maanvaiva kirjoitti 24.2.2013 14:48

Sellainen kuva minulle on syntynyt ettei mielensairas voisi olla samalla vahva.
Onko vääränlainen mielensairas jos aina vaan nousee ylös ja ajattelee ettei kelleen anneta enempi mitään jaksaa kantaa.

Onko vahva mielensairas tekomielensairas, jollei peräti luulohullu?

Jos on mieleltään sairas, voi olla vahva silti. Itse ainaki olen kokenu, että pystyn tukemaan muita ihmisiä vaikka itsellä menisikin sillä hetkellä tosi huonosti. Sitä toivoo ja odottaa, että joku sitten tukis itseäki vaikeina aikoina mutta saaha sitä toivoa 😋.

Hei.Itse olen ajatellut tätä,kun mieli sairastuu niin silloin ei vain jaksa mitään.Itse en ole ollut kovinkaan vahva,mutta nyt kaikenlaisten kokemusten kautta olen vahvistunut.Olen ollut aina kova auttamaan ja kuuntelemaan muita,myös silloin,kuin itselläni on vaikeaa.Olen myös saanut itse apua ja tukea muilta ihmisiltä😉 sitähän tämä elämä on auta niin sinuakin autetaan.🌻🙂🌻 ystäväni sanoi,että ei täälä kukaan pärjää ilman apua ja niinhän se on,kuin tarkemmin rupean asiaa ajattelemaan🙂👍.Voimia kaikille ja koitetaan🙂llä

Kyllä minusta mielensairas voi olla vahvakin. Ainakin minä olen ollut ehkä liiankin vahva liian pitkään. Lopulta olen murtunut kuitenkin. Minusta se ei kuitenkaan ole heikkoutta vaan minulle vain annettiin liikaa taakkaa yhdellä kertaa. Ihmiset ovat erilaisia ja jokainen kestää eri lailla taakkoja, toiset jaksavat enemmän, toiset vähemmän, mutta tärkeintä on, että jokaisen oma kokemus määrää, paljonko tukea kukin tarvitsee.

No esimerkiksi psykopaatit eivät taida olla kovinkaan heikkoja.

Heikkoko? Ei todellakaan. Ainakin masennus johtuu juuri päinvastaisesta: on ollut liian vahva liian pitkään.

Muutenkin tämä yhteiskunta painottaa ihan liikaa "voimaa" ja "vahvuutta". Heikkoudessa piilee paljon hyvää.

Sinustako masentunut on aina heikko, eli on ensin vahva, kun saa diagnoosin on heikko?

Siis kysyin, voiko olla masentunut ja silti vahva?

Masentuneisuus ja vahvuus ovat toisiaan poissulkevia seikkoja,
lähinnä siinä mielessä että mitä masentuneempi sitä vähemmän voimaa olla vahva.
Mielensairas voi olla jollakin/joillakin elämän osa-alueella vahvakin.
Riippuu siitä millä lailla mieli on kipeä.
😐

"Oireet

Masennus on monimuotoinen sairaus, joka voi oirehtia hyvin monella tavalla. Masentuneella voidaan todeta masentuneen mielialan lisäksi mm. seuraavia oireita:

Kyvyttömyys nauttia sellaisista tekijöistä, joista aiemmin on saanut mielihyvää

Jatkuva epänormaali väsyneisyys ja jaksamattomuus

Itseluottamuksen puute

Syyllisyydentunne, jolle ei ole erityisiä perusteita

Ajatusten pyöriminen kuoleman ympärillä tai itsetuhoinen käyttäytyminen

Keskittymiskyvyttömyyttä, joka voi ilmetä päättämättömyytenä

Unettomuutta tai unihäiriöitä

Ruokahalun muutos (lisääntyminen tai väheneminen), johon liittyy painon muutos

Psykomotorinen muutos, joka voi olla joko kiihtyneisyys tai hidastuneisuus

Kaikkia yllä mainituista oireista ei todeta kaikilla masentuneilla, ja toisaalta joitakin oireita voi olla henkilöillä, jotka eivät sairasta masennusta. Jotta voitaisiin puhua varsinaisesta masennustilasta tulee oireiden kestää yhtäjaksoisesti vähintään kaksi viikkoa." tiede fi

Tuossa masentuneisuudesta joka näyttää olevan yleisin sairaus täällä.
Se ei poissulje sitä pois ettei masentunut jaksaisi käydä lenkillä tai peräti töissä.
Eli olla vahva, diagnoosista ja lääkkeestä huolimatta.

