Hei!
Löysin tieni tälle sivustolle sattumalta.
Mistähän aloittaisin.
Vajaa kuukausi sitten ajelin töihin autolla ja yks kaks tuli outo olo, päässä jotenkin humahti, alkoi pyörryttämään, sydän hakkasi, koko keho tärisi(sisäisesti), tuntui että happi loppuu tähän paikkaan.
Ajoin auton tien sivuun mistä miesystäväni tuli minut hakemaan koska en kyennyt ajamaan autoa. Tuo kohtaus kesti noin 45minuuttia.
Työterveyslääkäri mittasi verenpaineet, kaikenmaailman verikokeet otettiin, sydänfilmi, kaikki ok!
Sain viikon sairaslomaa ja kaikki oli ok kunnes palasin töihin ja olen huomannut että autolla ajaessa tulee usein hyvin epämukava olo. Alkaa ahdistamaan ja epätedellinenn olo. Paniikki iskee ja tuntuu että auto on saatava tien sivuun ja äkkiä.
Töissä myös pari kertaa tullut.
Olen ollut viikon nyt sairaslomalla taas samasta syystä. Lääkäri määräsi opamox lääkettä mutta en ole uskaltanut ottaa niitä lukemieni juttujen takia☹️
Ahdistaa jo valmiiksi töihinmeno ja en tiedä olenko valmis menemään koska pelkään että nuo tuntemukset palaavat. Huomenna olisi lääkäriaika mutta jotenkin tuntuu että kehtaako tälläisestä asiasta enää mennä☹️
Anteeksi sekava tarina, tää kaikki on uutta mulle ja en oikein tiedä mitä mun pitäisi tehdä
Hei Anne36!
Onko elämässäsi ollut pidempiaikaista stressiä tai rasittavaa tilannetta, joka olisi syönyt voimiasi? Paniikkioireilu usein alkaa, kun henkinen "kovalevy" on täynnä. Sanotaan, että paniikkioireilu on merkki siitä, että elämässä ei kaikki ole tasapainossa ja olisi aika "löysätä" jostain päästä.
Myös usein, kun elämässä on jokin asia, joka alkaa ahdistamaan oli se sitten ongelmat parisuhteessa, työstressi, jokin läheisen ihmisen ongelmallinen tilanne tms. niin paniikkioireilu alkaa. Liikaa kuormitusta. En tiedä onko sinulla näin.
Itselläni on ollut nuorempana paniikkikohtauksia ja pahimmillaan melkein 4 kuukautta yhteenmenoon "päälle jäänyt" paniikkikohtaus ja elämäni oli silloin erittäin raskasta. Oli työ, jonka en edes tajunnut olevan aivan kohtuuttoman raskas ja samaan aikaan ongelmia parisuhteessa eli tilanne "kaikki kaatuu niskaan". Olin jo kauan vetänyt hampaat irvessä jaksamisen rajoilla, enkä edes tiedostanut, että olin jo aivan burn-out. Puolisoni oli huomannut väsymykseni jo puolen vuoden ajan, mutta ei ollut osannut siihen puuttua. Sitten alkoi olla niin, että aamulla töihin lähteminen alkoi ahdistamaan ja jotenkin pelottamaan, mikä oli outo tunne, kun ei mitään sen kummempaa syytä ollut pelkoon. Väkisten menin töihin ja siellä ahdistus kasvoi ja sain kamalan paniikkikohtauksen ja sen jälkeen useammankin kerran. Huomasin aina, kun minun piti alkaa palvelemaan asiakkaita (juuri se mikä oli minut vienyt burn-outtiin) niin aloin saamaan paniikkioireita. Lopulta minun oli pakko lopettaa se työ. Se oli kova pala, kun olin tykännyt työstäni, vaikka en tajunnut, että se oli liian raskasta. Masennuin työni lopettamisesta. Lisäksi paniikki jäi ikäänkuin päälle ja neljä kuukautta meni vain kotona levätessä, että siitä selvisin. Kävin toki lääkärissä ja sain masennus ja rauhoittavia lääkkeitä, mutta en halunnut niitä käyttää silloin. Halusin toipua luonnollisesti. Pikku hiljaa sain voimiani takaisin, vaikka kauheaa se oli ja tuntui, etten siitä selviä koskaan. Taustalla oli kyllä useamman vuoden värikkäät ja raskaat tapahtumat. Olin vain väkisten porskuttanut eteenpäin, vaikka minun olisi täytynyt jo paljon, paljon aikaisemmin tajuta hellittää.
