Pakko-oireinen häiriö

Pakko-oireinen häiriö

Käyttäjä ivory aloittanut aikaan 10.12.2014 klo 17:12 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä ivory kirjoittanut 10.12.2014 klo 17:12

Haluaisin kuulla mielipiteenne tilanteestani. Eli siis minulla on ollut useita vuosia lieviä pakko-oireita joita esiintyi max. kerran viikossa mutta asia ei kuitenkaan koskaan sen kummemmin elämääni häirinnyt, nyt kuitenkin pakko-oireet ovat pahentuneet huimasti ja ne ovat alkaneet jo haitata elämääni. Minulla ei siis ole diagnosoitu kyseistä sairautta mutta olen kyllä varannut ajan lääkäriin. Sain ajan kuitenkin vasta tämän kuun loppuun ja haluaisinkin kuulla onko jollain (jolla diagnosoitu ocd) samanlaisia oireita vai ylireagoinko vain. En tähän varmaan pysty kaikkia pakko-oireitani luettelemaan mutta minulle tulee pakonomainen tarve laittaa esimerkiksi kengät tiettyyn järjestykseen koska luulen että muuten tapahtuu jotain pahaa. Minulla on pieni lapsi ja esimerkiksi jos meinaan ottaa hänelle vihreän tutin minun onkin pakko ottaa vaalea tai muuten tulee ajatus että jotain pahaa tapahtuu. Ja tuo ei siis tarkoita että otan joka kerta sen vaalean tutin vaan sama voi käydä myös toisinpäin. Joskus on myös sellaistaa että pitää siirtää joku tavara toiseen kohtaan tai pitää ottaa tietty juomalasi. Tiedän että tuo kuulostaa hölmöltä mutta en voi itselleni mitään. Tuossa oli siis vain muutama esimerkki. Vielä yksi esimerkki on että esim.viikko sitten olin ostanut lapselleni uuden paketin vaippoja ja vanhoja oli vielä muutama jäljellä. No tottakai vaipan vaihdon yhteydessä ajattelin että käytän ne vaanhat vaipat loppuun ennen kuin avaan uutta mutta sitten tuli taas sellainen ”pakkoajatus” että pitää ottaakin se vaippa siitä uudesta paketista ettei tapahdu mutään pahaa. Vieläkään en ole voinut niitä vanhoja vaippoja laittaa lapselleni. Samaan tilanteeseen liittyen minun on myös pakko ottaa vaippa aina paketin tietystä reunasta. Vauvan tutissa on kuva ja sen on aina pakko olla oikein päin.. Ja nuita uusia pakko-oireita/-ajatuksia tulee siis koko ajan lisää ja ihan missä tilanteessa sattuu. Minulla on myös urtikaria jonka seurauksena synnytyksen jälkeen hengitystieni turposivat sairaalassa. Kyseisen tapauksen jälkeen olen koko ajan pelännyt että sama toistuu uudestaan. Kun sanoin että pelkään että jotain pahaa tapahtuu lähinnä siis pelkään että jos en tee jotain nuista mieleen tulevista pakko-oireista/-ajatuksista niin hengitystieni turpoaa taas umpeen tai jotain muuta vastaavaa tapahtuu. Pukeminenkin pitää tehdä tietyssä järjestyksessä ja eilen tiskatessa huomasin että saippuapullo oli vinossa ja sitä piti asetella uudelleen monta kertaa.. Tämä alkaa olla henkisesti tosi raskasta.. Toivottavasti joku osaisi sanoa voisiko tämä tosiaan olla pakko-oireista häiriötä vai kuvittelenko vain? Tähän loppuun haluaisin vielä lisätä että en tiedä liittyykö tuohon mutta minulla on myös pakon omainen tarve lukea kirjoittamani teksti monta kertaa koska tuntuu etten kirjoita tarpeeksi selkeästi ja puhuessa mietin koko ajan sanomisiani ja välillä myös monta tuntia keskustelun jälkeen saatan ruveta miettimään sanoinko jotain tyhmää ja ymmärrettiinkö minut varmasti. Tuskin tuo kyllä tähän liittyy mutta ajattelin mainita kuitenkin 🙂

Käyttäjä kalex kirjoittanut 11.12.2014 klo 10:23

Aika varmaa on että kyse on pakko-oireista. Minä kärsin pakkoajattelusta aika monilla oireilla, varsinkin tuo toistaminen lukiessa ja kirjoittaessa on minullakin riesana. Pakkoajattelusta on ketju toisaalla jossa olen kertonut pääpiirteet oireistani, joten ala niitä tässä toistamaan.