Siksi moni, esim minä, voin masentuneelle sanoa "ota itseäsi niskasta kiinni ja mene lenkille". Koska itseäni se auttoi parantumaan masennuksesta enemmän kuin lääkkeet ja terapia. Eihän tuo saisi tietenkään olla mikään yleisohje mutta ei siitä pitäisi suuttuakaan, jos sellaisen neuvon antaa, koska se perustuu omaan henkilökohtaiseen kokemukseen kuinka masennuksesta myöskin voi parantua.

Minusta on aina kiva vertailla, kuinka mielensairaat itse kohtelevat vähättelevästi fyysisesti sairaita. Voi diabeetikkolle sanoa halveksivasti ettei ole oikeaa syytä hävetä kun joutuu pistämään itseään julkisella paikalla, sehän on vaan kynä jolla pistelet.
samaa aikaan kauhistellaan, kun sanotaan ota itseäsi kiinni niskasta ja mene ulos, kyllä loppuu masennus.
Aivan kuin masennus olisi kuningasdiagnoosi. Muut sairaudet eivät ole mitään.

Olen huomannut, että masennus muka olisi pahin mahdollinen diagnoosi.

maanvaiva kirjoitti 7.3.2013 6:42

Siksi moni, esim minä, voin masentuneelle sanoa "ota itseäsi niskasta kiinni ja mene lenkille". Koska itseäni se auttoi parantumaan masennuksesta enemmän kuin lääkkeet ja terapia. Eihän tuo saisi tietenkään olla mikään yleisohje mutta ei siitä pitäisi suuttuakaan, jos sellaisen neuvon antaa, koska se perustuu omaan henkilökohtaiseen kokemukseen kuinka masennuksesta myöskin voi parantua.

Se on sinun kokemuksesi, mutta se ei tarkoita sitä, että se toimisi kaikilla. Pitää olla empatiakykyä ja ymmärrystä näkemään mikä toimii ja mikä ei. Toiset eivät parane masennuksesta ottamalla itseään niskasta kiinni ja menemällä lenkille. Toiset eivät edes kykene ottamaan itseään niskasta kiinni. Onko oikein sellaisessa suossa rypevälle sanoa, että oma vika, kun et ota itseäsi niskasta kiinni? Ihminen, jolla jo muutenkin on ehkä huono itsetunto ja on kova syyllistämään itseään, ei tarvitse lisää syyllistämistä siitä, että ei kykene paranemaan. Tottakai voi ehdottaa lenkkeilyä ym, mutta ehkä tuollaiset sanonnat kuin "ota itseäsi niskasta kiinni" voisi jättää siitä lauseesta pois. Riippuen tietenkin kohteesta kenelle puhuu. Tapauskohtaista, jotkut tarvitsee potkua, jotkut ehkä vähän hellempää lähestymistä. Itse ainakin pahimmassa suossani koin tuollaiset ihmiset hyvin ymmärtämättömiksi, eivätkä he edesauttaneet paranemistani millään tavalla, päin vastoin.
Miksi pitää olla jyrkkä? Miksi ei voi vain puhua omasta kokemuksesta, mutta ilman sanomaa, että näin sinunkin pitää tehdä? Ja turha odottaa, että juuri sillä tavalla kaikki parantuisivat 😎

