Pakopaikkaa ei ole. Joka päivä on täynnä vain kipua.

Pakopaikkaa ei ole. Joka päivä on täynnä vain kipua.

Käyttäjä Nimimerkki12 aloittanut aikaan 16.06.2021 klo 09:44 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Nimimerkki12 kirjoittanut 16.06.2021 klo 09:44

Todellisuus on tätä että olen täynnä pelkoa, murhetta ja epätoivoa. Joka ikinen päivä. Joka ikinen hetki. Mietin että olisipa joku Jumala joka armahtaisi tai antaisi synninpäästön tai antaisi toivoa siitä ettei koko ajan tuntuisi niin pahalta. Mutta sellaista Jumalaa ei ole koskaan elämässäni ollut.
Pienenä lapsena pyysin Jumalaa avuksi vaikeina hetkinä. Rukoilin kuten pyhäkoulussa oli opetettu ja muistin laulun sanat ”Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton, Jumalan kämmenellä kaikille paikkoja on…”  Mutta kukaan ei koskaan tullut, kukaan ei koskaan vienyt pahaa oloa pois tai pelastanut minua pahuudelta. Ja sitä on riittänyt.
Olen nyt n 50 v ja pärjännyt aina aika hyvin elämässä. Sitten koin jotain 35 ikäisenä joka mursi elämäniloni. Sen jälkeen huonosti päättynyt terapia johti traumaperäiseen stressireaktioon, josta se muuttui masennukseksi ja vakavaksi masennukseksi.
Silti olen päällisin puolin pärjännyt. Hyvä työ ja komeat kulissit. Masennukseen hain pakoreittiä pelaamisesta ja alkoholista. Ja vieläkin kaikki hyvin. Kunnes kulissi on alkanut rakoilla viimeisen vuoden aikana ja ajauduin itsemurhan yritykseen 3 viikkoa sitten nukahtamislääkkeilä. Mieheni oli nokkela ja sai ambulanssin minulle.
Mutta todellisuus on sitä että en enää jaksa. Ja paikallisesta mielenterveystoimistosta ei oteta minuun yhteyttä vaikka sairaalan lääkäri on soittanut sinne jo kahdesti. Minua ei halua kukaan auttaa. Teen työni, teen kotitöitä, käyn lenkillä, ajan moottoripyörää. Pidän edelleen kulissia pystyssä niin hyvin kuin voin.
Mutta joka ikinen minuutti itku pyrkii ulos. Ahdistun välillä etten saa happea ja herään yöllä siihen että henki ei kulje. En nuku, en syö, yritän suorittaa.
Mieskin on sanonut ettei enää välitä. Herra omaisuuden haltija.
Luen koko ajan ruumiinkieltä onko näin ja huomaan herkästi että hän ei halua olla mun lähellä. Yöllä saan olla kainalossa ja sylissä. Mutta sitten yöllä taas herään etten saa happea enkä enään nuku. Katson kun hän nukkuu ja varon koskemasta etten häiritsisi hänen untaan. Joskus teeskentelen nukkuvani aamulla että hänelle ei tulisi pahaa oloa puolestani. Vaikka jos hänen ei enää välitä niin tuskin hän tuntee enään yhtään mitään siitäkään paitsi sääliä.
Kun olisi joku Jumala joka voisi armahtaa ja joka voisi ottaa minut kämmenelle, väsyneen. Olisi joku armollinen paikka jonne voisin mennä haavojeni kanssa. Jumala on pettänyt niin monesti että siihen Jumalaan en usko mihin moni muu. Sana Jumala on vain vertauskuva sille saarelle mihin haluaisin päästä. Ettei ole tätä tuskaa eikä surua, ei enää itkua eikä mustaa huomista.
Joku lääke voisi auttaa saamaan ajatuksista kiinni mutta sitäkään ei ilman hoitosuhdetta saa eikä kukaan näytä olevan kiinnostunut sitä koppia ottamaan. Osastolle en voi lähteä ettei minulta revitä loppujakin tästä elämästä. Sitten olen ihan tyhjän päällä kun työkin menee. Mieheni odottaa jotain hokkuspokkusta että tulisin kuntoon jotta voisi paremmalla omalla tunnolla jättää. Pelivelkojen vuoksi olen siirtänyt kaiken omaisuuteni hänen nimiinsä ja hän allekirjoitutti avioehdon heti sen jälkeen.
Itsemurhayritykseni tapahtuikin heti sen jälkeen. Seuraavana päivänä.  Olin etätöissä ja hän tuli käymään perjantaina kotona ja puhui jotain avioehdosta. En ymmärtänyt ihan kaikkea, meni vartti siitä ja hän soitti että nyt on aika pankissa allekirjoittamiselle. Olin ihan shokissa, sanoin että en halua jututstella siellä mitään koska tilanne on niin vaikea jakipeä minulle. Menimme pankkiin, siellä rouva pankinjohtaja ja mieheni olivat iloisissa tunnelmissa. Menin entistä enemmän shokkiin kai koska en paljon enempää muistakaan siitä. En edes tiedä mihin olen laittanut nimeni, kaikki kävi ensinnäkin niin äkkiä ja se tilanne oli ihan hirveä, siellä pilailtiin siitä tilanteesta joka oli minulle ihan utopiaa. Sen jälkeen kuljinkin ihan sumussa siihen lauantai iltaan saakka. Lauantai iltana oli vielä riita ja kovaa syyllistämistä ja haukkumista enkä nähnyt muuta ulospääsyä. Eikä se tummuus kyllä ole sen vaaleammaksi muuttunut.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 1 kuukausi, 2 viikkoa sitten. Syy: kirjoitusvirhe, koeat = komeat
Käyttäjä keskustelua kirjoittanut 16.06.2021 klo 11:01

'Nimimerkki 12'

Vertaisuutta tunnen elämääsi oman avioliiton ajoilta ainakin joiltain kohdin. Ei minullakaan ole pohjana elämässä kuin lapsenusko. Kaikesta luopumisen kautta alkoi syntyä kiinnostus ja aito sisältö uskon sisältämään  'elävään veteen'.

