Varmasti tosi yleistä tuollainen, että pahoittaa mielensä jonkun ajattelemattomasta heitosta. Se pahoittaako mielensä ja kuinka pitkäksi aikaa varmaan riippuu siitä, mikä on oma elämäntilanne. Jos on esim. henki meinannut mennä, niin kyllä sitä kuitenkin on pitkään tavallista herkempi kaikenmaailman heitoille, jota nykyhenki usein on. Juuri kun on luullut selvinneensä, ja jatkaa omasta mielestään elämäänsä eteenpäin, niin törmää taas jälleen ajattelemattomuuteen. Sitä vartenhan tämä palsta on. Jo senkin vuoksi se mitä olet ihmisenä on kuitenkin tärkeintä. Et voi koskaan tietää, miksi joku pahoittaa mielensä.

Otanpa kantaa tähänkin ketjuun, kun luin ja muistin kuinka itsekin olin tosi herkkä kaikelle mitä joku sanoi. Silloin ei vielä ollut nettiä missä levittää väärää tietoa. Tai todenperäistäkin väritettynä.
On olemassa yksityisyyssuoja, ja lakikin kieltää perättömien juttujen levittämisen, siitähän voi saada jopa tuomion. Mutta minulla ei ainakaan silloin, kun jouduin huhumyllyn puristuksiin, ollut henkisiä voimavaroja alkaa taistella niitä vastaan. Oli vain kärsittävä ja siedettävä, ja uskottava, niinkuin eräs rakas ystävä sanoi, että älä välitä, jokaisella joka sinut tuntee on oma järki päässä ja he eivät usko kaikkea mitä juorut sanoo.
Olen elämäni aikana ollut useaan kertaan huhumyllyn kohteena ja se jos mikä vie itsetunnon alas, kun ei tiedä mitä muut ajattelee minusta. Liian herkkänä otin kaiken itseeni, pienikin vihje niin loukkaannuin siitä. ja jotkut olivat tosi eteviä niissä pienissä vihjeissä mitä sanoivat, enkä kyennyt niihin vastata.
On vielä nykyisinkin joskus tilanne että joku vihjailee tai puhuu ajattelemttomasti minusta minulle tai muille, varsinkin menneisyydestäni, otan edelleen niistä itseeni ja loukkaannun, mutta aika pian sitten pääsen yli ja oikeasti säälin sellaista ihmistä. Eihän hänellä voi olla kaikki hyvin kun käyttäytyy tuolla tavalla.
Ja toisten arvostelemista on joka paikassa, kaikissa ihmisryhmissä, missä on erilaisia ihmisiä. Sitä ei taida päästä pakoon, on vain opeteltava olemaan välittämättä niistä.
Kun itse tietää mitä on ja mitä tekee niin ei ole hävettävää, sen kun muistaisin aina ja pitäisin pään pystyssä, mutta kun on herkkäluonne niin häpeää vaikkei olis aihettakaan ja pelkää jo etukäteen, että mitä "ne ihmisetkin sanoo", tuota sanontaa käytän nykyisin vitsinä itselleni, että muistaisin suhtautua huumorilla juoruihin.

Yhdessä entisistä työpaikoista on vähän samanlaista meininkiä.
Siellä oli yksi ihminen joka mustamaalasi ja puhui pahaa toisista. Hän oli työnjohtajien hyvä kaveri niinpä työnjohtajatkaan eivät voineet hänelle mitään. Hän osasi olla edessäpäin hyvinkin ystävällinen ja uteli kaikkien asioita ja sitten pian hän levitteli juoruja ympäriinsä. Hän kävi työnjohtajien huoneessa katselemassa lääkärintodistukset ja näin sai tietoonsa muiden sairaslomien syitä. Hän arvosteli ihmisten ulkonäköä ja pukeutumista jopa päin naamaa. Tämä nainen teki töitä silloin kun halusi ja niinkuin halusi. Suurin osa työajasta kului paskaa jauhaessa, puhelimessa ja tietokoneella. Kerran sitten saimme työnjohtajan ottamaan hänet puhutteluun ja siitäkös sota syntyi. Hän karjui minullekin päin naamaa. Oli niin vihainen kun uskallettiin kertoa hänen tekemisistään. Nyt hän on ollut melkein vuoden sairaslomalla ja ilmeisesti mielenterveydellisistä syistä. Minun diagnoosini hänestä on että on hän on narsisti. Nauttii toisten halveeramisesta ja alistamisesta ja pitää itseään toisten yläpuolella.
Olisi hyvä jos työpaikoilla pystyttäisi puhumaan työnjohtajalle tälläisistä mätäpaiseista. Ehkä he vaan jatkavat toimintaansa, jos ei kukaan puutu peliin.

Tuo on kyllä niin halpamaista, mitä kirjoitit. Totta on juuri se, että ei kannata yleensä välittää, mutta aina ei vain jaksa sitä julmuutta ja tilannetajuttomuutta mitä yhteiskunnassa on. Totta on juuri tuo, että eivät juorujen kohteeksi joutuneet ihmiset jaksa sitten enää kommentoida tilanteita. Ensin on aikoja sitten levitelty perättömiä juoruja vaikkapa tosi vakavista tilanteista, joista heillä ei kuitenkaan ole mitään todellista tietoa. On naureskeltu muka hyville vitseille ja oltu aina tietävinään. Mutta itse tällaisten perättömien juorujen levittelijät jäävät lopulta siihen maineeseen, että herää kysymys onko heillä mitään tilannetajua tai myötäelämisen kykyä. Ei sellaisesta loppujen lopuksi kunniaa saa. Eiköhän tuollaisella halpamaisella käytöksellä osoita vain sen, että on itse jäänyt niin paljon paitsi jostain sellaisesta, mitä jokainen ihminen pohjimmiltaan tarvitsee kasvaakseen ihmisenä. Ihmisyydestähän he ovat jääneet paitsi. Eihän heiltä oikein voi mitään vaatia.

Jotain heiltä on jäänyt kun noin huonosti käyttäytyy aika epäeettistä katsella toisten tietoja miksi on pois töistä.