Masennusta on monta eri tasoa ja se voi parantua monella eri tavalla. Minulla ei lenkit auttaneet, vaan rehellinen itsetutkiskelu (ja terapia, mutta pääpaino omalla työskentelyllä itsen kanssa). Ja tiedän, että ne eivät kaikilla toimi. Se on ihmisestä kiinni. Olemme yksilöitä ja jokaisen omaa tapaa parantua tai jopa sairastaa pitää kunnioittaa.
Minä sairastin masennusta varmaan 20 vuotta (ja sairastan kai edelleen, mutta huomattavasti lievempänä). Kävin koulussa, töissä, sain kaksi lasta, hoidin heidät ja kodin yksin, elin "normaalia" elämää. Olin aktiivinen, mutta silti masentunut, koska syyt olivat jossain niin syvällä, että niitä ei liikunta parantanut (sitäkin harrastin välillä oikein aktiivisesti). Vasta laitoskuntoutus ja oma tiivis työskentely oman itsen kanssa toivat avun. Ja vieläkin kaksi vuotta myöhemmin keräilen palasia ja kokoan itseäni, tämä on ollut pitkä ja kivinen tie, mutta ei kai sitä voikaan odottaa, että 30 vuoden rikkinäisestä elämästä paranisi hetkessä?

Ja pitäähän sitä nauttia siitä mitä tekee. Toiset eivät välttämättä pidä lenkkeilystä ja naama irvessä tekeminen nyt ei ainakaan auta. Pitää löytää se oma juttu. Aktiivisuus on hyvästä, mutta jotkut ovat niin heikossa kunnossa, että eivät oikeasti siihen pysty, vaikka haluaisivat. Minä ainakin tiedän sen tunteen, kun kynnyksen yli ei vain pääse, vaikka kuinka yrittää. Ja pettymys itseen on silloin kova.

Ja alkuperäiseen kysymykseen sanoisin, että mielensairas ei ole aina heikko. Kovin rankkaa yleistämistä laittaa kaikki mielensairaat samaan lokeroon. Asiat eivät ole koskaan mustavalkoisia ja mielensairauksiakin ja olosuhteita on paljon erilaisia. Jotkut masentuneet ovat kestäneet elämässään paljon sellaista mitä monet eivät koe koko elämänsä aikana. Onko silloin oikein sanoa, että oletpas heikko kun masennut? Vaikka kuka tahansa varmaan voisi oikeissa olosuhteissa masentua ainakin väliaikaisesti. Itse ainakin näen, että masennus on enemmänkin olosuhteiden tuotos kuin mielen heikkoutta, vaikka tietenkin perimä sille altistaakin toisia enemmän. Mutta en usko, että pelkkä perimä itsessään esim. aiheuttausi masennusta, vaan siihen tarvitaan aina myös ympäristön vaikutus.

Tuosta masentuneiden muiden sairauksien väheksymisestä... voisin kuvitella, että ehkä se on kateutta. Kun masentunuthan ei saa olla masentunut, vaan pitää juuri "ottaa itseään niskasta kiinni ja lopettaa se turha valitus ja parantua. Mikä siinä nyt muka niin vaikeaa on?" Diabeetikot saavat olla rehellisesti sairaita, heitä ei syyllistetä sairaudestaan, he saavat kaiken sympatian ja ymmärryksen 😉

Masennus on sairaus muiden joukossa. Tosi kurja henkilölle joka
sitä sairastaa. Monikaan jolla tätä ei ole ei sitä välttämättä ymmärrä.
Silti en halua vähätellä kenekään sairauksia oli se sitten mikä tahansa.
Valitettavasti niiden kanssa vain on elettävä. 😟

Leenu80 kirjoitti 8.3.2013 12:54

Tuosta masentuneiden muiden sairauksien väheksymisestä... voisin kuvitella, että ehkä se on kateutta. Kun masentunuthan ei saa olla masentunut, vaan pitää juuri "ottaa itseään niskasta kiinni ja lopettaa se turha valitus ja parantua. Mikä siinä nyt muka niin vaikeaa on?" Diabeetikot saavat olla rehellisesti sairaita, heitä ei syyllistetä sairaudestaan, he saavat kaiken sympatian ja ymmärryksen 😉

