päässä pyörivät ajatukset
En tiedä, osaanko selittää tilannettani. Yritän kuitenkin, toivottavasti joku kommentoi.
Ongelmani on sellainen, että päässä pyörii jatkuvasti liikaa ajatuksia. Käyn tavallaan jatkuvia keskusteluja pääni sisällä. Keskustelussa saattaa olla mukana vaikka joku tuttu tyyppi, jolle selitän asioita. Saatan päivän aikana ”puhua” monenkin ihmisen kanssa. Nämä keskustelut ovat sellaisia vuorovaikutteisia, että sanon jotain ja toinen vastaa. Käyn näitä keskusteluja eniten silloin kun olen yksin, mutta myös muiden seurassa tätä tapahtuu usein. Ja jos olen vaikka kaverin kaa esim. kaupungilla ja hän menee käymään vessassa, niin saatan keskustella pääni sisällä hänen kanssaan silloinkin kun hän on vessassa. Jos mulla on aikomuksena tavata joku kaveri, niin usein ”juttelen” hänen kanssaan jo ennen kuin nähdään ja myös tapaamisen jälkeen. Muutaman kerran oon kuullut riiteleviä ääniä pääni sisältä. Tätä saattaa tapahtua silloin, kun oon tosi stressaantunut.
Uppoudun tähän toiseen maailmaani niin syvällisesti, että aina en oo todellakaan varma, onko jokin asia tapahtunut oikeasti vai ei. Koen tän asian aika raskaana. Tuntuu välillä siltä, et kohta sekoan lopullisesti, kun ei oo mitään kontrollia näihin ajatuksiin. Ja olen sillä tavalla seonnutkin (erittäin harvoin), että kuulen ensin yhden äänen ja heti perään toisen ja sit kolmannen. Näillä kaikilla on erilainen äänensävy ja mulla saattaa esim. asento ja ilme muuttua samalla, kun ääni muuttuu. Nämä vaihtelee tosi nopeasti ja kokemus on pelottava. Tähän liittyy jonkinlaista tuhoutumisen uhkaa.
😐