Meidän tilanne on aika hankala. Olemme mieheni kanssa olleet naimisissa kohta kahdeksan vuotta. Rehellisesti ja liioittelematta voin sanoa, että kaikki vuodet olen hoitanut lähes yksin talouttamme ja kotejamme. Lapsia meillä ei ole eikä tulekaan mieheni sairauden vuoksi. Olemme muuttaneet avioliittomme aikana ainakin kymmenen kertaa, muka työn perässä. Todellisuudessa olemme lähteneet ongelmiamme karkuun. Kaksi kertaa olen ottanut pankkilainan ja maksanut mieheni ulosotto ja perintävelat pois, mutta tilanne on taas samassa pisteessä. Todennäköisesti tuhansia euroja on taas velkaa. Mulla asiat ovat hyvin. Olen hoitanut omilla nimilläni olevat laskut ajantasalle, ja luottohäiriömerkintäkin on juuri poistumassa kokonaan.
Siinä vähän taustaa…puolitoista vuotta sitten muutimme tähän vuokraamaamme omakotitaloon maalle. Taloa ei pitänyt laittaa myyntiin omistaja mukaan. Mutta toisin kävi, taas kerran. Talo myydään, mutta meillä on etuosto-oikeus. Saisin omalla nimelläni talolainan, mutta en todellakaan tiedä uskallanko sitä ottaa. Olen jo kauan puhunut, että meidän pitäisi muuttaa pieneen ja halpaan asuntoon ja laittaa auto pois, niin saisimme miehenkin velat maksettua. Mieheni ei suostu edes puhumaan asiasta.
Olimme parisuhdeterapiassa tällä viikolla ja juttu kääntyi taloudenpitoon. Se on ollut asia mistä liitossamme ei ole voinut puhua. Kerroin kuinka minä tunnen olevani mieheni elättäjä ja huoltaja. Mieheni ei puhunut mitään, vaikka häneltä suoraan kysyttiin. Sellainen hän on suuttuessaan, sulkee suunsa. Sitten hän kesken kaiken lähti mitään sanomatta huoneesta pois.
Pari tuntia myöhemmin hän sanoi että oli haukuttavana terapiassa. Niin hän sen käsittää…
En itsekään haluaisi muuttaa tästä talosta pois, rakastan tätä paikkaa. En vain uskalla ottaa yksin vastuuta niin suuresta lainasta. Mieheni lupaa hoitaa oman osuutensa, mutta onhan hänen lupaukset jo nähty. Rivi- tai kerrostaloon mies ei aio muuttaa.
Vuokranantajamme soittaa päivittäin ja kyselee mitä olemme päättäneet. Nyt pelasin meille aikaa ja vaadin kuntotarkastuksen ennenkuin voimme tehdä mitään päätöstä asian suhteen. Auttakaa minua…
Minä ostaisin talon. Minulla tosin ei ole elätettävää miestä...
Pidä ainakin huolta siitä, että teet sen itsesi tähden ja talo (kuten myös laina) tulee vain sinun nimelle.
Minä hankkiutuisin eroon miehestä, joka ei suostu edes puhumaan asioista. Onhan rahasotkut toki noloja, ehkä hän ei siksi halua puhua, mutta... Entinen narsistinen miesystäväni suhtautui samalla lailla kaikkiin moitteisiin. Narsismi on sellainen ongelma, josta kärsivä ei tajua ongelman olemassaoloa. Vika on aina muissa.
Voin toki olla väärässä ja tein hätäisiä johtopäätöksiä lyhyestä viestistä!
Mielestäni jos teet pankin kanssa asiat selviksi että pystyt maksamaan niin osta ihmeessä. Mutta olisiko parempi tehdä avioehto myös. Tai oikeastaan se taitaisi olla sinun turva muutenkin. Sinun kannattaisi se tehdä vaikket taloa ostaisikaan. Koska ei sinun tarvitse olla aikuisen ihmisen velkojen maksaja, eikä elättäjä. Voisipa muuten olla ehkä miehellesikin parempi. Siis parempi teille kummallekin.
