Et sinä luovuttaisi, sinä pakenisit, mutta mitä sinä pakenet???
Elämä on...no mitä se on???
Kenenkään elämä ei mene kuin satukirjoissa, onnellisena elämän loppuun asti, ulkopuolisten silmin voi näyttää, että joillakin se on vain onnen aallonharjalla ratsastelua, mutta kuka näkee kaiken toisen elämästä?
Onni ja onnellisuus ei ole yksi iso asia, se on miljoonia pieniä palasia ja näistä on koottava se koko paletti.
Sinulla on lapset, lähde heidän kanssaan liikkeelle, alkuun vaikka kävelemään, katsos, sieltä voi jostakin löytyä toinen äiti, joka on yksinäinen ja kulkee nenä turpeessa.
Sitten näistä kodin pienistä ympyröistä löytää, niitä hyvin pieniä ilon aiheita, voi hehkuttaa kuin voittaja, jos saa vaikka jonkin huoneen siivottua tiptop-kuntoon ja tehtyä jonkin oikein vastenmielisen homman.
Meidän ei pidä käpertyä elämän ongelmien eteen vaan meidän on koetettava ratkoa niitä ja koettaa selvitä niiden kanssa. Omassa itsessämme on elämämme voima ja tulevaisuus, kukaan muu ei voi elää puolestamme, on vain tartuttava kaksin käsin tulevaan ja tehtävä elämästä elämän arvoista.
Jos sanot, etten voi sinun ongelmiasi kaikkia tietää, en voikaan, mutta muistan vielä, hyvin selkeästi, miltä tuntui, kun se ihan vaikeinta oli...kun ainoa mahdollisuus tuntui olevan, se itselle helpoin ratkaisu. Mutta muista, vaihtoehtoja on paljon ja minäkin niitä löysin, eivätkä ne helppoja olleet, mutta pienin askelin, eteenpäin.

Se ei ole luovuttamista jos haluaa ottaa itse elämänsä ohjat käsiinsä. Loppujen lopuksi kun elämä tuntuu vieneen ihmiseltä kaikki mahdollisuudet tehdä mitä haluaa elämällään (työ josta ei pääse enää irti, huono parisuhde, asuntolainat etc.) on upea tunne kun huomaa että minullahan ne ohjat on käsissä. Minä voin lopettaa koska tahansa ja sanoa hyvästit elämän tylsyydelle.
Sinulla on täysi oikeus päättää haluatko jatkaa matkaasi pois tästä maailmasta. Mutta onko tässä maailmassa vielä jotain mitä haluaisit kokeilla? Eipähän sitä vielä tiedä varmasti mihin tästä jatketaan joten itse sanon että ennen kuin itseni pistän päiviltä aion kokeilla kaikkea hauskaa mitä ehtii.

Kannattaa (ellet ole jo lukenut) lukea Oshon kirja "Rohkeus". Harvinaisen inspiroiva kirja. Auttoi ainakin minua.

Ihmiselämän pitäisi totisesti olla tasapainoista eikä jatkuvaa ahdistusta ja surua. Oletko tunnistanut joitain syitä miksi olet ahdistunut vai koetko elämän yksinkertaisesti olevan turhan raskasta?

Tässä käyttämäni Eeva Kilven kirjoittama voimaruno sinulle tueksi:

"Nukkumaan käydessä ajattelen.
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä, kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle, puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen,
kehun: Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun"

Kukaan muu ei ole sinulle niin tärkeä kuin sinä itse. Pidä itsestäsi hyvä huoli. Kehenkä muuhunkaan voit luottaa yhtä vakaasti kuin peruskallioon ellet itseesi ? Kun luotat itseesi, niin asiat muuttuvat toisenlaisiksi tavalla tai toisella.

Voimia ja jaksamista sinulle 🙂🌻

Heippa
Hyvä kun saat ammattiapua ja käyt terapiassa niin varmasti helpottaa ja
auttaa elämää.
Etsitään elämästäsi vahvuuksia??!!!
Nyt sinulla on elämässäsi vaikea hetki niin sinua pitää auttaa vaikean elämän tilanteen
niin taas elämä kirkastuu.
Kauankos sinulla on ollut pahaolo???
Kun sanoit että sinulla ei ole ystäviä niin me ollaan täällä netissä sinun ystäviä ja yritetään auttaa sinua.
Käyppäs sinäkin juttelemassa seurakunnassa esim papin kanssa???
Tuli kaupassa vanha rippipappi 30 vuoden takaa ( onhan se ollut hää kuin myös kaste pappi )
Niin siinä tovi juteltiin ihan kaikenlaista asiaa ja kuulumisia.
Niin ne papit osaa kyllä hyvin puhua , kannustaa ja auttaa ihmistä.
Niin kokeile sinäkin.
Kaunista kevättä sinulle

Helemi, vapaus, venustrap, volvomies.. kiitos kaikille..