Itse olen saanut selvyyttä ja jo vähän apuakin kirjasta: Kerrasta poikki, josta sain vinkin toiselta keskusteluun osallistujalta. Auttaisi varmasti sinuakin jos lukisit kirjaa jossa kerrotaan selväsanaisesti mitä pakko-oireet voi olla ja miten niistä voi vapautua.

Käyttäjä ivory kirjoittanut 11.12.2014 klo 14:23

Kiitos vastauksestasi!(: Haluaisin vielä tietää oireilevatko pakko-oireet/-ajatukset pahemmin stressin seurauksena?

Käyttäjä kalex kirjoittanut 11.12.2014 klo 16:46

En yleistäisi että kaikkien pakko-oireet/ajatukset aiheutuisi stressistä mutta minulla se on laukaiseva tekijä. Mitä kovemmassa paineessa ja huolissa olen, sitä herkemmin alan "oireilla".

Vastaavasti kun elämä on seesteistä ja paineista vapaata en juuri oireile muuten kuin aamuvalvomisien aikana. Voi olla että aamuyön huono unen laatu on stressaavaa vaikkei muita huolia olisi lainkaan. En tiedä miksi nukun huonosti vaikka muuten olisi ihan huoletonta?

Olen herkkä luonteeltani ja se voi olla yksi syy pakkoajatuksiin. Analysoin tekemisiäni ja sanomisiani ajatuksissa. En koskaan ääneen.

Käyttäjä pelko2 kirjoittanut 16.12.2014 klo 14:17

En nyt tiedä kirjoitanko oikeaan kohtaan täällä, mutta olen siis kärsinyt pakko-oireista jo useita vuosia ja minulla on seronil 60 mg lääkitys. Välillä oireet pysyvät pitkiäkin aikoja ihan hallinassa mutta nyt on taas ollut pari kk tosi vaikeaa. Mulla on sekä oireita että ajatuksia; ilmenee lähinnä niin että vaikka kun teen jotain toimintoa niin mieleeni tulee joku sana, ihan mikä vaan, mutta jos en saa sitä sanaa pois mielestäni tekemällä saman toiminnon uudelleen, jää tuo sana kummittelemaan mieleeni ja tulee kamala ahdistus. Tähän on nyt liittynyt myös masennusta niin että pulssi nousee ja kädet ja jalat hikoilee ja tulee poissaolon tunteita. En ole näistä oireista uskaltanut puhua kuin siskoni ja lääkärin kanssa koska muut varmaan leimaisi hulluksi.. onko muilla tällaisia oireita että ne liittyisivät sanoihin ihan ihme sanoja saattaa tulla mieleen vaikka pyöräillessä ja se sana täytyy saada pois mielestä ettei jää vaivaamaan..?

Käyttäjä kalex kirjoittanut 17.12.2014 klo 17:37

pelko2 kirjoitti 16.12.2014 14:17

Tähän on nyt liittynyt myös masennusta niin että pulssi nousee ja kädet ja jalat hikoilee ja tulee poissaolon tunteita. En ole näistä oireista uskaltanut puhua kuin siskoni ja lääkärin kanssa koska muut varmaan leimaisi hulluksi.. onko muilla tällaisia oireita että ne liittyisivät sanoihin ihan ihme sanoja saattaa tulla mieleen vaikka pyöräillessä ja se sana täytyy saada pois mielestä ettei jää vaivaamaan..?

Seronil on masennuslääke aivan samoin kuin Fevarin, jota minä käytin useita vuosia masennuksen hoitoon. Luulen että pakkoajatukseni ilmaantuivat tuon lääkehoidon aikana, sen loppupuolella. Netistä luin yllättävän tiedon että Fevarin olisi pakko-oireita vähentävä valmiste mutta luulen ettei se minua auttanut vaan toi oireet joita minulla ei nuorempana ollut. Mielestäni en ollut vakavasti masentunut vaan ahdistunut, johon liittyi kertomiasi oireita.

