Onko toivoa?

Onko toivoa?

Käyttäjä pelokasnuori aloittanut aikaan 06.09.2017 klo 21:56 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä pelokasnuori kirjoittanut 06.09.2017 klo 21:56

Hei

Päätin tulla tänne kirjoittamaan yhdestä tosi arasta ja vaikeasta aiheesta, koska muualla en pysty puhumaan siitä ( koulussa ja kotona). Olen juuri aloittanut 5 luokan. Olen siis nuori poika ja todella yksinäinen. Erityisesti kaipaisin naispuolisia ystäviä. Haaveilen perheestä ja vaimosta sitten kun joskus olen aikuinen.

Sitten siihen mun pelkoon. Pelkään nimittäin hirveästi että maahanmuuttajat vie miinulata mahdollisuudet saada vaimo. Ahdistusta lisää hirveästi melkein KAIKKI mainokset jossa on nuoria ja unelmista ja perheestä ja näin. Kaikissa on vaalea nuori nainen ja tummaihoinen nuori mies. Meille kerrottiin yksipäivä koulussa miten mainokset vaikuttaa mielipiteisiin ja näin. Vaikuttaako tässäkin? Se sai pelkäämään lisää

Mä en tarkoita tätä ketään syrjivänä enkä mitään muutakaan. Se on vain minun pelko suuri 😭😭😭

Haaveilen niin kovin kumppanista, mutta entä jos minulle ei riitä/ löydy tai kukaan ei halua minua kun näitä komeita ( kaverityttöjen mielestä) miehiä on niin paljon ja ovat kuulemma miehekkäitä ja niin. Onko haaveeni jo mennyt toivo?

Anteeksi jos huonosti kirjoitettu ja en halua tarkoittaa tätä yhtään loukkaavana enkä mitään. Toivon kuitenkin vastauksia teiltä, onko mulla toivoa?

Olen tosi peloissani ja en pysty keskittymään oikein miinkään kun pelkään vaan. en voi katsoa tv kun aina näen näitä mainoksiakin😭

Anteeksi vielä kaikki😭

Käyttäjä pelokasnuori kirjoittanut 08.09.2017 klo 15:09

Toivottavasti ei loukannut teitä. Kirjoitin tänne kotona en uskalla puhua tästä pelosta☹️ mitä ajattelette tästä? Onko toivo mennyt? Oon vielä niin nuorikin niin asiat muuttuu silloin kun olen vanha. Täällä mun kotikaupungissa näkee niin paljon tallaisia tyttöjä ja poikia pareja käsikkäin ja näin. En pysty enää nauttimaan pelaamisesta tai katsomaan tv kun kaikkalta tulee näitä juttuja. Tykkäsin näistä ennen kovin. Nyt vaan ahdistaa. En uskalla puhua tästä pelosta kotona kun ei normaalia varmaan vai onko oikea syy pelkoon mulla?

Huomasin vasta äsken täällä olisi ollut toinen aihealua mut laitoin tähän vain. Jos mietitte löysin tän paikan googlesta

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 09.09.2017 klo 08:10

Hei,
Hyvä että löysit tänne. 🙂

En minä usko että Suomesta naiset loppuu, vaikka tänne tuleekin eri näköisiä ja -värisiä ihmisiä. Voi olla että tytöt kokevat muualta tulleet eksoottisina ulkonäkönsä takia, mutta ei se tarkoita ettei vaaleilla nuorilla miehillä mitään mahdollisuuksia olisi. Sä olet vielä nuori, ja susta on vaikka mihin! On kuule ihan hirveän inhimillistä tuntea huolta tai pelkoa siitä, että itselle ei löydy sopivaa kumppania, ja olet rohkea kun myönnät sen. 🙂

Luulen että mainoksissa esiintyy paljon tumma mies-vaalea nainen pareja, koska mainostajat haluavat näyttää kansainvälisiltä tai antirasistisilta. Joihinkin kulttuureihin (esim. Lähi-Idän) kuuluu se, että pojat ja miehet ovat enemmän näkyvillä yhteiskunnassa, joten ehkä siksi mainoksissa on useammin vaalea tyttö ja tumma poika, kuin vaalea poika ja tumma tyttö. Vaan onhan sieltä paljon tyttöjä ja naisiakin tullut, ja rohkenisin olettaa että kun he vähän kerrassaan kotoutuvat tänne, heitäkin alkaa näkyä katukuvassa enemmän.