Minä en pakene..elämäni vain muuttui niin kovin mieheni kuoleman jälkeen.. Olen ilman tukiverkostoa, yksin...

En muista mitä kaikkea kukainenkin kirjoitti..mutta eteenpäin meneminen on niin hankalaa.. ihmisillä on monenlaisia vaikeuksia tahi muita. Mutta tämä on minun suo, jossa rämmin, liian syvällä tällä hetkellä jaksaakseni nousta... mutta ehkäpä huomenna näyttäisi paremmalta...

Joku taisi kysyä lasten ikää?! 9v ja 6v sekä 18v edellisestä...

Heippa Koppelo
Joo olet joutunut kovia kokemaan ( puolison kuolema ) siitä minä olen todella
pahoillani sinun puolesta.
Kauanko siitä on kun puolisosi kuoli???
Mutta ruvetaan rakentamaan sinulle hiljakseen tukiverkkoa mene nettiin ja googleen
laita hakusanaksi tukihenkilo niin saat heti keskustelu apua niin se helpottaa eläämääsi.
Kuin myös laita googleen hakusanaksi perheasiainneuvottelu keskus niin sieltä
saat upeaa ammatti apua.
Nyt vaan on tärkeätä että heikkona hetkenä et jää ongelmien kanssa yksin.
Minä myös yritän auttaa, tukea, kannustaa jne sinua.
Onkos sinun toimeentulo turvattu???
vaikka nyt on vaikeata niin elämän pitää kaikesta huolimatta jatkua ja vaikka
se tuntuu vaikealta niin nyt pitää yrittää jaksaa katsoa elämää katsoa pitemmälle
ajanjaksolle ja tulevaisuuteen.
Muista että nyt et jää yksin sinua autetaan ja saat avun mutta itse pitää olla
vähän aktiivinen.
Kaunista kevättä sinulle

mulla on 3 lasta olen monta vuotta syönyt lääkkeitä masennukseen ja ahdistukseen. monet terapiat takana ja nyt aloitin psykoterapian josta uskon ja toivon olevan apua.

äitinä haluan aina muistuttaa itselleni, ja nyt myös sinulle, että lapsillemme me olemme tärkein ja rakkain ihminen koko maailmasssa! olemme lapsellemme ainoa äiti. lasten takia kannattaa yrittää jaksaa, meillä on etuoikeus seurata lastemme kasvua ja kehitystä.

yritä iloita ihan pienistä jutuista,yritä elää tätä hetkeä..arvosta itseäsi!
näitä mäkin yritän noudattaa,vaihtelevalla menestyksellä.

mäkin olen tosi yksinäinen,tuntuu että ainoa kaverini on tämä tietokone jolla pääsen edes jonkinlaiseen kosketuksiin kanssaihmisten kanssa. se surettaa☹️

Voimia sinulle!muista ettet ole yksin tunteidesi kanssa!🙂🌻

Koppelo, ymmärrän erittäin hyvin tuon suossa rämpimisen tunteen, koska juuri samoilla sanoilla kuvaisin omaakin tilannettani. Tuntuu, että polkee paikallaan. Eteneminen on todella raskasta. Voimia ei enää ole. Kaipa tämä tästä joskus helpottaa. Toivottavasti.

Itelläkin tullut pikkuhiljaa sellanen olo, et pitäiskö vaan päästää irti ja luovuttaa... Mikään ei enää kiinosta, en jaksa edes pitää enää roolia yllä. Töihin palaaminen kauhistuttaa, ja tuntuu, ettei siihen ole voimia. Tuntuu, että onko ns. "puolittaisessa" elämässä mitään järkeä? Noh... Toivotaan että helpottaa. Voimia Teille kaikille, jotka olette kokeneet/koette juuri samaa tunnetta. Yhdessä me jaksetaan 🙂

Hei jälleen.. Volvomies: Mieheni kuolemasta tulee kohta kuluneeksi 1v6kk. Pitkä on matka ollut tähän päivään..

Käyn kuntoutuksessa psykiatrisella ja siellä on tullut ystäviä. Mutta meidät erottaa 30km ja muutama ikävuosi.. Ihmisillä on jo tukiverkosto ja heillä se asia on kunnossa, joten jään roikkumaan sielläkin erilleni. Monesti mietin että kuinka ihmeessä selviän.. Toimeentuloni on turvattu jonkinlaisesti.. Laskuja kasaantuu ja niitä sitten maksellaan aina kun vain mahdollista. Katto kuitenkin pysyy pään päällä..