Jumala on.

Rakkaus on.

Toivo on.

Miksi on niin, tuntuu siltä, ettei rukousta kuulla, ettei kukaan? Valit. 3:25 ssa sen textin kirjoittanut sanoo Herra on hyvä sille, joka panee toivonsa häneen, sille joka etsii häntä. Heprealaiskirjeessä on kohta "älkää siis heittäkö pois rohkeuttanne, sillä se palkitaan runsaasti" (10:35).

Jos on paniikkikohtaus, silloin paineiden vyöry on liian suuri. Hengitys siihen keskittyminen, tapahtuupa ympärillä mitä tahansa, huomio  sisäänhengitykseen...... Ulosh.... useaan kertaan että saa otteen edes siitä hetkestä kun kaikki velloo mieltä epätoivoon.

Ajautuipa teidän yhteys avioyhteydessä missä vaiheessa tahansa jollain lailla karille, olette elossa kumpikin. Tärkeintä on elämä. Ja nyt sinun elämä lähinnä.

Jos sinun on mahdollista kustantaa yksityislääkäriltä aika, se kannattaisi tehdä. Mielenterveyststoissa on kai osaksi paine koronan takia ihmisissä ja  lomatkin heidän pitäis pitää, vaikeaa saada aikaa. Itse säästin pienituloisena ja hakeuduin psyyken lääkärille, jouduin kkn odottamaan alkutalvella. Saisit lääkeapua, ainakin nukkumisiin ja ahdistuneeseen oloon, paniikkeihin parhaiten auttaa hengityksen rauhoittaminen ensiapuna.

Miehillä näyttää talous olevan se, jolla pitää valtaa parisuhteessa. Ja meissä naisissa taipumusta muuttua itsestään selvyydeksi senkin myötä.

Joskus kirjastossa käteen osui kirja, egyptiläisen lääkärin kirjoittama, jonka nimeä en muista. Olennainen siitä mieleen jäänyt ajatus oli, että elämässä halvimpia huoria ovat vaimot. Miksi alistumme väärin kohteluun? Missä vaiheessa yhteiselämää alamme hylätä itseämme?

Koskaan kun joku liitto murenee, ei ole syy vaan toisessa. Kahdestahan ne yhteiselämän asetelmat muodostuu.

Siksi jos talous on nyt vähän huonossa hapessa, ev lut kirkolla on perheasiainneuvottelukeskus, joka ei maksa mitään sinne hakeutuvalle. Eron jälkeen menin yksin, kävin ne kerrat mitä oli mahdollista. Sinne voitte molemmat mennä myös jos miehesi ymmärtää elämästä muuta kuin että vauraus tärkeintä.

Omistaminen on toinen miesten ominaisuus, mihin egyptiläinen lääkärikin kirjallaan viittas.

En saanut omaa puolisoa sinne lähtemään. Ajauduin irtiottoon, autolla ympäri, vasta 13 v liiton jälkeen ja nyt 20 v eron jälkeen tuli tilaisuus puhua asiasta.

Siinä on kohta jossa vakuutuin Jumala on, 4kk poikavauva takapenkillä kantokassissa, auto totaalisen ympäri katto lattiaksi lattia katoksi. Ja poika selvisi naarmuitta.

Sairaalassa tivasin päästä psykiatriseen kun tiesin että kirurgiselta toimittavat kotiin enkä olisi mitenkään voinut mennä sinne. Tulin kuulluksi, sain puhua vastaanotossa mieli aivan sekavana.

Psyk.sairaalaan jos tulee viedyksi, usein tehdään pakkopäätös, nykyään puhutaan tarkkailulähetteeksi alkuaikaa sairaalassa.

En tiedä ymmärsikö mies vieläkään miltä kaikelta oltaisi säästytty kun olisi hetkeksi unohtanut bisnesajattelemisensa ja olisi suostunut lähtemään tuonne perheasiainneuvottelupaikkaan.

Sinun elämä on nyt tärkein.

Kuolemamme on kuoltu.

Kristus kantoi ihmisten kivut, eli hmisen elämän aina kuolemaansa asti. Ja nyt ylösnousseena kantaa meitä rakkaudellaan.

Voimia 🌿rohkeutta!

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 1 kuukausi, 2 viikkoa sitten. Syy: viesti meinas karata
Käyttäjä keskustelua kirjoittanut 19.06.2021 klo 08:42

Tuo egyptiläinen psykiatri oli Nawal el Saadawi ja kirja josta puhuin, NAINEN NOLLAPISTEESSÄ.

Googlatessa huomasin hänen menehtyneen tänä keväänä alkuvuodesta korkeassa iässä.

Käyttäjä Kovaelämä kirjoittanut 21.06.2021 klo 17:16

Voimia sinulle. Tunnen tuskaa myös. Ihan kaikesta.

Käyttäjä keskustelua kirjoittanut 23.06.2021 klo 09:21

Mitä tapahtui kun olit 35 - vuotias? (ketjun avannut kirjoittaja)

Miksi tunnet tuskaa? (Kovaelämä)