Outo pelko.

Outo pelko.

Käyttäjä punainenlintu aloittanut aikaan 08.08.2013 klo 15:11 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä punainenlintu kirjoittanut 08.08.2013 klo 15:11

Olen yleensä erittäin elämänhaluinen ja iloinen ihminen, olen pitkän aikaa (monta vuotta) jo ollut apu muille ihmisille. Aina kun heillä on ollut ongelmia, olen ollu aina kuuntelemassa ja auttamassa parhaani mukaan. Nyt olen itse ajatuksieni kanssa maassa eikä kukaan tunnu haluavan edes kuunnella.

Olen siis opiskelija joka asuu vielä kotona (asuin entisen poikaystäväni kanssa ennen vähän aikaa). Olen 21-vuotias. Minulla on vain muutama kuukausi koulua, jonka jälkeen haluan hakea töitä ja muuttaa omaan asuntoon. Se on suuri toiveeni ja haaveeni.
Minulla on kuitenkin tämä erittäin paha pelko, etten saa töitä yhtään mistään ja jään pahasti jumiin. Jossain kohtaa päivästä, kuten nyt, istun vain ja mietin sitä tilannetta ja itken. Itselleni tämä on todella suuri pelko ja se stressaa kamalasti. Minulla kun ei ole muuta työkokemusta ollut kuin koulujen työharjoittelut, CV:seen nekin laitettu ylös kyllä.

Minulla on myös rakas poikaystävä joka asuuu 3 tunnin ajomatkan päässä emmekä näe kuin about 3 viikon välein, koska hänellä on työntäyteisiä viikkoja, sekin raastaa ja tuo kamalasti lisää stressiä. Kaveritakaan kun ei paljon ole ja asuvat kaukana niin olen suurimman osan päivästäni yksin. Mitä voin touhuta yksin jotta oloni kohenisi?

Mikä on tämä kamala epäonnistumisen tunne? Ennen en ole koskaan tälläisestä kärsinyt, en osaa rentoutua päivän aikana yhtään enää, selkä ja hartiat on kipeänä ja naamakin on jatkuvasti väärinpäin.

Käyttäjä punainenlintu kirjoittanut 08.08.2013 klo 18:40

Onko kukaan ollut samassa veneessä kenties? 🙂

Käyttäjä nokare kirjoittanut 14.09.2013 klo 06:32

Mahdatkohan vielä lukea vstauksia kun viestistäsi on aikaa... Vastaan kuitenkin.

On muillakin näitä ajatuksia, etenkin tässä taloustilanteessa yt-neuvotteluista uutisia lukiessaan oma työllisyys epäilyttää aina välillä. Ymmärrän huolesi siksikin, että työ tuntuisi olevan ponnahdus uuteen omasta elämästä kiinnisaamiseen. Usein työelämään kuitenkin pääsee hyvin kiinni, kun asennoituu siihen reippaasti, eikä ehkäpä ole liian nirso työpaikan sijainnista tai tehtävänkuvasta. Ns. jalka ovenväliin vain.

Onko sinulla jotain ihan eriyisiä, yksityiskohtaisempia pelkoja tämän asian suhteen?

Käyttäjä Furball kirjoittanut 20.09.2013 klo 00:13

Voithan sinä tarjota itseäsi ensin harjoittelemaan mahdolliseen alasi työpaikkaan. Monissa firmoissa ns. ilmainen apu otetaan kyllä vastaan ja samalla pääset tutustumaan työhön ja testaamaan pidätkö siitä ja onko se sinun alasi. Työvoimatoimistosta kannattaa kysellä miten rahoitus hoidetaan. Eihän sitä siis ilmaiseksi tietenkään tehdä, mutta työnantaja ei maksa sinusta mitään.

Tietysti jos kyse on esim. hoitoalan töistä, niin ensin sijaisuuksia ja sitten pitempiä määräaikaisuuksia - harvahan enää nykypäivänä vakituista työtä tekee. Se valitettavasti alkaa olemaan historiaa.