Käyttäjä pelokasnuori kirjoittanut 09.09.2017 klo 12:50

Hei soroppi. Kiitos vastauksesta.

Tulin kirjoittamaan tänne tuosta asiasta kun ahdistaa kovasti ja pelottaa. Olen niin nuori niin mietin onko mulla mitään toivoa saada joskus vaalea tyttöystävä tai vaimo. Kun ulkona olen ja telkkarissa kaikki perheet ja parit melkein näitä. En ole nähnyt toisinpäin näitä pareja ja vähemmän "valkoisia pareja ja perheitä". Pelkään että kun paljon on näin niin mun mahdollisuudet saada vaalea tyttöystävä toivo vähenee ja vähenee. Kun ovat kaverityttöjen mielestä " komeita, tummia ja eksoottisia" kuulemma parempia miehiä ja poikia kuin minä. Pelkään että kukaan ei enää halua minua vaaleaa nuorta miestä kun on komeita ja ihania tummia poikia. Näin on kaverityöt ja netissä paljon lukee keskusteluja e. Se vain lisää mun pelkoa ja vahvistaa kuvaa jonka olen saanut tulevaisuudesta.. Mulla ei mitään mahdollisuuksia ja toivoa heitä vastaan löytää tyttöä elämääni😭 En ole komea enkä eksoottinen. Köyhäkin olen. Ruma ja tyhmä. Haluaako enää tämän jälkeen minua kukaan?

Entä jos jotenkin värjäisin mun ihon tummemmaksi? Olisi enemmän mahdollisuuksia löytää edes joku😭

Käyttäjä pelokasnuori kirjoittanut 09.09.2017 klo 12:55

Ja tuohon kerroit syitä miksi mainoksissa näin. Olen huomannut se lisännyt kaverityttöjen intoa heihin ja että on normaalia että heillä tumma mies. Pelkään sekin vie multa mahdollisuuksia saada tyttöystävä kun kaikki haluaa vain komeita ja eksoottisia. Entä minä Olenko itsekäs kun haluan "valkoisen tytön". En ole rasisti mutta nää vain mun huolia ja pelkoja. Ja koulussakin vaan ruokitan näitä mun pelkoja. Mitä enää voin tehdä?

Anteeksi että olen olemassa. Olen näköjään turha ja täysin sivuutettu tyttöjen haaveissa ja unelmissa, se sattuu😭

Käyttäjä kirjoittanut 09.09.2017 klo 17:59

Hei pelokasnuori.

Helpottaako oloasi se, että nuorison kanssa paljon tekemisissä olleena olen huomannut suomalaisten tyttöjen usein toivovan omaa kieltä puhuvaa poikakaveria, suomalaista mieluummin kuin ulkomaalaista. Vieraat kulttuurit tuovat mukanaan omanlaisiaan tapoja, jotka ei aina istu tähän meidän maan menoon. Ne tuovat myös hyvää, mutta pelosta väkivaltaa kohtaan osuu poikakaverin valinta suomalaiseen. Pääsääntöisestihän me periaatteessa ainakin osataan käyttäytyä.

Opiskele innolla kieliä, jos olet kielistä kiinnostunut, sillä kielitaito avaa yhteyksiä.
Turvallinen poikakaveri, sellaisia tytöt tahtovat. Sinulla ei periaatteessa ole mitään pelättävää?

