Paha olo

Paha olo

Käyttäjä jokuminä84 aloittanut aikaan 15.11.2011 klo 16:53 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä jokuminä84 kirjoittanut 15.11.2011 klo 16:53

Hei,

Olen 27-vuotias avioliitossa oleva ihminen ja minulla on paha olla. Minulla on ollut iso riita puolisoni kanssa, ja tuntuu että muutkin asiat ns. ”kaatuvat päälle”. Tuntuu että olen uupunut, mutta haluaisin toipua. En tiedä miten toimia parisuhteessa, jossa tuntuu että puolisolle on työ, omat menot ja bänditreenit etusijalla elämässä. Minulla on paha olla sellaisen ihmisen kanssa. Pyysin häntä lupaamaan, että hän olisi aktiivinen parisuhteemme eteen ensi viikolla, mutta en tiedä pystyykö hän sellaiseen. Tuntuu että hän pitää minua jotenkin itsestään selvyytenä, eikä se tunnu hyvältä.

Eilen alkanut riita uuvutti minut pahasti. Olin yöllä itkemässä sohvalla, enkä jaksanut mennä tänään kouluun. Koulutöitä kasaantuu ja huomenna olisi koekin. Olen ihan uupunut, enkä tiedä miten jaksaa. Pakko kai vaan jaksaa, mutta minulla on niin paha olla. Tuntuu, että puolisoni on jotenkin luonteeltaan kovin itsekeskeinen. Hän on keskittynyt omaan elämäänsä ja tuntuu että minun seura ei oikein kiinnosta häntä, eikä hän ole osoita empaattisuutta usein. Miten tälläisessä tilanteessa voisi toimia?

Olen ihan surullinen nyt.. Mistä ihmeestä kerätä voimia, että jaksaisi tänään lukea kokeeseen tänään ja selviäisi tämän viikon kouluhommista.

Minulla ei riitä nyt voimat eroamiseenkaan. Jos erottais nytten, niin en tiedä jaksaisinko käydä koulussa enää vähään aikaan.

Toivoisin jonkunlaista vertaistukea tms. ihmisiltä, joilla on myös vaikeaa.

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 15.11.2011 klo 20:21

Heippa
No minäpä yritän sinua auttaa ja tukea.
Tosin ei ole elämässä vaikeuksia mutta tiedän kyllä mitä on kun elämässä
on vaikeuksia.
Jos on jaksamisen, väsymystä niin suosittelisin kyllä että kävisit ammattiauttajan
luona niin saat elämäsi rauhoittumaan.
sillä muuten jos ei jaksa ja jatkaa sinnittelyä niin sitten tulee totaalinen väsymys.
Onkos sinulla ystäviä / kavereita jolle voisit kertoa iloja ja suruja ???
Se helpottas elämää.
Kauanko sinulla on väsymys kestänyt ???
Olet oikeassa siinä että puolison pitää sitoutua perheeseen ja puolisoon
kuin myös tukea toinen toista.
Nyt kyllä olisi todella tärkeätä että juttelisitte puolisosi kanssa kaikista asioista
mikä parisuhteessa mättää.???
Sano opettajalle että voisiko kokeen siirtää myöhemmäksi ???
Yleensä ne joustaa.
Käy kouluterveyden hoitajan luona juttelemassa niin varmasti auttaa elämää.
Kaunista syksyä sinulle.

Käyttäjä kikkas kirjoittanut 16.11.2011 klo 07:56

Hei,
neuvoisin hakemaan ammattiauttajalta apua tai lääkäriltä.

Käyttäjä jokuminä84 kirjoittanut 17.11.2011 klo 00:05

Hei! Kiitos vastauksista.

Kävin tänään lääkärin juttusilla ja sain sieltä itselleni lääkkeisiin reseptin. En ole varma aloitanko niitä, yritän ainakin ensin parantua pahasta olosta ilman niitä erilaisilla keinoilla, mut jos en pärjää ilman lääkkeitä, niin sitten aloitan ne.

Olen yrittänyt jutella puolisoni kanssa. Välimme eivät ole parhaat mahdolliset, mutta emme ole eronneet. Puolisoni on ehkä ihminen joka ajattelee helposti usein vain omia tarpeitaan, mutta minä aion keskittyä omien asioideni kuntoon laitttamiseen. Ja jos joskus tulee ero puolison kanssa, niin siitä ehkä on helmpompi toipua, kun oma elämä on hyvällä tolalla.