Onko tämä teistä muista erikoista?
Olen isoäiti mutta en ole kuitenkaan. Lapsenlapseni ovat jo aikuisia. Heitä on kolme. Lasten perhetilanne oli ongelmallinen lapsuudessa. Siellä oli seksuaaliseen vähemmistöön kuluva isoäiti joka ei pitänyt miehistä.
Hänellä ja tyttärellään symbioottinen suhde. Isän puolen suku heitettiin syrjään. On vain äidin sukulaiset. Tämä isoäiti on toiminut näin myös omille lapsilleen. Heitti miehensä ulos kun nuorin oli 4 viikkkoa vanha. Surullista mutta tämä näyttää periytyvän sukupolvelta toiselle.
Olemme tavallisia ihmisiä poikani kanssa. Emme narkomaaneja, emme rikollisia yms.
Lapset eivät tietenkään käy minun luonani, Isällä ja vanhimmalla pojalla on hauras yhteys. Poikani kärsii kovasti siitä etteivät käy luonani. Nykyään puhutaan paljon tästä vieraannuttamisesta joka tässäkin tapauksessa on kysymysessä.
Olin pudota tuolilta kun näin lapsenlapseni tatuoinnin käsivarressa. Siinä lukee isolla tämän isoäidin nimi. Sellainen nimi jota ei kovin yleisesti käytetä. Tarkoittaa kuiten isoäitiä. Hän esittelee sitä kuvassa sydänhymiöiden kera.
Näytin pojalleni kuvaa sivulta joita nuoret pitää. Hänkin oli jotenkin järkyttynyt ja ihmeissään, sanoen no en ainakaan tuollaista olisi laittanut. Lisäsi siihen ”pitäisiko hänenkin tatuoida käteensä mummon nimi eli ”Saara” tai ”impi”. Toisaalta olen jotenkin huolestunut tästä nuoresta miehestä joka jo 25 v. Onko hänellä kaikki ok?
Hän ottaa isoäidin tatuoinnin joka on riistänyt häneltä lapsuudessa isän. Erittäin surullista jotenkin. Miten vääristyneinä hän ilmeisesti asiat kokee. Lapsen mieleen voi vaikuttaa. Isoäiti konttrolloiva, dominoiva. Hänen tyttärensä on myös uhri kuten lapset, minä ja poikani. Poikani on liian kiltti ja periksi antava ollut aina. Aika häijy oli tämä isoäiti pojalleni aikoinaan. No tämä on pitkä likainen ja surullinen tarina. Joten ei sen enempää. Tunnen suurta ahdistusta ja yksinäisyyttä nytkin.
Taisin eksyä väärälle palstalle. Ehkä kaikki täällä olijat ovat nuoria eivätkä kenties pysty samaistumaan vanhemman ihmisen ongelmaan tai asiaan. Voi sanoa sen että kun ihminen vanhenee vain ulkokuori muuttuu. Sisältä pysyt ihan samana kuin olet ollut nuorenakin. Vanheminen on jokaisella edessä. Tottahan elämänkokemus kasvaa ja kasvattaa mitä ne sitten kenelläkin kohdalle sattuu. Vastoinkäymisistä ei liene kukaan välty elämänsä varrella.
Olisi ollut mukavaa jakaa/vaihtaa ajatuksia edes täällä.
Hei,
Kyllä täällä palstalla on kaiken ikäisiä ihmisiä, nuoresta varttuneempaan. Itse luin tekstisi monta kertaa enkä oikein saanut kiinni mitä ajat takaa? Mikä ahdistaa?
Ikävää, että vaikutat loukkaantuneelta. Asiaan on vaikea ottaa kantaa, koska harvalla on kokemusta kuvaamastasi tilanteesta. Kirjoittamasi perusteella tatuointi todella kuulostaa merkilliseltä, mutta pitäisi päästä kysymään siitä suoraan lapsenlapseltasi. Ehkä hänellä on parempi suhde mummoon, kuin osasit kuvitella. En osaa olla huolissani aikuisen miehen tatuoinnista.
Mitä tulee palstalaisten ikään, niin siitä vähän loukkaannuin. Itse olen reilusti yli 50, mutta usein hämmästyn miten hyviä ajatuksia nuorilla on. Vanhempana en koe olevani vähääkään heidän yläpuolellaan.
Kommenttien puuttumiseen voi vaikuttaa myös kirjoituksesi pituus. Meillä masentuneilla taudinkuvaan kuuluu usein keskittymisvaikeudet.
Itse en edes tunne toista mummoani, jostain syystä sukuni päätti ettei ole hyväksi häntä tavata koskaan. Sitten toinen mummo hoiti minua ennen koulun alkua ja hän oli todella tärkeä ihminen minulle.
Kirjoituksesi sai minut ajattelemaan sitä toista tuntematonta mummoa joka on jo kuollut. Mikähän oikeus sitä vanhemmilla on päättää keitä lapsi saa tavata?
Ajatukseni kirjoituksestasi meni varmaan pieleen mutta loukkaantuneena sitä tulee kaikkea kirjoitella.
Minua ahdistaa se etten ole koskaan saanut olla lastenlasteni kanssa. Olen 70 vuotias.
En ole rikollinen, alkoholisti enkä luonnevikainen. Mielisairauttakaan ei ole todettu.
On vain pohjaton suru menetetyistä lapsenlapsista.
Toki aikuinen mies saa ottaa tatuoinnin minkä tahansa. Olisi ollut mukavaa viettää aikaa lastenlasten kanssa. Kasvaa yhdessä. Kertoa suvun juurista jne. Tätä ei meille suotu koska toinen isoäiti haluasi omia lapset. Tottakai poika on läheisempi toisen isoäidin kanssa koska on kasvanut hänen kanssaan.
Todellisuus on usein tarua ihmeellisempää. Lukekaa jostakin "vanhemmista vieraannuttaminen" niin tiedätte mistä puhun ja mikä minua ahdistaa. Olen yksinäinen ja olisi mukavaa jos lapsenlapset joskus kävisivät katsomassa. Asumme samassa kaupungissa. Jokainen äiti, isä ja isovanhemmat rakastaa lapsenlapsiaan. Miksi se oikeus olisi vain toiselle suvulle suotu?
En ole vuodepotilas vaan energinen liikkuva ihminen. Surettaa myös lasten puolestamitä ovat menettäneet koska lapsilla on oikeus läheisiin.
En tunne ikäni puolesta olevani mitenkään kenenkään yläpuolella. Nuorilla on hyviä mielipiteitä. En tarkoita sitä. Mutta tämä kokemus on niin erilainen että tähän on vaikea ottaa kantaa. Se on vähän niin kuin" syövän kokenut ymmrtää toista syövän kokenutta parhaiten". Masentunut toista masentunutta jne. Meillä ihmisillä on vain täällä elämässä erilaisia kokemuksia ikään katsomatta.
Hei yxi,
Voitko itse ottaa yhteyttä lapsen lapsiin? Ei varmaan ole myöhäistä vieläkään luoda suhdetta?