Minä sinuna ostaisin talon, jos olisin varma, että voisin/haluaisin asua siinä myös yksinkin, jos parisuhde kariutuu. Ja ilman muuta on tehtävä avioehto, ettet "rikkaampana" eron sattuessa joudu maksamaan mitään tasinkoa miehellesi. Toivottavasti miehestäsi löytyy niitä hyviä puolia tarpeeksi, että sulla on mieltä jatkaa tuota suhdetta, onnettomalta kuulostaa kyllä...Mielestäni teet väärin siinä, että makselet miehesi lainoja, ne eivät sulle kuulu, hoitakoon ne itse, kyllä siihenkin on keinot keksitty. Jaksamista sulle<3
Voi kun asia olisi niin yksinkertainen, että voisin vain ostaa tämän talon/maatilan. Jos tietäisin että voisin yksin maksaa lainan, asia ei olisi niin epävarma. Kai minulta puuttuu rohkeus ottaa riskejä.
Nyt miehenikin on alkanut tajuamaan että ei ehkä kannata jäädä tähän, ettei hänellä ole valmiuksia ja voimia näin isoon taloprojektiin...
Mieli vaihtelee... jos muutamme taas, joudun aloittamaan kotiutumisen taas alusta. En taida jaksaa sitä. Ja olen niin hölmö, että mietin mitä muut sanovat, kun TAAS muutamme. Ei se olisi kuin seitsämäs kerta viiden vuoden sisään. Melkein jokaisella kerralla asuntomme on mennyt myyntiin, niinkuin nytkin.
Ei kai auta kun odotella ja katsella kuinka tässä käy. Joku päätöshän tässä ois tehtävä. Jos päädymme muuttamaan pois, meillä on siihen puoli vuotta aikaa. Eikös irtisanomisaika ole tuo puoli vuotta jos vuokranantaja sen tekee?
Päätös on viimein tehty...en aio ostaa tätä taloa vaikka pahalta tuntuukin. Miehen kanssa elämä on sen verran epävarmaa, ja yksin en näin ison maatilan ja talon hoidosta selviä. Tai ehkä selviäisinkin, mutta aikaa ei jäisi muille rakkaille harrastuksilleni.
Olen ollut seota pohdintojeni kanssa, ja vanha vaiva, paniikkihäiriö, on alkanut oireilla taas. Ei onneksi voimakkaana. Jouduin juuri ottamaan diapamia, edellisen kerran olen joutunut turvautumaan siihen yli puoli vuotta sitten.
Eläimet laitoin jo myyntiin...rakkaat lemmikkini.😭
Aion etsiä meille vuokra-asunnon läheltä työpaikkaa, jotta auton voi laittaa pois. Mies itse päättäköön muuttaako minun mukana. Asioita on vain laitettava tärkeysjärjestykseen, vaikka tunteet sanovat välillä toisin. Haluan aloittaa kaiken alusta, haluan saada talouden tasapainoon. Ehkä joskus myöhemmin meillä on taas mahdollisuus muuttaa maalle ja pitää eläimiä.
Toivon ettei mieleni tästä asiasta enää muutu.
Hienoa!
Pysy päätöksessäsi!
Kauhulla luin alkuviestisi, mutta onneksi viimeisin oli toista maata🙂
Ole rohkea myös tästä eteenpäin, ja muista että Tämä On Sinun Elämäsi. Ei kenenkään muun.
Toivottavasti rakastat oikeasti miestäsi. Mukavampaa elämää teille, tai sinulle...
Kirjoittele meille, miten kävi.
Hurmaavaa kesää!
Ps. Oma talo voi olla myös painajainen ( kohta oikeuteen...)
Rohkeutta tämä todellakin vaatii...
Vuokrasopimus on nyt irtisanottu, ja kuukauden päästä pitäisi viimeistään muuttaa johonkin. Muutaman ilmitulleen mieheni velan ja "unohduksen" jälkeen ilmoitin miehelleni, että aion muuttaa yksin. Mieheni yritti itsaria siinä onnistumatta.
Itkin itseni kuiviin, itkin kolme päivää putkeen.
