Osaisiko joku auttaa minua?

Osaisiko joku auttaa minua?

Käyttäjä jouni87 aloittanut aikaan 04.07.2015 klo 16:20 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä jouni87 kirjoittanut 04.07.2015 klo 16:20

Tietääkö kukaan onko Suomessa missään sellaista palvelua, jossa läsnäoloinen kuntoutusjakso kestäisi useamman kuukauden. Paikka mielenterveys- ja päihdekuntoutujille?
Olen kärsinyt masennuksesta jo pitkään ja tullut siihen pisteeseen, että haluaisin johonkin tuettuun paikkaan, missä olisi vertaistukea muiden ihmisten kanssa, aktiviteetteja, toimintaa ja yksilöllistä terapiaa. Menneisyydessä olevat taakat painavat minua koko ajan taustalla ja tuntuu etten pääse niistä millään eroon.
Tällaisen pysähdymispaikan kun siis löytäisi, missä voisi käsitellä asiat ja yrittää päästä niistä lopullisesti eroon, että voisi jatkaa elämäänsä hymyillen eteenpäin.
Olen ollut terapiassa ja suljetulla osastolla monia kertoja, mutta tuntuu että niissä en ole saanut ikinä riittävää apua.
Siksi mietin, onko olemassa tällaisia paikkoja jossa hoitojakso on pidempi ja jossa voisi yrittää herätellä sitä elämäniloa takaisin pintaan?
Kiitos jo etukäteen.

Käyttäjä BirdBell kirjoittanut 10.07.2015 klo 17:57

Hei

Vaikea vastata kysymykseesi sillä en tiedä missä asut. Kyllä varmasti lähes jokaisessa kaupungissa on kuntoutujille paikkoja mm. päiväosasto.