No joo, enpä ole tuota sympatiaa ja ymmärrystä juuri huomannut.
Yleisesti puhutaan aikuisiän diabeteksesta tai 2 tyypin diabeteksesta joita pidetään itseaiheutettuina kansansairauksina. Joita ei olisi ihmiselle tullut, jos olisi elänyt kunnollista elämää, ei tupakoinnut eikä varsinkaan ole läski.
Tämän kylän väestössä monilla on sellainen diabetes, mulla 1 tyypin. Moni luulee, että olen sen saanut, kun muka söin pienenä liian paljon karkkia. Mutta samaan joukkoon minut lasketaan kuin muutkin kylän diabeetikot, olen itseaiheuttanut sairauteni.

Mun epileptikkona ei juuri kannatta mennä puhumaan sosiaalisten tilanteita pelkäävien kanssa peloistani. Minähän vain siksi pelkään niitä tilanteita, kun pelkään että saan joukossa kohtauksen ja pitää tilata ambulanssi ja sotken verelläni kaupan lattian ja ihmiset ovat kauhuissaan.
Se ei ole mitään oikeaa sos.tilojen pelkoa vaan pitää pelätä siksi, kun kaikki huomaavat, että olen masentunut ja en ole käynyt suihkussa ja hiukseni ovat paskaset.

Samoin mun ei auta tulla tänne puhumaan kuinka hävettää kaikki isot leikkausarpeni niin paljon, että inhoan kesää, kun ei saa olla paljon vaatteita päällä.
Oikeat arvet joista saa täällä puhua ja hävetä on itsetehty ja viillelletty.
Minulla saa sano ettei leikkausarpia tarvi hävetä, minä en saa sanoa ettei viiltelyarpia tarvi hävetä. Enkä minä kyllä sanokaan viiltelijälle ettei arvissani ola mitään hävettävää, koska tiedän, että on peräti v.... sta, kun ihmiset tuijottavat arpia, on ne sitten itsetehnyt tai lääkäri.

Minä kirjoittelen täällä vuosikaudet, koska olen jatkuvasti fyysisesti sairas ja tämä on kriisikeskus. Missään ei ole eritelty, että kriisi pitäsi tulla mielensairauksista.
Toivoisin, että perustettaisiin oma osasto fyysisesti sairaille jossa saisi puhua sairauksistaan ilman halveksuntaa.

maanvaiva kirjoitti 9.3.2013 4:25
...
Minä kirjoittelen täällä vuosikaudet, koska olen jatkuvasti fyysisesti sairas ja tämä on kriisikeskus. Missään ei ole eritelty, että kriisi pitäsi tulla mielensairauksista.
Toivoisin, että perustettaisiin oma osasto fyysisesti sairaille jossa saisi puhua sairauksistaan ilman halveksuntaa.

Missä se fyysisten sairauksien halveksunta täällä näkyy? En muista yhtään semmoista kirjoitusta. 😐

Niin täällä on monia muitakin paikkoja kuin avoimet ryhmät.

maanvaiva kirjoitti 11.3.2013 15:31
Niin täällä on monia muitakin paikkoja kuin avoimet ryhmät.

Ahaa, ne ovat ilmeisesti pesiytyneet muihin ryhmiin.
Mutta eikös ole selvää, että sairauksia ei voi panna arvojärjestykseen säälittävyyden mukaan, joten jos joku väheksyy toisen sairautta ja pitää omaansa "arvokkaampana", sen voi jättää omaan arvoonsa. Meillä on vaikka mitä sairauksia, vaikkemme niistä ole puhuneetkaan, ja saahan niistä puhua. Moni on "kriisissä" somaattisen sairauden takia, ja masennus puhkeaa usein vakavan sairastumisen seurauksena. Jotkut somaattiset sairaudet aiheuttavat sitäpaitsi masennusta ihan elimellisistä syistä.