maanvaiva kirjoitti 7.3.2013 6:42
Siksi moni, esim minä, voin masentuneelle sanoa "ota itseäsi niskasta kiinni ja mene lenkille". Koska itseäni se auttoi parantumaan masennuksesta enemmän kuin lääkkeet ja terapia. Eihän tuo saisi tietenkään olla mikään yleisohje mutta ei siitä pitäisi suuttuakaan, jos sellaisen neuvon antaa, koska se perustuu omaan henkilökohtaiseen kokemukseen kuinka masennuksesta myöskin voi parantua.
Se on sinun kokemuksesi, mutta se ei tarkoita sitä, että se toimisi kaikilla. Pitää olla empatiakykyä ja ymmärrystä näkemään mikä toimii ja mikä ei. Toiset eivät parane masennuksesta ottamalla itseään niskasta kiinni ja menemällä lenkille. Toiset eivät edes kykene ottamaan itseään niskasta kiinni. Onko oikein sellaisessa suossa rypevälle sanoa, että oma vika, kun et ota itseäsi niskasta kiinni? Ihminen, jolla jo muutenkin on ehkä huono itsetunto ja on kova syyllistämään itseään, ei tarvitse lisää syyllistämistä siitä, että ei kykene paranemaan. Tottakai voi ehdottaa lenkkeilyä ym, mutta ehkä tuollaiset sanonnat kuin "ota itseäsi niskasta kiinni" voisi jättää siitä lauseesta pois. Riippuen tietenkin kohteesta kenelle puhuu. Tapauskohtaista, jotkut tarvitsee potkua, jotkut ehkä vähän hellempää lähestymistä. Itse ainakin pahimmassa suossani koin tuollaiset ihmiset hyvin ymmärtämättömiksi, eivätkä he edesauttaneet paranemistani millään tavalla, päin vastoin.
Miksi pitää olla jyrkkä? Miksi ei voi vain puhua omasta kokemuksesta, mutta ilman sanomaa, että näin sinunkin pitää tehdä? Ja turha odottaa, että juuri sillä tavalla kaikki parantuisivat 😎
Masennusta on monta eri tasoa ja se voi parantua monella eri tavalla. Minulla ei lenkit auttaneet, vaan rehellinen itsetutkiskelu (ja terapia, mutta pääpaino omalla työskentelyllä itsen kanssa). Ja tiedän, että ne eivät kaikilla toimi. Se on ihmisestä kiinni. Olemme yksilöitä ja jokaisen omaa tapaa parantua tai jopa sairastaa pitää kunnioittaa.
Minä sairastin masennusta varmaan 20 vuotta (ja sairastan kai edelleen, mutta huomattavasti lievempänä). Kävin koulussa, töissä, sain kaksi lasta, hoidin heidät ja kodin yksin, elin "normaalia" elämää. Olin aktiivinen, mutta silti masentunut, koska syyt olivat jossain niin syvällä, että niitä ei liikunta parantanut (sitäkin harrastin välillä oikein aktiivisesti). Vasta laitoskuntoutus ja oma tiivis työskentely oman itsen kanssa toivat avun. Ja vieläkin kaksi vuotta myöhemmin keräilen palasia ja kokoan itseäni, tämä on ollut pitkä ja kivinen tie, mutta ei kai sitä voikaan odottaa, että 30 vuoden rikkinäisestä elämästä paranisi hetkessä?
Ja pitäähän sitä nauttia siitä mitä tekee. Toiset eivät välttämättä pidä lenkkeilystä ja naama irvessä tekeminen nyt ei ainakaan auta. Pitää löytää se oma juttu. Aktiivisuus on hyvästä, mutta jotkut ovat niin heikossa kunnossa, että eivät oikeasti siihen pysty, vaikka haluaisivat. Minä ainakin tiedän sen tunteen, kun kynnyksen yli ei vain pääse, vaikka kuinka yrittää. Ja pettymys itseen on silloin kova.
Ja alkuperäiseen kysymykseen sanoisin, että mielensairas ei ole aina heikko. Kovin rankkaa yleistämistä laittaa kaikki mielensairaat samaan lokeroon. Asiat eivät ole koskaan mustavalkoisia ja mielensairauksiakin ja olosuhteita on paljon erilaisia. Jotkut masentuneet ovat kestäneet elämässään paljon sellaista mitä monet eivät koe koko elämänsä aikana. Onko silloin oikein sanoa, että oletpas heikko kun masennut? Vaikka kuka tahansa varmaan voisi oikeissa olosuhteissa masentua ainakin väliaikaisesti. Itse ainakin näen, että masennus on enemmänkin olosuhteiden tuotos kuin mielen heikkoutta, vaikka tietenkin perimä sille altistaakin toisia enemmän. Mutta en usko, että pelkkä perimä itsessään esim. aiheuttausi masennusta, vaan siihen tarvitaan aina myös ympäristön vaikutus.
Tuosta masentuneiden muiden sairauksien väheksymisestä... voisin kuvitella, että ehkä se on kateutta. Kun masentunuthan ei saa olla masentunut, vaan pitää juuri "ottaa itseään niskasta kiinni ja lopettaa se turha valitus ja parantua. Mikä siinä nyt muka niin vaikeaa on?" Diabeetikot saavat olla rehellisesti sairaita, heitä ei syyllistetä sairaudestaan, he saavat kaiken sympatian ja ymmärryksen 😉