Aikaisemmin olin saanut paniikkioireita opiskellessani ja ottaessani opiskelun hieman liian tosissaan eli sekin tuli ylirasituksesta.
Myös jokin, jota emme tiedosta suoraan, elämässä oleva ahdistava asia, saattaa aiheuttaa epämääräisen ahdistuksen ja paniikkikohtauksia. Minusta tuntui lähinnä hullulle, että luullessani vielä parisuhteessani olevan kaikki ok aloin yhtäkkiä ahdistumaan silloisen puolisoni seurassa. Tunne oli omituinen. Helpotti aina kun mies oli poissa ja kun hän tuli kotiin niin aloin ahdistua jo häntä odottaessani. Hyvä, että edes pystyin hänelle puhumaan mitään. yritin mennä toiseen huoneeseen ja salata tuntemuksiani. Myöhemmin selvisi, että juuri niihin aikoihin mieheni eli täyttä kaksoiselämää ja petti minua hyvin törkeästi toisen naisen kanssa. Minä en tiennyt tuosta mitään, mutta näköjään jokin minussa "tiesi", ettei mies ollut minulle enää hyvää seuraa.
Paniikkitaipumus on vahvasti perinnöllistä. Minun suvussa sitä on useammalla. Äidilläni on ollut hyvin voimakasta paniikkioireilua aikanaan.
Joskus saattaa olla syynä fyysiset tekijät. Minulla esim stressaantuneena kahvin juonti ja tupakointi laukaisi paniikkikohtauksia. Kilpirauhasen toimintahäiriöt usein aiheuttavat ahdistusta, paniikkia ja masennusta. Matala verenpaine on yksi tekijä.
Mutta omasta kokemuksesta voin sanoa, että minulla paniikki on liittynyt juuri liian rasittaviin elämänvaiheisiin, eikä siihen ole sitten auttanut, kuin poistaa elämästä se liian rasittava asia ja levätä liika rasitus ja fyysinen väsymys pois. Toisin sanoen olla tekemättä yhtään mitään niin kauan kuin olo on helpottanut.
Rauhoittavat lääkkeet ovat ihan hyvä ensiapua satunnaisesti käytettynä jos tuntuu, ettei muuten pysty olemaan. Esim. juuri tiettyyn tilanteeseen, jossa paniikkikohtaus tulee. Mutta pidemmän päälle ne eivät ole ratkaisu ja niihin jää riippuvaiseksi jatkuvassa käytössä, mutta siitähän sinulla olikin jo tietoa. Harvemmin ja satunnaisesti otettuna voi olla ihan hyvä apu, eikä silloin jää riippuvaiseksi.
Mutta pitäisi aina pyrkiä saamaan tietoon se tekijä, joka aiheuttaa sen paniikin, että missä mättää? Ja korjata se asia. Muuten tila voi pahentua ja pitkittyä ja tuoda mukanaan muita ongelmia. Paniikki ja ahdistus laukaisee helposti masennuksen jne.
En tiedä oliko tästä mitään hyötyä, mutta kehottaisin katsomaan elämääsi kriittisesti, että onko siellä jotain liian kuormittavaa sinulle?
Kiitos vastauksestasi🙂
Onhan tässä ollut ylä ja alamäkeä elämän varrella. Muutama vuosi sitten avio-ero joka oli tietenkin hyvin stressaavaa aikaa.
Nyt uusi parisuhde ja hänen kanssaan kaikki on loistavasti. Parempaa en olisi voinut löytää. Lapset myös tulee hyvin toimeen hänen kanssaan.
Hullua tässä onkin se, että nyt kun kaikki on todella hyvin niin tulee tällaista. Työ on aika stressaavaa ei minkäänlaista motivaatioita käydä töissä. En ole missään kutsumustyössä todellakaan, täyttä pakkopullaa. Sen tiedän, että siinä ainakin yksi tekijä.
Lapset lähentelee murrosikää ja heidän kanssaan ollut ongelmia mutta mielestäni heidänkin kanssaan parempaan suuntaan menty huomattavasti.
