Moikka!

En tiedä miten täällä kuuluisi aloittaa tällainen keskustelu. Monta kertaa olen yrittänyt, mutta en koskaan ole saanut aikaiseksi kirjoittaa. Jospa nyt onnistuisin.

Minulle on parin kuluneen vuoden sisällä sattunut kaikenlaista. Läheinen ystäväni teki itsemurhan ja minulla alkoi kausi, jolloin alkoholi maistui enemmän. En saanut silloiselta poikaystävältäni tukea tilanteeseen, joten päädyin pettämään häntä useaan otteeseen eri miesten kanssa. Pettäminen ei koskaan mennyt seksiä pidemmälle, enkä sen koomin ole ollut yhteyksissä niihin miehiin. Koska pettäminen lähti minulla niin käsistä, tulin siihen ajatukseen, että minun on parempi jatkaa elämääni yksin ja päädyin jättämään poikaystäväni (ehdimme olla 4 vuotta yhdessä). Villi seksielämäni jatkui erosta huolimatta, enkä kertaakaan ajatellutkaan mitään vakavempaa kenenkään kanssa. Tälle tuli kuitenkin piste viime vuoden loppupuolella kun minut raiskattiin baari-illan päätteeksi.

Tuo raiskaus sai minut heräämään koko tähän tilanteeseen ja tajusin olleeni oravanpyörässä, josta en päässyt irti ennen raiskausta. Raiskauksen jälkeen olen pystynyt kunnolla käsittelemään ystäväni itsemurhaa, omaa käyttäytymistäni sekä nyt tietenkin tätä raiskausta. Pettämisestäkin olen nyt kertonut entiselle poikaystävälleni, joka on nykyisin todella läheinen ystävä minulle.

Kun nämä kaikki asiat ovat nyt päällä, elämä tuntuu todella raskaalta ja ahdistavalta. Loppuvuodesta yritin itsemurhaa, jonka seurauksena jouduin sairaalaan osastolle vähäksi aikaa. Luulin olevani jo aika hyvillä vesillä asioiden suhteen, kunnes sain oikeuden päätöksen raiskausjutustani. Tämän jälkeen elämäni tuntuu taas olevan yhtä sekaisin kuin vuoden lopussa. En saa nukutuksi öitä, tai jos saankin, on uneni kevyttä ja herään aina pienimpäänkin ääneen. Lisäksi olen nyt kaikki nämä kuukaudet kärsinyt vapinasta ja alavatsakivuista. En ole pystynyt olemaan töissä edes kuukautta putkeen, vaan aina minulle tulee jotakin, joka tekee minulle sen etten pysty töissä olemaan. Nytkin olen parhaillaan sairaslomalla.

Olin ennen näitä tapahtumia iloinen ja puhelias ihminen, mutta nyt näiden jälkeen tuntuu, että olen vain varjo siitä kaikesta mitä olen ollut. Päivät menee itkiessä ja ahdistus käy välissä todella sietämättömäksi. Itsemurha-ajatukset pyörivät välissä mielessä. Mutta koska tiedän, miten kamalalta tuntuu menettää läheinen ihminen sillä tavalla, en halua läheisilleni samaa kokemusta, jonka olen itse joutunut kokemaan. Haluaisin jo pian palata normaaliin elämään ja olla se sama ihminen, joka olin ennen tätä kaikkea. Pelkään, että en palaa enää ikinä normaaliksi. Aiemmin ajattelin, että olen ainutlaatuinen ja hyvä ihminen. Nyt en enää ole varma, olenko missään hyvä, onko minusta enää mihinkään, olenko loppuikäni vain varjo menneestä.

Tiedän, että olen tehnyt paljon virheitä elämässäni. Jos vain oisin puhunut ystäväni kuoleman aikaan asioista, enkä tarttunut viinapulloon, olisi minulla nyt asiat paljon paremmin.

Toivoisin löytäväni jonkinlaista vertaistukea, vaikka tuskin kovin moni on täysin samaa kokenut kuin minä. Mutta esimerkiksi muiden raiskauksen urhien kanssa olisi mukava voida jakaa ajatuksia.