Onko oikeita ystäviä olemassa?

Onko oikeita ystäviä olemassa?

Käyttäjä Eza-86 aloittanut aikaan 05.03.2015 klo 00:55 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Eza-86 kirjoittanut 05.03.2015 klo 00:55

Jaahas, kuinkakohan tän aloittaisi? Jospa sitä kertois hieman itsestäni näin aluksi. Elikkä olen 28vuotias (kohta29v) miehen alku, olen vakituisessa työsuhteessa, ja sinkkuna tällähetkellä. Mulla on tässä mennyt jo jonkin aikaa huonosti vähän joka suhteessa. Jotenkin olen onnistunut sotkeen aikalailla koko elämän. Taloudellisesti olen pikkuhiljaapäässyt jaloilleni, vaikka olen onnistunut nekin sotkeen tässä ajankuluessa.
Mummonikin nukkui muutama päivä sitten pois :'(

Ystävät joille puhua niin niitä ei oikeastaan ole yhtään. Ne mitä omistan tällähetkellä on sellasia että toinen jolle voisin puhua niin silloin kun haluisin puhua niin ei millään ole aikaa tai muuten vaan ei kiinnosta ja sitten kun odotan että olisi aikaa niin eipä kuulu puhelua. Toinen tapaus on aikalailla samanlainen mutta sille pystyn puhua kumminkin hieman helpommin, mutta myös se on sitä että juuri silloin kun tarvisin ystävän tukea niin eipä kuulu mistään mitään. Tälläistä on jo jatkunut useita kuukausia ja joutunut itkeen itsensä uneen, kun muu ei auta.
Useita kertoja kun olen tullut töistä kotiin niin väsähdän joko sohvalle töllöö kahtoo tai sitten painun aan sänkkyyn tietokoneen viereen ja herään seuraavana päivänä takas töihin. ☹️

Käyttäjä Sitruunaelämä kirjoittanut 05.03.2015 klo 10:21

Moi. Haluaisin sanoa, että on niitä ystäviä, mutta toisaalta oma kokemukseni on ihan toinen. Ymmärrän tunteitasi siis, mutten uskalla sanoa niihin ratkaisua. Kamppailen saman ongelman kanssa, koska vaikka kavereita on, ystäviä ei ole. En edes harkitse luottavani kehenkään.

Otan osaa isoäitisi poismenoon, uskon että tilanne on hyvin rankka. Rankempi kuin itse saatan edes kuvitella. Sen lisänä yksinäisyys ja ahdistus voivat olla tuhoisa yhdistelmä. Haluan toivottaa sinulle hirveästi voimia ja tsemppiä, tiedän mitä käyt läpi. Et ole yksin!

Käyttäjä kalex kirjoittanut 06.03.2015 klo 18:43

Eza-86 kirjoitti 5.3.2015 0:55

Ystävät joille puhua niin niitä ei oikeastaan ole yhtään. Ne mitä omistan tällähetkellä on sellasia että toinen jolle voisin puhua niin silloin kun haluisin puhua niin ei millään ole aikaa tai muuten vaan ei kiinnosta ja sitten kun odotan että olisi aikaa niin eipä kuulu puhelua. Toinen tapaus on aikalailla samanlainen mutta sille pystyn puhua kumminkin hieman helpommin, mutta myös se on sitä että juuri silloin kun tarvisin ystävän tukea niin eipä kuulu mistään mitään. Tälläistä on jo jatkunut useita kuukausia ja joutunut itkeen itsensä uneen, kun muu ei auta.

Ystäviä on monenlaisia. Toiset pitää yhteyksiä, jotkut ei koskaan ja ne jotka pitävät, odottavat että sinä olet kuuntelija heille. Mutta ne jotka eivät koskaan soita, heistä saisit kuuntelijan kunhan itse otat yhteyttä heihin. Näin se vaan on.

Yllämainitusta on omakohtaisia kokemuksia ja pilasin kaiken kun en itse ottanut yhteyttä vaikka minulla oli siihen tarvetta. Annankin neuvon että jos haluat pitää ne ystävinä jotka eivät pidä yhteyttä sinuun, soita sinä heille. Se on palkitsevaa vaikkakin alussa joudut nielemään sen tosiasian että joudut aloitteellisena tekemään vaikeimman osuuden. Jos jäät odottamaan yhteyksien ottoa jäät lopulta yksin. Niin kävi minulle.

Käyttäjä häkkiensärkijä kirjoittanut 06.03.2015 klo 19:24

Heippa!

Otan osaa Sinun Mummosi poismenosta.

Onko ystäviä olemassa, kyllä niitä on kun katselee ympärille. Joskus on helpompi puhua puhelimitse ja keskustella asioita, mitkä painavat mieltä.

ns kriisipuhelimiä. aivan upeita ihmisiä kuuntele ja keskustelee kanssasi kanssa ja todella voit puhua niin vaikeista asioista vaikkapa mummosi poismenoa.

Se on todella tärkeätä itsellesi saada jakaa kokemuksia niin käänny sitten kriisipuhelimeen esim 010190071 tai 010195202 näiden puhelimen päässä on upeita ihmisiä joiden kanssa voit turvallisesti jakaa oma keskustelutarvetta.

Suosittelen soita niin voit puhua eri asioita tuntematta olevan yksinäinen asioiden kanssa.

Paljon voimia Sinulle.