Onko yksinäisyys kuitenkin oma valinta.

Onko yksinäisyys kuitenkin oma valinta.

Käyttäjä Ajelehtija aloittanut aikaan 01.04.2014 klo 17:41 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Ajelehtija kirjoittanut 01.04.2014 klo 17:41

Hei.
Olen 40-vuotias perheellinen nainen ja elämäni haasteet ovat muodotuneet ylitsepääsemättömiksi omien valintojeni takia. Olen suhteellisen sosiaalinen ja pärjään hyvin ihmisten kanssa, niin töissä kuin muuallakin ja minusta saa sellaisen kuvan että olen hyvinkin pärjäävä ihminen. Olen kuitenkin ihmisten suhteen erittäin varovainen ja pienellä paikkakunnalla olen sen todennut olevan hyvinkin viisasta.

Olen kymmenisen vuotta sitten muuttanut mieheni perässä pienelle paikkakunalle, kun perustimme perheen. Vuosien saatossa olen menettänyt suurimman osan sosiaalisista suhteista ja siteeni perheeseen on lähinnä muodollinen. Olen ollut työelämässä lähes koko ajan ja alkuun yksinäisyyden tunne ei ollut kovinkaan voimakas. Muualle jääneet pari hyvää ystävää pitivät silloin tällöin yhteyttä ja näemmekin silloin tällöin.

Koen, että elämäni pyörii mieheni elämän ympärillä. Tuntuu kuin minulla ei olisi edes omaa nimeä vaan olen ”Virtasen vaimo”. En ole pystynyt muodostamaan sellaisia sosiaaalisia suhteita, että minulla olisi sitä ns ”omaa elämää”. Mieheni harrastukset vievät paljon aikaa. Vuosien saatossa minusta on tullut katkera ja kateellinen, koska koen olevani niin yksinäinen, kun hänellä olisi jotain mukavaa puhaa kavereidensa kanssa. Koen asuinpaikkani hyvin ahdistavana ja en enään osaa nähdä ympärilläni niitä hyviä asioita jota täälläkin voisi olla.

Olen koittanut puhua asiasta jo muutaman vuoden, mutta olen kuitenkin tämän asian suhteen yksin. Miehen ehkä haluaisi ymmärtää, mutta ilmeisesti ei vaan osaa. Hänen on erittäin vaikea ilmaista tunteitaan. Pari vuotta sitten hän soitteli minulta salaa eräälle naiselle ja yllätin heidät eräissä juhlissa hyvinkin hempeissä tunnelmissa. Soittelu alkoi näiden juhlien jälkeen. Mieheni ei kuulemma soita hänelle enään, mutta jotain meni niin voimakkaasti rikki, että minun on ollut vaikea päästä siitä yli. Huomaan kuvittelevani asioita ja nään vieraita mahdollisuuksia joka puolella.

Hän kertoo rakastavansa minua ja ei halua erota ja enkä minäkään. Nykyään hän kokee minut hyvinkin vaikean tuuliviirinä, kun en osaa/pysty tunnetilojani enään hallitsemaan. Kaikki voimat menevät suhteellisen haasteellisenkin työni hoitamiseen ja kulissien ylläpitämiseen.

Väillä minulle tulee sellainen olo, että itseppähän olet tiesi valinnut ja hanki elämä.