Pahasti velkaantunut

Pahasti velkaantunut

Käyttäjä Daniellaeleanor aloittanut aikaan 17.07.2013 klo 21:54 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Daniellaeleanor kirjoittanut 17.07.2013 klo 21:54

Aion nyt kirjoittaan epätoivoni takia jotain, mikä varmasti jakaa mielipiteitä ja olen valmis vastaanottamaan myös ne haukkumiset. olen ne ansainnut.

Kaikki alkoi kun 2011 otin ensimmäisen pikavipin. olin raskaana ja minulla ei pienen palkkani takia ollut rahaa ostaa edes kirpputorilta lapselle tarvikkeita/vaatteita. En kehdannut pyytää keltään apua, koska kaikki lietsoivat minua ja miestäni siitä ettemme pärjää kun olemme nuoria ja silti pitäää tehdä vauva. Otin aina vaan lisää pikavippejä ja lainoja jotta saisin maksettua edellisiä pois.. sitten jäi se edellisten lainojen makselu pois ja otin lisää vain lainoja. Kaikki tämä salaa mieheltäni. Lopulta kun en enää saannut mistää mitää lainaa, kerroin äidilleni. Hän auttoi makselussa mutta itseäni hävetti niin paljon että valehtelin velka summaksi 2 000e vaikka todellisuudessa se oli 5 000. nyt korko on kasvanut ja velkaa on varmaan jo 10 000e.

mutta ei siinä vielä kaikki, nyt tänä vuonna aloin ottaa mieheni nimissä vippejä. Tiedän mieheni pankkitunnukset, joten homma oli liian helppoa.eli myös mieheni nimissä on paljon maksamatta ja hänen luottotiedot ovat myös menneet. Hän ei vielä tiedä asiasta, mutta kerran jäin hänelle omasta maksamattomasta vippilaskusta kiinni ja silloin hän jätti minut. Kun palasimme yhteen hän sanoi et yksikin vielä ja tätä suhdetta ei enää ole… joten voin vaan kuvitella mitä tapahtuu kun saa tietää että hanen nimissä on velkaa melkein 4 000e.

Toivon etä joku osaisi auttaa tai kertoa omaa kokemustaa.. odotan nyt toista lasta ja haluaisin selvittää kaiken ennen hänen syntymäänsä.😞

Käyttäjä timppa313 kirjoittanut 18.07.2013 klo 16:35

On ikävä kyllä kokemusta jokseenkin tuostakin, en tosin muita ole saattanut pulaan moisen hölmöilyn takia.
asia nor. Uno: Lopeta heti tuo vippien ottaminen.
2. Kerro miehellesi HETI mitä tapahtunut. Seuraus voi olla ero, koska olet todella pahasti pettänyt puolisosi luottamuksen.
3. Varaa aika velkaneuvontaan. Jos vielä mahdollista, koeta saada yksi laina pankista tai takuusäätiöstä, jolla maksat pois kaikki vipit, joissa korko on sellainen mitä et tuloillasi pysty edes ulosoton kautta hoitamaan.
4. Laskujen mennessä ulosottoon ( niinkuin luultavasti tapahtuu), koeta saada virkailijan kanssa sovittua, että ulosmitatuilla varoilla hoidetaan ensin kovempaa korkoa perivät laskut.

Todella surullinen tämä sinun tarina. Itse maksoin taannoin eräänä vuonna palkastani n.14 000€ ulosoton kautta ja velkasaatava lyhentyi .400€:lla, joten korkoihin riitti juuri ja juuri tuo 14t€.

Nyt odottelen hovioikeuden päätöstä velkasaneeraushakemuksesta.
Inhottavia asioita.., miten helposti voi pilata ja vaikeuttaa toimeentulon jopa 15:ksi vuodeksi eteenpäin.
En tiedä miten miehesi suhtautuu ja tiedän että viestini ei kaunistele asioita, mutta aloita sillä, että kerrot miehellesi kaikki, seuraa siitä sitten mitä seuraa, mutta helppoa ulospääsyä sinulla ei ikävä kyllä ole.