Yksittäiset sanat eivät minua ahdista vaan ajatteluryppäät joissa ei tunnu olevan päätä eikä häntää. Saan myös järjettömiä mielitekoja kun esim. pesen ja puunaan autoani suurella vaivalla ja kun saan työn tehdyksi, mulle tulee vahva ajatus siitä että auto pitää liata perusteellisesti. Puhtaus tuntuu häiritsevältä. Likaamis-ajatuksen lisäksi tulee joskus väkevä ajatus turmella maalipinta jollain terävällä esineellä tai hakata auto lommoille nuijalla. En ole koskaan toteuttanut pakkoajatuksiani mutta pelkään että se on mahdollista.

Helpotusta pakkoajatteluun olen saanut kirjasta: Kerrasta poikki-vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista. Tilasin kirjan verkkokaupasta kun sain täältä tukinetistä vihjeen ja suosittelen sinuakin hankkimaan tuon kirjan. Sen lukeminen on saanut minut ymmärtämään mistä pakko-oireilu johtuu ja kuinka sen vaikutuksia elämään pystyy hillitsemään. Suosittelen kirjan hankintaa ja ottaa tosissaan sen ohjeet ja harjoitukset. Minua ne ovat jo auttaneet vaikka olen lukenut kirjasta vasta osan.

Käyttäjä Tyttönen vaan kirjoittanut 20.12.2014 klo 10:19

Mulla on kanssa pakko-oireita ja ne pahenee entisestään, ku oon ahistunu. Sitä mitä ahistuneempi oon, nii sen enemmän on pakko-oireitakin. Mulla on diagnosoitu kyllä tuo ja ton masennuslääkkeen pitäs auttaa siihenkin, ku se on kakskanavainen ja nimeltään efexor. Ja sitten saan nykyään lieviä paniikkikohtauksen alkuja.. näitten takia oon melkeinpä eristäytyny vaan kotia ja en tapaa kavereita pahemmin..

Käyttäjä kalex kirjoittanut 25.12.2014 klo 11:15

Minulle pakko-oireilu, lähinnä pakkoajattelu alkoi masennuslääkitykseni aikana vaikka sen olisi pitänyt niitä estää. Aivan lääkityksen alussa mullakin alkoi tulla paniikkikohtauksia jotka olivat kerta kerralta hankalampia ja lopulta en voinut enää käydä edes töissä. Lisäksi lääkityksen toisella kuukaudella aloin saada itsemurha-ajatuksia ja niiden että paniikkokohtausten takia joudun muutamaksi päiväksi psykiatriselle päiv.pol. sairaalaan, jossa alkoi puolitoista vuotta jatkunut terapia. En muista paljonkaan terapiasta mutta palasin työelämään sen aikana eli pääsin paniikkikohtauksista eroon. Käytin masennuslääkettä muistaakseni 7-8 vuotta ja lopetin lääkityksen omin päin.

Nyt olen ahkerasti lukenut kirjaa: Kerrasta poikki- ja olen toteuttanut muutamia siinä kerrottuja ohjeita. Olen esim. yrittänyt hyväksyä pakko-oireitani eli en enää ole kamppaillut niitä vastaan niin lujasti kuin yleensä olin. Minulla ei ole ollut kuin yksi rituaali eräästä häpeällisestä pakkoajattelusta ja viimeaikoina olen sitäkin onnistunut vähentämään kun olen, ajatuskehän tullessa päähäni, pystynyt sitä kirjan ohjeen kertomalla tavalla siirtämään myöhemmäksi ja myöhemmäksi mutta lopullisen läpimurron sain ohjeesta jossa pakkoajattelu kehoitettiin kirjoittamaan tekstiksi. Pakkomiele ajattelun kirjoittaminen oli kaikkea muuta kuin helppoa ja siihen meni monta päivää ennenkuin sain sen siihen muotoon millainen se on ajatuksena. Luettuani sen läpi muutamaan kertaan meni aika totaalisesti sekaisin enkä uskonut että pakkoajatusten paperille panosta olisi mitää hyötyä. Olin pettynyt mutta erehdyin sillä muutaman tunnin tekstiä päässäni pyöritellen se alkoi muuttaa muotoaan eikä ollut enää niin painostavan tuntuista kuin juuri kirjoitettuna. Aiemmin ajatuskehä oli tuottanut tukalaa ahdistusta ja levottomuutta ja sai minut ritualisoimaan jolla aina sain pakkoajatukset päästäni pois. Nyt ei enää tullut sellaista tarvetta ja ahdistuskin lievää. Saman päivän illalla luin tekstin uudelleen ja se vaikutti nyt omituiselta, kuin jonkun toisen kirjoittamalta ja näin siinä jo humoristisia piirteitä. Olinko tosiaan tuollaisia ajatuksia pitänyt pahoina, kyselin itseltäni. Oli jotenkin epätodellinen ja irtonainen olo.

