Onko muita (työ) uupumuksesta ja masennuksesta kärsivää…

Onko muita (työ) uupumuksesta ja masennuksesta kärsivää...

Käyttäjä Vanupallo aloittanut aikaan 18.04.2023 klo 21:41 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Vanupallo kirjoittanut 18.04.2023 klo 21:41

Keskivaikean masennuksen lisäksi uuvuin totaalisesti töissä. Liian pitkälle sinnittelin kuormittavassa työssä. Nyt tuntuu etten enää palaudu, lääkitykset ei auta. Aivot ovat kuin sumussa,muisti olematon. Olen jo siirtynyt tämän takia helpompaan työhön,mutta sekin tuntuu liialliselta. Vaikea erottaa näitä asioita, koska nehän myös liittyvät toisiinsa.  Pelottaa että työkyky menee lopullisesti.  Oireita siitä on. Enkä tiedä mitä enää tehdä.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 19.04.2023 klo 12:45

Itse olen kyllä ajoittain aika uupunut. Uupumukseni ei ole työn aiheuttamaa. En tiedä mistä tämä johtuu. Ehkä verikokeessa selviää. Minulla ollut myös rintakipua välillä. Sitä on tutkittu. Ei ole sydänperäistä, mutta inhottavan tuntuista. En tiedä liittykö se tähän uupumukseen.

Itse en tällä hetkellä pysty töitä tekemään. Haluaisin kyllä, mutta ei pysty.

Minulla oli aikanaan käytössä Temesta, mutta lopetin käytön vuoden vaihteessa. Kun lääkäri sanoi että se voi olla vaarallinen lääke. Meni tosi pienellä annoksella aika monta vuotta. Oli aika helppoa lopettaa sen käyttö. Nyt ei ole oikeastaan mitään lääkkeitä käytössä ja ehkä parempi niin.

Oikeastaan päiväni menee tietokoneen ruudun ääressä... Ehkä tältä elämältä ei voi sitten liikoja pyytää...

Käyttäjä Vanupallo kirjoittanut 19.04.2023 klo 20:47

Verikokeissa kaikki hyvin. Rintatuntemukset liittyy mulla aina ahdistukseen ja pahaan oloon. Oon nii väsynyt olla väsynyt.  Olisinpa pirteämpi, iloisempi, jaksavampi.

Käyttäjä Nótt kirjoittanut 20.04.2023 klo 16:27

🙋 Minulla on jonkin sortin uupumus, vaikka ei ehkä työuupumus perinteisessä mielessä. Mitään diagnoosia ei siis ole, mutta väsyttää ja ahdistaa. On voimaton olo, niin kuin olisin toisaalta täysin virran vietävänä ja toisaalta pysähtyneisyyden ja osattomuuden tilassa katsomassa, kun virta (elämä) lipuu ohi.

Henkilökohtaisessa elämässä on kuormitustekijöitä aina koulukiusaamisesta alkaen, mutta juuri nyt minua uuvuttaa, on uuvuttanut jo useamman vuoden ajan sinänsä kiva 0-tuntisopimustyö, jossa varmaa on vain epävarma. On siinä yksi prkleen koiran osa. Kun töitä on, niin minä venyn, paukun ja joustan ja otan kaiken vastaan, myös ne hankalat työvuorot ja -tehtävät. Kun töitä ei ole, niin sitten olen ilman, työttömänä.

Välillä on vähän parempia jaksoja, mutta huoli omasta jaksamisesta on aina läsnä. Pelkään, että romahdan.

Käyttäjä Vanupallo kirjoittanut 21.04.2023 klo 12:55

Minullakin välillä tunne että elämä lipuu ohi. Muut paahtaa töissä ja harrastuksissa yms. Tiedän että en itse kykene samaan ,eikä se onnea tuo. Mutta tuntuu että ei muut sitten ymmärrä minun kohtaloa, tarvitsen lepoa ja palautumista niin paljon.  En jaksa jatkuvasti selittää. Uuvun joskus tosi vähästä. Sosiaaliset tilanteet väsyttävät nopeasti.

Käyttäjä Purjevene kirjoittanut 21.04.2023 klo 17:14

Tuntuu tutulta tuo tunne, että elämä lipuu ohi. Ei saa kiinni oikein mistään. Minäkin uuvun vähästä ja palaudun hitaasti. Tarvitsen paljon rauhallista aikaa, että edes jotenkin selviän. Myös se on tuttua, että sosiaaliset tilanteet väsyttävät. Lisäksi ne saavat aikaan sekavia voimakkaita tunteita, jotka saattavat myllertää monta päivää.

Käyttäjä Keski-ikä kirjoittanut 21.04.2023 klo 17:54

Täällä yksi osa-aikatyötä tekevä ihminen. Teen siivoustyötä ja haaveilen jostakin paremmasta. Minulla jonkinlaista mieliala oireilua,masennusta. Nyt veljeni tilanne rassaa paljon.olen 50 vuotias.koulutuksiakin on.

Käyttäjä Vielä_täällä kirjoittanut 10.05.2023 klo 20:00

Aloittajalle:

Olen kokenut työuupumuksen, kun olin kamalassa työpaikassa liian pitkään. Siitä kesti noin puoli vuotta toipua, että alkoi tuntua yhtään paremmalta. Olin tuon ajan lähes totaalisessa levossa eli en mennyt uuteen työhön siitä.

Nykyisin olen uupunut, mutta ei liity työhön.

Sulle sanon, että voi olla ok totaalinen sairasloma jonkun aikaa, että kuormituksesta palautuu. Tai sitten pienellä tuntimäärällä uudessa työssä.

 

Käyttäjä Tuomas T kirjoittanut 16.02.2024 klo 23:55

Samantapaisia tuntemuksia. Loin äsken niistä aiheen "Hitaan, korkeakoulutetun alisuoriutujan avautuminen."