Käyttäjä Ritva2 kirjoittanut 20.07.2013 klo 00:53

Hei!
Oletpa vain surkeaan tilanteeseen itsesi ajanut. Itse en ole ollut samassa tilanteessa, mutta maksan vieläkin eksäni minulle jättämiä velkoja. Kiukuttaahan se, kun yksinhuoltajana joudun maksamaan toisen velkoja, mutta en ole katkeroitunut (tai suostunut siihen).

Edellinen kirjoittaja neuvoikin jo hakeutumaan velkaneuvontaan, joten tee se ensi tilassa. Kannattaa myös tarkistaa, onko asuinpaikkakuntasi sosiaalitoimessa tarjolla sosiaalista luototusta. Se on edullisin ja pienituloisimman keino saada iso luotto, jolla katetaan pienemmät luotot. Hae myös vapaaehtoista luottokieltoa (en nyt muista oikeaa termiä, mutta löytyy varmaan tuollakin), se estää pikavippien ottamisen.

Jos kuitenkin joudut ulosottoon ja luottotiedot menevät, niin se kannattaa ottaa mahdollisuutena. Monelle se on ainoa tapa oppia elämään tulojen mukaan, muut pelastusyritykset ovat vain siirtäneet ja jopa kasvattaneet ongelmaa. Ulosotossakin suojaosuus perheelliselle on sellainen, että sillä elää.
Pahin ongelma tässä on nyt nuo puolison nimissä otetut luotot, miten hän suhtautuu niihin. Toivottavasti kärsivällisyyttä riittää, vaikka luottamus katoaa. Raha on kuitenkin vain rahaa, ihmissuhteet aivan toinen juttu.

Käyttäjä Daniellaeleanor kirjoittanut 20.07.2013 klo 20:29

Kiitos ihanista viesteistänne.
Eli lopetin pikavippien oton noin puolivuotta sitten, enkä edes ole yrittänyt saada mistään lainoja tms. velkaneuvojaan tai sosiaalitoimistoon en on mukamas kehdannut ottaa yhteyttä, hävettää niin paljon ja siksi kai lakaisen kaikki huolet vaan maton alle. Tyhmää ja tiedän että itse olen tilanteeni aiheuttanut ja saan sen seuraukset myös kärsiä. 😞
en ikinä haluaisi rikkoa perhettämme tai suhdettamme mieheni kanssa ☹️ mutta tiedän että tämä on asia mitä ei vain voi antaa anteeksi, sillä luottamus on se suhteen tärkeimmistä pilareista.

Rehellisyys silti varmaan on oikein, sillä se taitaa olla ainoa keino millä saan mieheni luottotiedot puhtaiksi.

Käyttäjä JR64 kirjoittanut 22.07.2013 klo 15:27

niin, kyllä se luottamus on tärkeää. omalla kohdalla oli muutama vuosi samankaltainen tahpahtuma ketju, meillä oli jo ennestään asunto, remontti ja auto- lainaa ja vaimoni sai sitten päähänsä ottaa pikalainoja omiin nimiinsä ja jopa minun nimiini muutaman tonnin lainan jonka sai helposti ilmoittamalla henkilötiedot. Kun tilanne paljastui niin oli siinä kyllä nielemistä, meni talous aikalailla pohjamutiin ei ollut varaa maksaa enää suuria lyhennyksiä. Nyt on molemmilla luottotiedot mennyt ja ollaan oltu n.1v velkajärjestelyssä. Suhteessa menee nyt aika hyvin päätettiin yrittää vielä. Meillä on yhteisiä alaikäisiä lapsia jotka joutui aikalailla kärsimään silloisesta tilanteesta. Luottamus on vielä aika varautunutta. Se on muuten tuo velkajärjestely tosi rankkaa siinä ei jää juuri mitään ylimääräistä, mullakin menee käytännössä puolet kk-palkasta noihin maksuihin ja lopulla pitää pärjätä, ei siinä paljoa ylim.osteta eikä laiteta sukanvarteen. Pieni lohtu on se että se loppuu jossain vaiheessa (vielä n.4,5v), saa nähdä kuinka sitä jaksaa🤔