Nukahdin levollisesti vaikka teksti yritti tulla päähäni mutta ei kuitenkaan enää miettimistä aiheuttavana. Kysymykset, joita pakkoajattelu yleensä toi, olivat poissa. En tiennyt oliko se nyt siinä vai olisinko aamuyöllä herätessä taas saman ongelman kimpussa: En ollut sillä nukuin heräämättä aamuun asti. Olin pitkästä aikaa nukkunut syvää unta. Tajusin että ainakin sillä kertaan kirjan ohje oli toiminut kohdallani mutta suhtauduin asiaan silti skeptisesti, sillä olin aiemminkin ollut irtaantunut ahdistuksistani, syystä jota en tiennyt. Yritin kuitenkin uskotella itselleni että olin onnistunut jossakin. Pitkästä, pitkästä aikaa.
☺️

Käyttäjä Lauramarja kirjoittanut 01.01.2015 klo 10:45

Onpa hienoa kuulla, että Kalex on saanut kirjasta apua! 🙂 Itsekkin luen kyseistä kirjaa paljon, palaan siihen aika-ajoin. Varsinkin huonompina aikoina se palauttaa takaisin maan pinnalle. Omat pakko-ajatukseni liittyvät nykyään pelkoon siitä, että olen pettänyt miestäni joskus ja jossain jonkun kanssa. Lähinnä ahdistavia seksuaalisia ajatuksia. Ajatus on aina tuulesta temmattu, ja alan sitä mielessäni pyörittämään ja lopulta uskon siihen itsekkin. Välillä olen aivan varma, että olen miestäni pettänyt, mutta kun pakkoajatus ei ole päällä, pidän kuvitelmiani aivan järjettöminä. Käyn mielessäni sisäistä keskustelua itseni kanssa. Kaikillehan ajatuksia tulee ja menee, mutta minä tartun aina johonkin typerään asiaan. Esim. tämän hetkinen pakko-ajatukseni liittyy siihen, että pelkään pettäneeni miestäni hänen työkaverinsa kanssa joskus kauan sitten. Kaikki alkoi siitä, kun mieleeni tuli ajatus että olenko ollut joskus baarissa mahdollisesti silloin kun mieheni on ollut jossain reissussa. Sitten siitä tarina lähtee kasvamaan lumipallon lailla ja lopuksi kelaan päässäni ajatusta siitä, kuinka kaikki olisi voinut tapahtua ja ahdistun tästä valtavasti ja yritän torjua ahdistusta jollain positiivisella asialla ja olo helpottuu hetkeksi, mutta seuraavalla kerralla ajatus tulee vielä voimakkaampana. Minulla on ollut pakko-ajatuksia pienestä lapsesta asti, mutta nämä pahenivat kesällä kun sain keskenmenon ja siitä asti nämä ovat olleet pettämiseen liittyviä. Tällä hetkellä minulla on lääkitys setralin 50 mg, mutta jos olen oikein stressaantunut ja väsynyt, pakko-oireet pahenevat lääkityksestä huolimatta. Lisäksi käyn terapiassa noin 2-3 vkon välein ja tästä on kyllä ollut hirveästi apua. Aloittajan teksti vaikuttaa tosiaan pakko-oireilta, ja niihin kannattaa hakea apua ja sitä on kyllä hyvin saatavilla, varsinkin pienten lasten vanhemmat saavat sitä oman kokemuksen mukaan aika herkästi. Tsemppiä kaikille ja parempaa uutta vuotta 2015! 🙂

Käyttäjä kalex kirjoittanut 01.01.2015 klo 14:56

Kiitos kannustuksesta, Lauramarja mutta taidan olla tästä pakkoajattelusta pääsemisessä vasta tyvessä en latvassa. En edes puolimatkassa. Häpeällinen pakkoajattelu kehä palasi tänä aamuyönä häiritsemään nukkumistani ja jouduin kamppailemaan etten alkaisi ritualisoimaan. Voitin sen kamppailun tällä erää. Aivan kuin pääni muistikortti olisi päivittynyt uuden vuoden myötä eli pieni erävoitto haalistui kuten vähän aavistelin käyvänkin. Olen kokenut aiemminkin päässeeni ajatusteni herraksi ilman että olisin erityisesti kamppailut asian eteen.