Olen alkanut jälleen syömään suruuni. Se kauhistuttaa aivan hirveästi. En ole mikään pieni muutenkaan ja kuka tahtoisi lihavan ihmisen.. (sitten joskus) Olen vihainen itselleni ja syytän itseäni siitä että minulla ei ole ystäviä, tukiverkkoa eikä elämää..

Esikoiseni ajoi auton muuten ojaan viikolla. Pojalle ei sattunut mitään onneksi, mutta auto korjaamolla ja saan sen vasta keskiviikkona. Maanantaina olisi työvuoro ja auto ehdoton edellytys. Soitin työnantajalle että jos voitaisiin vaihtaa työvuoroa kun loppuviikko on vapaa. Eipä sopinut... Määräsi minut iltaan kun silloin on yrityksen auto käytettävissä.. Työnantaja tietää että lastenhoidon järjestäminen on ongelmallinen ja siksi olenkin tehnyt vain työvuoroa.. Mutta nyt on pakko mennä töihin maanataina illalla. Kuinka lapset?! Saavat olla keskenään 14-21.30.Todella mukavaa, arvatkaa kuinka lapset suhtautuu☹️😯🗯️

Ei tämä helpotu ollenkaan.... Mitä järkeä on olla yksin......ilman ystäviä...

Voin vain kuvitella kuinka raskasta puolison kuolema on. Mutta missä on rakkautesi lapsiisi? Miten ikinä voisit tehdä sen heille, että riistäisit hengen itseltäsi? Hekin ovat joutuneet kokemaan todella kovia, menettäneet isänsä noin pieninä. Sinä olet ainoa joka heillä on ja jota he todella kovasti rakastavat ja tarvitsevat. Älä siis tee mitään peruuttamatonta. Yritä ammentaa voimaa lapsistasi.

Onko jotain harrastusta, jonka parista voisit ystäviä saada? Entä jos netistä yrittäisit jostain ystävän löytää? Nettihän on pullollaan erilaisia väyliä ja olen melko varma, että ystävän/ystäviä kyllä löytäisit. Ja tämäkin kanava on todella hyvä, saat purkaa omaa pahaa oloasi. Me olemme täällä myös sinua varten ja toivon kovasti, että tästä on apua kun saat erilaisia kommentteja ja tsemppausviestejä🙂🌻 Nyt tuntuu, että eläisit kuin sumussa mutta kyllä se sumuverho sieltä vielä hälvenee. Aikaa se vaatii, mutta kyllä se hälvenee. Voimia kovasti *hali 🌻🙂🌻

Hei!

Rakkauteni lapsiin on vahva, mutta joskus tuntuu että sekään ei riitä.. Toisen aikuisen ihmisen seurantarve on kova. Toki minulla on nettiystäviä, mutta konkreettista lähellä olevaa ei ole.. Ystävät jotka ovat olleet lähellä ja tärkeitä ovat siis kadonneet... yhteydenpitoa ei ole.. ja yksipuolista se ei voi olla.. Aivan kuin leskeys olisi tarttuvaa..

Tällä ainoat kontaktini muihin aikuisiin tapahtuu työssä ja tuolla kuntoutuksessa. Mutta heillä on eri tarve kuin minulla.. Heillä on siis ne ystävät ja tukiverkostot. Osa on suoraan sanonut että he eivät tarvitse enempä ystäviä, heitä on kuulema liikaakin. Mietin vain että kuinka voi olla ystäviä liikaa?? Ottaisin heidän "ylijäämän" itselleni heti. Tuo harrastusmahdollisuus olisi mukava juttu.. Mutta tällä pienellä paikkakunnalla ei ole mitään, lähikaupungissa on jotain, mutta mihin lapset? Mistä raha?

Voi kuulostaa keksityltä mutta totisinta totta kun ei ole tukiverkostoa niin mihin lapset laitat??

Lasteni (mieheni äiti) mummo asuu lähellä mutta välit ovat poikki niin minulla kuin lapsilla!! Mummi ei tervehdi lapsia, minun käteni ovat sidotut siinä suhteessa.

Mutta näillä minun on mentävä ja jaksettava.. mutta entä kun se tie katkeaa?

Ymmärrän hyvin tilanteesi. Minulla vähän samanlainen. Tai no, minulla on ammattiauttajia, mutta ei ystäviä, joiden kanssa puhua pahasta olostani. Masennuksestani johtuen ne vähätkin ovat kadonneet ( tai olen karkoittanut ne), koska en ole jaksanut pitää yhteyttä. Alkuun oli yhteydenottoja, mutta kun en koskaan jaksanut olla yhteyksissä tai lähteä mihinkään, niin se lopahti.

