Pakotetaan puolikuntoisena työelämään?

Pakotetaan puolikuntoisena työelämään?

Käyttäjä Perhonen82 aloittanut aikaan 08.12.2010 klo 01:47 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Perhonen82 kirjoittanut 08.12.2010 klo 01:47

Olen vajaa 30v nainen ja sairastan masennusta. Minulla on lisäksi sosiaalisissa tilanteissa vaikeuksia, ja masennukseen liittyvää ahdistusta ja unettomuutta, sekä ajoittain ainakin esiintyvää epävakautta. Olen tällä hetkellä työvoimapalvelukeskuksen asiakas ja sairauslomalla mutta en saa Kelan sairauspäivärahaa..Käyn psykiatrian polilla.

Mietin juuri omaa kuntoutumistani ja tilanteeni on se, että psykiatrian polilla hoitava henkilökunta haluaa ”työntää” minut väkisin edes jonkinlaiseen työelämään. En näe syytä mennä puolikuntoisena tilastokaunistukseksi työkokeiluun tms. Kuntouttavassa työtoiminnassa olin 9kk 3xvko ja sekin oli liikaa. Oli paljon poissaoloja ja sairasloman saaminen oli aina tuskaista, kun lääkäri ei olisi halunnut kirjoittaa sitä. Nyt on Taas uusi lääkäri minulla ja hänen mielestään sairaslomalla oleminen ei auta minua.

No kyse ei ole nyt siitä, vaan että tarvitsen erilaista kuntouttamista. Mietinnässä on päiväsairaala tai ihan vain depressiokoulu, tai sitten vaikka verkko-opintoja tai työväenopiston kursseja. Tuntuu vain että nämäkään eivät riitä hoitohenkilökunnalle!!

Sain 2kk karenssin kuntouttavan työtoiminnan keskeyttämisestä kun lääkäri ei voinut kirjoittaa sairauslomaa takautuvasti, ja kun lopulta kirjoitti sitä niin sitten Kela ei myöntänyt sairauspäivärahaa!

En halua enkä kuulu työvoimatoimiston asiakkaaksi, mutta lääkäri ja just ja just kirjoitti kaksi kuukautta sairaslomaa, että saan olla työkkärin tädeiltä rauhassa. Nykyinen lääkärini on aivan kauhea. Ei kuuntele, ei ymmärrä, ja minun pitää vain ”motivoitua työntekoon” ja vaikuttaa siltä että hän pitää masennusta asennevammana. Lisäksi laittoi minut huumeseulaan, vaikken ole koskaan huumeita käyttänyt tai kokeillut.

Olo on ajoittain tosi turhautunut ja vihainen, koen voimattomuutta enkä koe hallitsevani elämää. Tuntuu että psykiatrin poli on nykyisin työvoimatoimiston jatke, ja alan olla ihan loppu tähän ”perseelle potkimiseen” ja empatiakyvyttömyyteen hoidon osalta. Onnekseni olen kuitenkin käynyt toimintaterapiassa ja eräässä ryhmässä joka on edes jotain auttanut. Kuuluisin sairauspäivärahalle/sairauslomalle ja ehkä kuntoutustuelle jos kunto ei kohene edes osittain työkykyiseksi.

Miten saada hoitotaho ymmärtämään?

Käyttäjä Perhonen82 kirjoittanut 11.12.2010 klo 02:01

Eikö kenelläkään tosiaan ole kommentoitavaa tähän kirjoitukseen.. Tuntuu lannistavalta että kun vihdoin sain kirjoitettua tänne asiastani niin kukaan ei vastaa.

Olen niin vihainen hoitohenkilökunnalleni, heidän pitäisi auttaa minua, eikä vain lyödä lyötyä. He eivät näytä tajuavan etten ole siinä kunnossa että kuuluisin työvoimatoimistoon.. No ei ihme, kun nykyinen lääkärikin tavannut minut vain kaksi kertaa. Saisinpa nyt häneltä edes jatkoa sairaslomalle tai sitten yksityiseltä jos tämä nykyinen ei suostu kirjoittamaan.

Sairauspäivärahankin hylkyyn olisin tarvinnut uuden b-todistuksen, mutta ei..ei sitäkään voitu kirjoittaa. Kirjoitin sitten itse valituksen ilman b-todistusta ja lähetin kelaan, siis siitä sairauspäivärahan hylystä. Kahden kuukauden karenssinkin sain joka on kyllä umpeutunut jo, mutta senkin olisi mahdollisesti saanut peruttua uudella b-todistuksella, mutta kun lääkärini väitti ettei voi kirjoittaa muka parempaa! Pas**at. Olisi vain haastatellut mua uudestaan ja sen perusteella tarkentanut todistusta. ☹️ Eli siis karenssin sain kun keskeytin työtoiminnan.

Eli Suomi on mennyt siihen pisteeseen, että ihmiset laitetaan ihan tiukille, jos yrität jotain puolikuntoisena ja se ei onnistu niin rangaistus...Ja nyt uusi laki että alle 25-v nuorilta vähennetään 2+-40 prosenttia toimeentulotuesta jos koulu keskeytyy. Ja välillä tuntuu että monetkaan ei tajua mihin tämä hyvinvointiyhteiskunta on menossa. Siihen että köyhät ja pienituloiset ja huonostivoivat voivat vielä huonommin.