Täytyypä taas keskittyä kirjan antiin ja yrittää sisäistää sen sanoma. En siitä likimainkaan kaikkea ymmärrä mutta jospa ajan kanssa salaisuudet aukenevat. Se opin kuitenkin että jätän vaikeimman pakkomielteen häätämisen myöhemmäksi ja otan keveämmän ajatuskehän käsittelyyn. Jospa sillä tavalla pääsen eteenpäin helpommin.

Kertomastasi keskenmenosta seuraa tietääkseni aikamoinen hormoonimyrsky joten eipä ihme että pakko-oireesi pahenivat. Ei kannattasi syyllistää itseään. Sen mitä tiedän keskenmenoista ne ovat rankkoja kokemuksia naisille ja itsensä syyllistämistä vastaan kannattaa kamppailla.

Käyttäjä Lauramarja kirjoittanut 01.01.2015 klo 17:20

Pakko-ajatuksista eroon pääseminen on pitkä taival. Ei niistä välttämättä ikinä pääse irti. Olin niin toiveikas, kun syksyllä minulla meni paremmin ja terapeutin kanssa puhuttiin jo käyntien vähentämisestä ja mahdoliisesti lopettamisesta. Mutta joulun ja kiireiden myötä pakko-ajatukset ovat taas kiusanneet enemmän. Ehkä lääkitystäni pitää vielä nostaa, koska pakko-ajatuksiin yleensä käytetään korkeampia annostuksia kun masennuksen hoitoon. Ja kyllä kipuilen kesäistä keskenmenoa vieläkin niin, että sydäntäni raastaa ja ehkä se koituikin "kohtalokseni", kun en kertonut keskenmenosta kellekkään ja yritin vaan heti jatkaa elämää niinkun mitään ei olisi tapahtunutkaan. Olen aina ollut luonteeltani sellainen, että yritän lakaista ikävät asiat maton alle, enkä käsittele niitä ollenkaan. Lisäksi yksi hyvä ystäväni kuoli marraskuussa ja sekin lisäsi oireilua. Ehkä vika onkin siinä, että en käsittele ikäviä asioita, niinkuin kuuluisi ja kipuilen niitä tällätavoin? Ota ja tiedä, mutta rasittavaa tämä on. Aina kun pääsen jostakin pakko-ajatuksesta eroon, ahdistun siitä että mitä asiaa alan "kelaamaan" seuraavaksi..

Käyttäjä kalex kirjoittanut 02.01.2015 klo 11:00

Vaikeuksista kannattaa kertoa ystävällä tai sitten lääkärille eli psykologille. Jos asioita jää yksin pähkäilemään, masentuu varmasti. Ihan omakohtainen kokemus tästä. Omaa pakko-oireiluani vaikeuttaa varmaan se että äitini on vakavasti sairastunut ja en pysty häntä tippaakaan auttamaan. Alkuun pidin itsekin tämän tiedon, etten pysty häntä auttamaan, sisälläni mutta kun olen terveydenhoitajan kanssa asioista puhunut, oloni on huomattavasti parempi. Auttamista on monenlaista, erikoistaitoja en tarvitse. On toisia jotka osaa.

Itse en ole edes harkinnut pyytää apua tai lääkitystä tähän pakko-oireiluuni, sillä se ei estä minua tekemästä työtä vaikka nukunkin huonosti, niin kuitenkin kai riittävästi. Olisi kuitenkin hyvä päästä mielensä herraksi sillä pelkään että tilanne huonontuu ajan kanssa. Minäkään en usko että pakkoajattelusta pääsee kokonaan ja tarviiko päästäkään sillä ajatuksien kauttahan sitä joutuu päivittäisiä asioita hoitamaan. Ihan tavallisia. Puhelin on oltava mukana kun lähtee kotoa, ovi pitää lukita ja avaimet ottaa mukaan, lompakko olla mukana jos lähtee kaupaan .ym. ym. Näitä asioita pitää miettiä päivittäin ja vaikka niitä päivittäin miettii ne ei ole mieltä riivaavia ajatuksia. Luulisi että jotkut asiat hoituu rutiinilla mutta pakkoajatuksista pois pyrkivälle ne ei ole rutiinia. Ei ainakaan mulle, enää vaikka aiemmin oli.

