivä taitaa kuluu sohvalla välillä puolta kääntäen.

Äiti tuli tänää, vaik oloni oli heikko. Mittasin vp:n ja yläpaine oli reippaasti alle 100, joten en yhtään ihmettele oloani. Sain alku illasta vasta syötyy hiukan ja nyt yritän leipiä syyä. Paino on aamusta kilon menny alas, en tiä onko hyvä vai huono juttu.

Nyt tulin loppuillaks sänkyyn jo. Saan ainakin levätä sen yli 12h.

Menin klo 21 aikoihin nukkuu, heräilin koko ajan ja pyörisin sängys. Klo 10 jälkeen luovutin. Ei se lepo mitään auttanu. Äitin neuvo oli et syö munaa. Mut hän kyl sano, ettei mun tarvii mihinkää mennä. Ihan ku jaksaisin ees.  Mietin, kuinka kauan toi soppa jääkaapissa säilyy.