Opinnot kyllä sujuu

Opinnot kyllä sujuu

Käyttäjä rrr aloittanut aikaan 19.06.2013 klo 22:20 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä rrr kirjoittanut 19.06.2013 klo 22:20

hei,
kandidaatintutkintoni oli hyväksytty. Oli aika kamppailua kun kirjoitin sitä kevään ajan. Oli yhden lämpimän ruoan lisäksi varaa kahtena- kolmena päivänä viikossa juoda myös iltapäiväkahvi opiskelupaikassa kahviossa. Enem pään ei ollut budjetissa varaa, eli ostaa sitä kahvikupillista, että jaksaisi iltapäivälläkin. Sillä tavoin menin koko kevään, enkä siitä hiiskunut kenellekään. Kerran päivässä kunnon lämminateria oli ihan hyvä juttu, tosin en tiedä kuinka terveellistä se on, koska sitä syö sitten niin kauhean paljon kerralla.

Olen elävä esimerkki siitä, ettei ihminen tarvitse paljoa. Tietotekniset välineeni opinnoissa ovat juuri rajalla, että pystyn etäluennot kuuntelemaan (jos mokkula sattuu toimimaan sillä hetkellä). Haluan tällä kertoa siitä, että ihmiset toimii eri budjeteilla. Kaikilla ei ole varaa, ei tietotekniikkaan, ruokaan, juomaan, perusjuttuihin, mitkä toisille on itsestäänselvää. Tunnen usein olevani ulkona ja pihalla työelämäkeskusteluissa sellaisista asioista, mistä ihmiset noin yleensä puhuu, eli jos on tavaramarkkinoista ns. ulkona, niin saattaa olla, että vähän puhuttavaa tai jaettavaa. No, se ei mua haittaa, koska olen tyytyväinen syvällä sisimmässäni. Arjen murheista toivun nopeasti, koska on mielekästä tekemistä. Opinnot jatkuvat ja tuloni on opiskelijan minimitoimeentulo. Opinnot olivat vielä pari kuukautta sitten loppua kokonaan, mutta järjestin asiani.

Käyttäjä kirjoittanut 20.06.2013 klo 18:46

Onneksi olkoon, hienosti pärjäsit.