Käyttäjä Lauramarja kirjoittanut 03.01.2015 klo 15:24

Itse olin syksyllä sen verran kovassa tilanteessa pakko-ajatusteni kanssa, että ei ollut oikein muuta vaihtoehtoa kun lääkitys. Kesäisen keskenmenon jälkeen pakko-ajatusteni "pelko" alkoi liittyä aina siihen, että olen pettänyt miestäni jonkun hänen kaverinsa kanssa. Yhdessä vaiheessa olin täysin varma, että olen harrastanut joskus kaukaisuudessa seksiä mieheni hyvän ystävän kanssa. Minä nolasin itseni totaalisesti soittamalla tälle mieheni ystävälle ahdistuneena ja kysyin että ollaanko harrastettu joskus seksiä... Tähän mies vastasi kieltävästi, ja en tätäkään uskonut vaan laitoin vielä pari kertaa perään varmisteluviestiä, että eihän ole muistunut mitään mieleen.. Enkä uskonut tätä mieheni ystävää ollenkaan, vaan pelkäsin että hän valehtelee. Kerroin jo puolisollenikin epäilyni että ollaan hänen kaverin kanssa joskus oltu sängyssä.. Voi luoja kun olen kiitollinen, että sain lääkityksen, koska sen jälkeen silmäni avautuivat ja ajattelin vaan, että kuinka sairas olenkaan ollut. Onneksi tämä Mieheni kaveri on tosi mukava, eikä ottanut tätä asiaa vakavasti... Mitähän te ajattelisitte, jos kaverinne puolisot teille soittelisi ja murehtisi, että oletteko joskus harrastaneet seksiä? 😀 Nyt tälle jo pystyy nauramaan... Hävettää miehenikin puolesta niin kovasti. Lääkityksen ansiosta osaan laittaa pakko-ajatuksilleni kapuloita rattaisiin ajoissa, enkä lähde kehittämään mielessäni niin typeriä ajatuksia.

Käyttäjä kalex kirjoittanut 04.01.2015 klo 11:26

Lauramarja kirjoitti 3.1.2015 15:24

Mitähän te ajattelisitte, jos kaverinne puolisot teille soittelisi ja murehtisi, että oletteko joskus harrastaneet seksiä? 😀 Nyt tälle jo pystyy nauramaan... Hävettää miehenikin puolesta niin kovasti. Lääkityksen ansiosta osaan laittaa pakko-ajatuksilleni kapuloita rattaisiin ajoissa, enkä lähde kehittämään mielessäni niin typeriä ajatuksia.

Kieltämättä olisi aika omituista jos joku kaverin vaimo esittäisi tuollaista asiaa. Voisi mennä pala kurkkuun mutta tuskin uskoisin että kysyjä olisi tosissaan. Pilalta sellainen minusta miehenä tuntuisi ja varmaa miehesi kaveri on sen sellaisena ottanutkin.

Itse muistan nuoruudesta huomattavan noloja asioita ja nekin kaduttaa. Olen esim. esittänyt parinkin kaverin vaimolle sänkyyn menoa mutta silloin olen ollut päissäni. En kuitenkaan niin paljon etten näitä hölmöyksiäni muistaisi ja muistan myös naisten vastaukset. Onneksi olivat niin fiksuja etteivät kertoneet miehilleen sillä koskaan nämä jutut ei ole muuten tulleet esiin. Itseä vaan hävettää asian muistaminen. Kaikkea se seksi himo teettää.