Käyttäjä pelokasnuori kirjoittanut 09.09.2017 klo 19:46

Hei erakoksikokaan kiitos kun vastasit. Kyllä tuo lohduttaa. Joku toivo mulla sentään. Mutta pelkään kun kaikki muuttaa tänne kun ei elämää muualla kilpailu lisääntyy ja mun mahdollisuudet pienenee. Ei mulla mitään annettavaa. En ole komea ha eksoottinen. Välillä alkaa sattua rintaan kun ahdistaa ja en pysty tekemään kivoja asioita ilman jatkuvaa pelkoa. En tiedä miksi niin tätä pelkään😭 en haluaisi pelätä mut kun mietinkin tosiasioota kaikki on vain niin synkkää☹️ En uskalla puhua tästä missään muualla koska se on rasismia niin kuin koulussa kerrotaan. Saako jotenkin tummemman värin itselleni jos olisin kiinostavampi? Kiinostaako se tyttöjä ja miten saisin tytöt kiinostumaan tällaisesta kuin mä? Mikä " ulkomaalaisissa" kiinostaa? Näin koko viikonlopum painajaisia tästä mun pelosta. Mitä teen?☹️ ja anteeksi jos loukkaan jotain en halua loukata

Käyttäjä pelokasnuori kirjoittanut 09.09.2017 klo 21:29

Haluan vielä korjata kilpailijoilla tarkoitan kaikkia. Suomakaisia ja mistä tahansa kotoisin olevia. Tummia ja vaaleita. Ihan jokaista ihmistä. Pelkään että muilla enemmän annettavaa kun mulla. Että en riitä tytöille. Kaikki nuo mainokset ym mistä puhuin ruokkii vain pelkoa vaikka ei ole niiden tarkoitus

Käyttäjä aavameri kirjoittanut 10.09.2017 klo 00:24

Ollaan vähän samassa tilanteessa. Pelkään myös samoja asioita. Olen tosin sinua vanhempi jo ja suhteessa. En tiedä miten tsemppaisin. Yritetään uskoa että meilläkin löytyy se ihana kummppani täältä ( minun kojdalla jos nykyinen suhde loppuu ). Olet vielä niin nuori ja toivon sulle hyviä mielialoja ja toivoa🙂🌻

Käyttäjä kirjoittanut 10.09.2017 klo 10:43

Tuo jatkuva pelko syö sun voimia kaiken aikaa. Mitä voisit tehdä päästäksesi siitä? Olet omanlaisesi ja kun löydät itseäsi enemmän, opit näkemään missä oletkin hyvä. Ei taida paljon lohduttaa, jos sanon että aika vahvistaa sinua, auttaa näkemään millainen sinä olet. Nyt nuo lasit joiden läpi tilannettasi katsot, saavat näkymän jotenkin vääristymään, sitä voi kutsua murrosiäksikin. Siinähän kriittisyys on huipussaan ainakin itseä kohtan.

Millainen olet?

Pelkosi on ymmärrettävä, mutta aiheeton. Ei ole mitään hätää surra etukäteen muutaman vuoden päähän. Ole ja elä kuin parhaaksi näet. Vahvista voimiasi, millä lailla mieluiten sitä teetkin. Tutustu ensin itseesi, mitä enemmän tunnet omia toiveita, taitoja, tunteita, sitä helpompaa sinun on sitten aikanaan olla ja seurustella. Jos seurustelemaan päädyt, sinunhan elämästä on kysymys. Ala tietämään ja tunnistamaan millainen itse olet ihmisenä. Ole hyvä itselle, osaat olla sitä toisellekin, se jos mikä vetää tytön huomiota sinuun, tulet huomatuksi.

Käyttäjä aavameri kirjoittanut 10.09.2017 klo 11:02

Hei vielä. Tein tästä aiheesta uuden ketjun jossa kerroin tästä mun pelosta. Pelkään että oli loukkaava tai jotain koska sitä ei julkaistu. Yritin olla ja kirjoittaa neutraalisti.

Ja erakoksihan (kirjoitinko oikein?) Tarkoitatko tuolla " surra muutaman vuoden päähän" sitä että aloittajan ja muidenkin kohdalla näin käy joskus ( tuo pelko toteutuu) vai mitä tarkoitit? En varma ymmärsinkö oikein siksi varmistan?