Mä olen kyllä sellainen, että stressaan valtavasti jos lapsilla murhetta ja omaa työhön liittyvää elämääni ja yleensäkin asioita. Tiedän, että asialle pitäisi tehdä jotain varsinkin jos oma kroppa antaa jo tallaisia ilmoituksia, että nyt ei asiat ole mallillaan.
Mulla on nyt ihan hyvä olla kun olen ollut kotona mutta pelottaa jo etukäteen töihinpaluu ja en tiedä olenko siihen valmis.
Sitä ihmettelen suuresti miksi tuo autolla ajaminen on minulla se laukaiseva tekijä usein ja jännitän sitä..
Voi, ihan kuin oma kokemukseni. Mulla oli alkava yritys ja kaikki meni hyvin kuukauden päiväy. Vauhtia riitti ja kaikki tuntui hyvälle. Toki oli myös paljon stressiä miten yritys lähtee toimimaan jne...onneks virallinen omistajan vaihdos piti tapahtua ensi kuussa. Tosiaan oireet alkoivat kuukausi sitten. Epätodellisia tuntemuksia päässä, pelko mikä on, sydämen hakkaus, hulluksi tulemisen pelko. Kohtaukset rupesi vain pahenemaan ja lopuksi olin viime viikon jo koko ajan ahdistus,-paniikkihäiriössä, että tuli jo itsetuho ajstukset. Kunnes menin lääkäriin ja sain lääkityksen mikä ei heti rupea tehoamasn ja tarvittaessa rauhoittavaa ja jätin alkavan yritykseni. Oli pakko laittaa oma terveys etusijalle. Nyt jo on paljon helpottanut, mutta pelkään tietty vielä mennä julkisiin paikkoin. Niin ja se mun työpaikka oli kahvila. Ja, poraten loppuajat sinne ajoin, kun rupesi niin pelkään koko paikkaa ja asiakkaat vaan ahdisti. Mun on ollut nyt pakko ottaa rauhottava kerta päivään kun menen johonkin. Yleensä illasta. Nyt aamut on hyviä, kun ei tarvi mennä sinne työpaikkaan. Tsemppiä🙂👍
Tai siis täysin tuntemuksia, kuin teillä kummallakin
Kiitos Susanna🙂
Mulle on nyt määrätty kahta eri lääkettä mutta mä en uskalla niitä aloittaa☹️
Lukenut oireista mitä niistä tulee mutta toisaalta voinko näinkään jatkaa koska en voi tänne kotiinkaan erakoitua..
Onko sinulle Susanna tullut oireita kun aloitit lääkityksen?
Anne36 kirjoitti 31.3.2014 12:3
Kiitos Susanna🙂
Mulle on nyt määrätty kahta eri lääkettä mutta mä en uskalla niitä aloittaa☹️
Lukenut oireista mitä niistä tulee mutta toisaalta voinko näinkään jatkaa koska en voi tänne kotiinkaan erakoitua..
Onko sinulle Susanna tullut oireita kun aloitit lääkityksen?
Älä suotta jätä lääkettä ottamatta oireidenpelossa. Jos oireita tulee, lääke vaihdetaan. Pysyviä vaurioita ei tule
Mulla tuli takapakkia olojen kans, kun tuo päälääkehän alkaa vaikuttaa vasta hyvässä lykyssä 2kk päästä ja pelkäsin ottaa sitä Xanoria, joka kyllä vie paniikkikohtauksen on siihen paras lääke, mut vaikutus lyhyt ja mulla rupes heti ahdistaan lisää, kun vaikutus lakkas. Ja, mulla tosiaan ahdisti koko ajan ja oudot tuntemukset. Mutta nyt sain Xanorin tilalle Rivatrilin ja nyt kolmas päivä ilman mitään ahdistusta. Tiedän nuo bentsojen vaarat, mutta oikein käytettynä ne voi pelastaa elämän. Niin ainakin mulle kävi. Mitkä lääkkeet sulle määrättiin?
Escitalopram Actaviksesta tuli vähän huono olo, mut sit yks ääliö lääkäri määräs mulle buspironia niin tuli heti takapakkia ja oksensin löhes päivittäin ja ahdisti kahta kauheemmin. Kun kävin uudestaan lekurilla sanoi, että ei tuota olis kannattanut määrätä koska tuo päälääkekään ei vielä vaikuta niin miks lisätä vaan serotiinin määrää. Ja, määräs asiaankuuluvan lääkityksen.