Pari päivää olen muistellut menneitä, yrittäessäni hallita ajatuksiani. Lähinnä nuoruuttani ja sieltä sitä miksi pelkäsin sairaalloisesti lähestyä tyttöjä. Aika monet silloiset kaverini myönsivät että jännittivät tyttöjen seurassa mutta itse kyllä tulin ihan sairaaksi ajatuksesta että pitäisi sanoa jotain tytölle. Tanssimisenkin aloin vasta kun olin vakituisessa suhteessa ja siihen tyttöön tutustuin kun tyttö oli aloitteellinen. Varmaan suurin syy oli kasvatuksessani kun äiti kielsi kotona kaiken hellyyden ja piti visusti erossa tyttäret pojistaan. Mutta kaikkea se ei selitä. Mikä siinä vastakkaisessa sukupuolessa pelotti nuorena kun kuitenkin se myös kiinnosti? Paradoksi!

Käyttäjä pelko2 kirjoittanut 05.01.2015 klo 13:07

Oon miettiny ton kerrasta poikki-kirjan hankintaa mut en voisi lukea sitä oikeen missään, koska miehelleni en ole ikinä kehdannut näistä pakko oireista kerroa, lähinnä masennuksesta vaan. Nämä mun oireeni tuntuvat sellasilta ettei kellään muilla oo vastaavia että sanat jäisivät mieleen ja joidenki tiettyjen "turvallisten" sanojen toistelua tai hytäilyä etteivät pakko ajatus sanat pääse mieleen. Mulla on vasta kk:n päästä aika terapiaan eli siihen saakka pitäis vaan jaksaa uskoa et toi 100mg sertralin alkais vaikuttaa.. kertokaa voinko itse jotenkin vaikuttaa ettei nuo sanat jäisi mieleen, koska jos en tee jotain rituaalia/toimintoa uudelleen niin se sana jää todella vaivaamaan mieltäni varmaan vaikka ikuisesti:-( saanko normaalin iloisen itseni vielä joskus takaisin..?

Käyttäjä kalex kirjoittanut 05.01.2015 klo 17:08

pelko2 kirjoitti 5.1.2015 13:7

Oon miettiny ton kerrasta poikki-kirjan hankintaa mut en voisi lukea sitä oikeen missään, koska miehelleni en ole ikinä kehdannut näistä pakko oireista kerroa, lähinnä masennuksesta vaan. ( saanko normaalin iloisen itseni vielä joskus takaisin..?

Olen aika varma siitä että pakko-oireilusi pahenee tuosta salailusta mutta en voi kylläkään neuvoa kertomaan siitä miehellesi, sillä vain sinä itse tiedät, pystyykö hän sellaista ymmärtämään. Uskoisin, että suhteenne on kunnossa koska olet hänelle kertonut masennuksestasikin. Suosittelen kirjan hankkimista sillä sinun pitää ajatella ensisijaisesti omaa parastasi, ei muiden.

Itse kerroin vaimolleni koska me tunnemme toisemme sata prosenttisesti ja hän käsitti muutamasta sanasta mistä pakko-oireista on kyse ja miksi halusin kirjan: Kerrasta poikki. Olen lukenut hänelle sitä muutamista kohdista ja hän on sitä mieltä että kirjan lukemisesta on minulle varmasti apua.

Itse olen kirjasta saanut apua siksi että olen ymmärtänyt ettei pakko-oireet ole sittenkään erityisen vahingollisia minulle, vaikka ajatukset ovat merkillisiä, järkyttäviä ja hävettäviäkin. Kirjan mukaan pakkoajatukseni ovat mielikuvitusta, ei muistoja mistään ikävistä tapahtumista ja se on hyvin lohduttava tieto. Olen aina ollut tietoinen hyvästä mielikuvituksestani ja jostain syystä osa niistä ajatuksista on muuttunut pakkoajatteluksi. Toinen merkittävä tieto jonka kirjasta olen lukenut, on se ettei pakko-oireita pidä kieltää vaan hyväksyä ne ja kun olen ne hyväksynyt suurelta osin, pakkoajatukseni eivät ole enää niin piinaavia. Pitää vaan hokea itselle että hyväksyn pakkoajatukseni, jonkinlaista "aivopesua"!

Kokonaan pakko-oireista pääsemiseen menee varmaan pitkän aikaa mutta sitähän minulla on ja vaikka pakko-oireet aiheuttavat minulle unihäiriöitä ja turhaa pohdiskelua, en usko että niistä olisi vakavampaa haittaa. Perusluonteeltani olen aina ollut melko iloton joten tuskin minusta tulee hyväntuulista kirjaa lukemalla mutta apua siitä taatusti saan.