Käyttäjä aavameri kirjoittanut 10.09.2017 klo 12:08

Kirjoitin mun pelosta joka on vaikea aihe. Sama kuin tässä ketjussa. Sen seurauksena mun pelot on jo fyysisiä oireita aiheuttavia. En syö tai nuku ja jos niin painajaisia näen. Pää särkee ja levoton olo. Oksettaa. Pelkään sitä niin. En tunne yhtään naispuolista keltä kysyä tästä näkemystä. Teen kohta jotain itselleni. Muuten saan sydänkohtauksen😭

Käyttäjä pelokasnuori kirjoittanut 10.09.2017 klo 12:38

erakoksikokaan kirjoitti 10.9.2017 10:43

Tuo jatkuva pelko syö sun voimia kaiken aikaa. Mitä voisit tehdä päästäksesi siitä? Olet omanlaisesi ja kun löydät itseäsi enemmän, opit näkemään missä oletkin hyvä. Ei taida paljon lohduttaa, jos sanon että aika vahvistaa sinua, auttaa näkemään millainen sinä olet. Nyt nuo lasit joiden läpi tilannettasi katsot, saavat näkymän jotenkin vääristymään, sitä voi kutsua murrosiäksikin. Siinähän kriittisyys on huipussaan ainakin itseä kohtan.

Millainen olet?

Pelkosi on ymmärrettävä, mutta aiheeton. Ei ole mitään hätää surra etukäteen muutaman vuoden päähän. Ole ja elä kuin parhaaksi näet. Vahvista voimiasi, millä lailla mieluiten sitä teetkin. Tutustu ensin itseesi, mitä enemmän tunnet omia toiveita, taitoja, tunteita, sitä helpompaa sinun on sitten aikanaan olla ja seurustella. Jos seurustelemaan päädyt, sinunhan elämästä on kysymys. Ala tietämään ja tunnistamaan millainen itse olet ihmisenä. Ole hyvä itselle, osaat olla sitä toisellekin, se jos mikä vetää tytön huomiota sinuun, tulet huomatuksi.

Hei. Kiitos lohdutuksesta. Pelko vie hirveästi voimia. Kaikki keskustelut ja uutiset netissä vaan lisää mun pelkoa. Esim. demi.fi ( eksyin lukemaan kun googletin mun pelosta) ja kaikki ja näin. Aina halutaan kumppani muualta tai kehutaan muita ja haukutaan ihmisiä kuin minä. Johtuuko iästä? Ne vain lisää mun ahdistusta? Kaikki vaatimukset mitä siellä lukee miehille, en täytä yhtäkään

😭

Mitä tarkoitat tuolla "nuo lasit joiden läpi tilannettasi katsot, saavat näkymän jotenkin vääristymään" ?

Olen mielestäni kiva tyyppi. Iloinen ja positiivinen ulospäin, sosiaalinen mutta ruma ja köyhä. Ei mulla ole mitään mitä tytöt haluaa. Huolehdin kyllä muista ja näin. Mutta muutkin tekee niin. En ole kiinnostava. Ei mulla ole mitään mahdollisuuksia näitä muita ihmisiä vastaan, ei mitään😭
Olen lukenut miten monella vaikeuksia löytää kumppani niin mulla ne on mahdottomia, kuka tyttö kiinnostuisi musta?
Kun kuuntelen tyttöjen puheita tai keskusteluja, miksi uskoisin itseeni?
Kiitos kuitenkin lohdutuksesta.

Hei aavameri. Kiitos vastauksesta. Mä pelkään myös noita mitä kirjoitit. Mulla on myös oireita. Unettomuus ja mikään ei tunnu miltään. En pysty vaan puhumaan tästä pelosta kellekään. Varsinkaan tytöille.

Olisiko täällä naisia tai tuttuja tyttöjä jolta voitte kysyä onko mulla toivoa? Se auttaisi ehkä paljon?