Minulla ei ole lapsia, vaikka niin kovasti haluaisinkin, mutta oletko ottanut selvää esim. Mannerheimin lastensuojeluliiton ilmaisista lapsenkaitsijoista. Osaan kuvitella, että olisi tärkeää joskus saada aikaa ihan vain itselleen.

Mikä minä olen sanomaan, että itsemurha ei ole oikea ratkaisu, mutta sanon silti. Se on epätoivoisen ihmisen ratkaisu, ihmisen, joka ei pysty ajattelemaan selkeästi, koska voi niin huonosti ja tuntee niin suurta tuskaa, että mikä tahansa olisi parempi, kunhan se loppuisi. Ymmärrän...mutta silti...se ei ole totuus...se on harha, jota me, huonosti voivat ihiset pidämme hyvänä ratkaisuna, koska masennus ja muut mielenterveysongelmat vääristävät mieltämme ajattelemaan niin...varsinkin silloin, kun olo on tooodella paha. Silloin ei saa jäädä yksin!!! Ja, kukaan ei voi ennustaa tulevaisuuttasi tai kertoa etukäteen, miksi sinun edelleen kuuluu ja kannattaa elää. Halaus <3

Heippa
Hyvä kun perusasiat on kunnossa toimeentulo, koti , ruoka jne
se on jo paljonja ja siitä olen sinun puolestasi onnellinen ja hyvä kun lapsesi on
jo apuna.
Etsitään elämässäsi vahvuus tekijöitä ja aina ratkaisu ongelmiin ajattele aina
asioita positiivisesti ( vaikka välillä tuntuukin vaikealta )
Elämä kyllä järjestyy usko minua.
Sopikaa sinä ja lapsesi yhdessä että yhdessä pärjäätte ja toinen tukee toista
perheenä olette vahvoja.
Älä syytä itseäsi äläkä ole itsellesi vihainen kun ei ole ystäviä eikä tukiverkkoa
niin rakennetaan sinulle tukiverkko.
Minä myös olen sinun ystäväsi vaikkakin näin netin välityksellä ja vastaan sinulle
niin kauan kuin apua tarvitset.
Mutta katso se aikaisempi kirjoitukseni ja ota itsellesi tukihenkilö niin saat jutella
jonkun ihmisen kanssa niin varmasti helpottaa eläämääsi ja niillä tukihenkilöillä on
ihan vilpitön halu auttaa ihmisiä elämässä eteen päin kun ihmisellä on elämässä
vaikeaa tai heikko hetki usko minua ja kokeile.
Joo kannattaa katsoa mitä syö ja pitää itsestä hyvää huolta.
niin ja liikkua niin kilot pysyy kurissa.
Ehdottomasti joku harrastus pitäisi olla mut osaa lapset toinen toista katsoa
sen aikaa kun käyt jossakin.
Oletkos ajatellut esimkansalais opistot, seurakunnat, spr, 4h jne jossa varmasti näkisit
toisia ihmisiä niin sekin auttas elämää.
Mutta muista huolehtia omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista.
Kuinkas nyt olet jaksanut

Hei kaikille!

Näin päätti kuopus eskarin ja aloittaa syksyllä koulun.. Olin niin onnellinen hänen esityksistään ja olemuksestaan kevätjuhlassa mutta samalla niin surullinen kun isänsä ei ollut näkemässä.. hän olisi ollut niin ylpeä.. Samaan hengenvetoon raivo hakkasi takaraivossa, sillä mummi(anoppi) istui tyttärensä sijaislasten kanssa seuraavassa pöydässä eikä edes tervehtinyt lapsia.. Samoin oli käynyt kirjastossa.. neiti sanoi että "äiti, miksi mummi ei tervehdi meitä vaikka sanottiin hei" Tiedättekö tunteen kun sydän revitään irti?!?

Esikoinen pääsi haluamaansa opiskelupaikkaan ja se alkaa syksyllä 8.8🌻🙂🌻Onnittelut siitä hänelle..

Minun oloni on hyvä ja taas huono... sen verran toistan itseäni että yksinäisyys ahdistaa ja kesän tullen se ei helpota yhtään... Suruunsyöminen on valtautunut niin että kauan kadoksissa olleet vatsakivut ovat palanneet, kuinka ihmeessä tässä saisi itsensä takaisin kuosiin... Inhoan itseäni että minusta on tullut lihava, läski jne..

Lapset ovat kaikki kaikessa minulle, siltikin elämä tuntuu väliin niin ylitsepääsemättömältä ettei halua enää mitään.. ja samaan hengenvetoon kaipaan syliä ja rakkautta...

Tänään loppu työt, olen virallisesti työtön.. enkä pidä siitä yhtään, työ kuitenkin oli se joka piti järissään.. ja nyt sitäkään ei ole.. saa nähdä kuinka käy...