Tänä aamuna kävimme katsomassa kerostaloasuntoa. Ihastuin oitis, eikä vuokrakaan ole suuri. Ja työmatka sopivan lyhyt. Annoimme välittäjälle tietomme, mieheni myös. Kun pääsimme asunnosta ulos, alkoi valitus, ja sitten mökötys. "Ei tuollaiseen koppiin voi muuttaa,...se on liian kaukana" Mies aikoi muuttaa muualle, ei ainakaan minun kanssa tuohon asuntoon. Hän paasasi, että yksinhän haluan, asunto on kuin tehty minulle...pla,pla,plaa...sen jälkeen mies ei ole mulle puhunut. Tekstiviestillä pyysi kyllä anteeksi suuttumistaan.
Sellainen tilanne meillä. Maanantaina saadaan tietää saammeko tuon asunnon. Minä ainakin muutan siihen, ellei nyt mitään mullistavaa tapahdu.
Hei!
Miten kävi? Saitko asunnon?
Muutatko yksin?
Tulipa hirveä kysymystulva...
En ole vielä varma asunnosta. Vielä viikonloppuna mies yritti puhua minut ympäri, että ei muuteta kerrostaloon. Sovin jo yhden taloesittelynkin, että olisimme ehkä ostaneet sen. Tai minä olisin ostanut. Eilen vuokra-asunnon välittäjä soitti, että aionko ottaa asunnon. Lupasin ilmoittaa tänään. Mietin pääni puhki eilisen illan, soitin siskolleni ja kysyin rehellistä mielipidettä häneltä. Siskon tuella tein päätöksen. Peruin omakotitalon esittelyn ja ilmoitin, että otan vuokra-asunnon. No, välittäjä aikoi soittaa asunnon omistajalle ja ilmoittaa sitten minulle, päästäänkö muuttamaan. Miehelleni on tiukka paikka kerrostaloon muutto. Mutta ei auta muu. Edelleen mulle sanotaan, että miksi suostun asumaan tuollaisen miehen kanssa. Niin, välillä en tiedä itsekään miksi. Kai se on se lupaus elää ja rakastaa myös vastoinkäymisissä. Tällä hetkellä olen ihan sinut itseni kanssa. Aion olla vahva ja pitää päätökseni. Kyllä tämä elämä tästä vielä kirkastuu, saattepa nähdä...🙂👍
Hei!
Olet kyllä vahva ihminen.
Mukavia hetkiä uudessa kodissa, sitten kun sinne pääsette!!!
Ei kyllä aina olo tunnu vahvalta. Aika usein haluaisin luovuttaa, mutta siinä tilanteessa olen heikoista heikoin enkä uskalla lähteä. Onko tämä yhdessä jatkaminen sitten vahvuutta vai heikkoutta? Kukapa sen tietäis...
Tänään tuli sitten varmistus asunnosta, ja huomenna menen allekirjoittamaan vuokrasopimuksen. Teen sen vain ja ainoastaan omalla nimelläni, ja mies tyytyy siihen. Pakko. Hänellä on ulosotossa niin paljon laskuja ja luottohäiriömerkintä siis moninmonimkertainen. Ei hänellä olisi mitään mahdollisuutta omiin nimiinsä vuokrata yhtään mitään.
Nyt on muutto edessä. Ei muuta kun taas pakkaamaan kimpsuja ja kampsuja. Roinaa riittää, kun omakotitalosta muutamme. Tuleepahan tyhjennettyä ylimääräistä pois.
Voimia teille kovasti!
Ja hurjan paljon onnea uuteen kotiin:
Mukavaa eloa🙂
Kiitos! Odotan jo innolla muuttoa. Olo on PALJON kevyempi jo nyt, stressin aiheita on paljon vähemmän. Talon oston aika tulee joskus myöhemmin. Mitä tämä kriisi on opettanut? Ainakin sen, että joistakin unelmista täytyy vain luopua vaikka ei haluaisikaan. Elämä ei tosiaankaan mene aina niin kuin itse on suunnitellut. Yksi ovi sulkeutuu, uusi avautuu tilalle!!!
Onnea, Onnea ja onnea🙂🌻