Käyttäjä kirjoittanut 10.09.2017 klo 13:33

Aavameri,

sitä en tarkoittanut vaan päinvastoin. Tarkoitin, että päivän kerrallaan eläen on pelottomampi tapa elää.
Että turhaan latoo mielensä päälle uhkaa tulevista päivistä joskus vuosien päästä, kun meillähän on elettävänä aina päivä kerrallaan. Tuo, että on suuria pelkoja, on surullista. Pelolle ei kannata antaa valtaa. Huomio kunakin päivänä kannattaa antaa jollekin mukavalle, hyvää mieltä tuottavalle asialle. Kuinka pääsee pois 'pelon alta' ? Ehkä joku joka on ollut suuren pelon ahdistama ja siitä vapautunut, voisi vastata paremmin kuin mihin itse pystyn?

Pelokas nuori

Hyvä kuulla noista piirteistäsi. Epävarmuutta tuovia asioita jos listaisit, miettisit miten tosia ne on loppu peleissä, nuo mitä kerroit itsestäsi, niiden perusteella sinustakin on tulossa aivan kelpo mies, luota itseesi.
Tämä aika, jossa eletään, on meille jokaiselle vaikeaa. Maailma on muuttunut joissain asioissa huonoon suuntaan. Pelot on todellisia, jokaisella omanlaisiaan. Turvattomuus on lisääntynyt. Siksi nimenomaan on tärkeää huolehtia itsestä ja käytännön elämän sujumisesta, hankkiutua avun äärille. Jos voi milläkin käytännön valinnalla vahvistaa omaa oloaan, se on syytä tehdä. Nuorena on niin moni asia avoin miten elämä tulee menemään, että on parasta tyytyä elämään niiden pelkokipujen kanssa niin kauan kuin ne elämää vaivaa. Pelko ei ole pakoa, mutta itsetuho on, sitähän ei kukaan oikeasti halua.

Käyttäjä pelokasnuori kirjoittanut 10.09.2017 klo 16:05

Joo on totta kaikki epävarmaa. En vain pysty luottamaan kukaan tyttö kiinoatuisi minusta kun on vastassa näitä " miehekkäitä oikeita miehiä, komeita ja ihania" Näitä tarinoita on netti täynnä. Olen luisumassa epätoivoon ja masennukseen kohta☹️

Onko mulla toivoa löytää oma suomalainen tyttöystävä ja ehkä vaimo joskus?

Käyttäjä aavameri kirjoittanut 10.09.2017 klo 18:18

erakoksikokaan kirjoitti 10.9.2017 13:33

Aavameri,

sitä en tarkoittanut vaan päinvastoin. Tarkoitin, että päivän kerrallaan eläen on pelottomampi tapa elää.
Että turhaan latoo mielensä päälle uhkaa tulevista päivistä joskus vuosien päästä, kun meillähän on elettävänä aina päivä kerrallaan. Tuo, että on suuria pelkoja, on surullista. Pelolle ei kannata antaa valtaa. Huomio kunakin päivänä kannattaa antaa jollekin mukavalle, hyvää mieltä tuottavalle asialle. Kuinka pääsee pois 'pelon alta' ? Ehkä joku joka on ollut suuren pelon ahdistama ja siitä vapautunut, voisi vastata paremmin kuin mihin itse pystyn?

erakoksikokaan, okei. Olen yrittänyt elää päivä kerrallaan mutta kaikki vaan kasaantuu. en enää katso televisiota, kulje kaupungilla, enkä mielellään syö mitään kun ruoka ei maistu. Jostain syystä tämä asia on saanut kokonaan vallan minun päässä, koska pelkään, että todellisuus on juuri tätä. Monilla on vaikeuksia löytää kumppania, mutta entä silloin, jos asiat menee juuri näin kun tässä minunkin pelossa. Näen jo 3 yötä peräkkäin painajaisia tästä. Pelko yksin jäämisestä ja siitä, että juuri tämä vie minulta mahdollisuuden kumppaniin ( jos ero tulee), on niin suuri, että olen todella harkinnut tekeväni jotain itselleni. Koko ajan, ihan jatkuvasti on rinnassa puristava tunne ja päätä särkee. Olen niin ahdistunut tästä. Onko jollain keinoa saada uskoa että minullakin on mahdollisuus?