Viimeviikko on ollut ihan hirveä. Kaikki on ahdistanut. Ei ole ruoka halua. Koko ajan olen varautunut kaikkeen. Keho on jännitystilassa. Maha kipeä ja itku kurkussa. Ainaisessa valmiustilassa olemista. Valmistanutumista mihin? En tiedä. Toivottavasti kuolemaan. Se on tällä hetkellä hartain toiveeni. Niin kuin yhdessä laulussa lauletaan, voi jättää tämän kylmän maan, ja sielu pääsee kahleistaan.

Rakastan herkkujen syömistä, tai siis rakastin, vähään aikaan ei ne ole edes maistunut, tuo vain lisää huono oloa. En haluaisi käydä enää edes kävelyllä, kaupassa, kun koko ajan siellä ollessa ahdistus kasvaa. Mutta on pakko silti käydä. Vaikka olisi kerran viikossa.

Jos voisin esittää toiveen, joka toteutuisi, se olisi pois lähteminen. Ei olisi enöä enää kärsimystä eikä ahdistavia päiviä ja uenettomia öitä.

Lapsena olin elämäniloinen, enää en edes tiedä, mitä se tarkoittaa. Kaupan kassalle saan väkisin hymyiltyä, ja sisällä on tunne, joka huutaa, hei, älä tee niin, paha olo ei lähde pois.

Pakko oireetkin on palanneet. Pakonomaisesti mun on pakko joitain asioita toistaa, muuteen pelkoni toteutuu ( vaikka toteutuis ilman pelkojakin ne asiat). Vain sillä voin estää niitä toteutumsata.

Mikä sija elämssä on?

Tahdon niin kovasti päästä pois...😭😭

Jokainen aamu alkaa sillä, kun silmät avaan, todellisuus muistuttaa olemassaolostaan, painajaisien jälkeen. Sydän alkaa hakkaamaan, ei okseta, mutta samanlainen tunne tulee. Pelkään valtavasti sitä päivää kun eräs pelkoni tässä toteutuu pian, enkä edes voi vaikuttaa siihen, toteutuuko se vai ei. Ei ole kyse mun elämästä. Mutta olen liittänyt sen osaksi elämääni ja pakko oireita, siksi se ahdistaa. Ja paljon. Se on luonut ikään kuin turvaa, toiminut turvasataman minulle, ja nyt se satama uppoaa. Niin kuin kaikki muutokset ahdistaa. Koska yleensä ne ei ole muuttuneet hyvään, ei nytkään.

Miten jotkut asiat täysin elämäsi ulkopuolella voikaan olla niin merkityksellisiä, melkeinpä elinehtoja 😭😭

Enää en tiedä mihin suuntaan mun elämä on menossa, enkä halua uskoa, että tapahtuisi juuri mulle tämä, että ahdistun jopa tv - mainoksesta. Liitän sen heti oman elämääni huonolla tavalla.

Pelkään mitä seuraa, kun olen alkanut helpottaa iltaisin tätä oloa pienellä tölkillä alkoholia, en yleensä juo sitä kuin saunaoluena tai juhlissa, mutta pian tuntuu, että se on ainoa keino paeta todellisuutta, kun pelkoja en pysty kohtaamaan. Mutta en haluaisi että näin kävisi. En mä halua itsestäni alkoholistia, mutta pelkään että jos ahdistus ei usko elämään ei palaa, niin käy hyvin pian, ja ihan todella vahingoitan itseäni. Pelkään todella. Mitä tehdä?

Tunne että ulkoiset voimat pyörittävät elämää ja ympäristöä miten tahtovat on ahdistava. Kun eteneminen vaatisi jotain ulkoista, johon ei itse pysty vaikuttamaan.
Yritä siinä sitten ottaa otetta mistään tai tehdä mitään kun koko maailma vaan pyörii hallitsemattomasti itsestä välittämättä. Kuin yrittäisi vinhasti pyörivään karuselliin paikoiltaan hypätä.

Muutenkin oman tilanteen analysointi tai ajattelu saattaa olla tuskaista koska niin paljon on pielessä, eikä tiedä miten tai mistä asiaa lähteä purkamaan.
Urakka tuntuu aivan liian isolta. Mitä tehdä tosiaan.

Klisee on kai että yksi asia kerrallaan. Niinkuin siivotessa jotain isoa sotkua.
Itseä on hiukan auttanut se että on saanut mentyä johonkin ryhmään ihmisten ilmoille. Ja käynyt ryhmäterapiassa.
En tiedä onko elämälläni tarkoitusta, mutta tavoitteita nuo on elämääni tuonut, ja ehkä jonkinlaista tunnetta että pystyy itse omaan elämäänsä vaikuttamaan.

Niinpä. Mä analysoin koko ajan tätä kaikkea. Nytkin ahdistaa oudot asiat,esim juuri tuo kun aloituksessa kirjoitin. Ja kaikki...😭

En oikein tiedä enää apua siihen. Onko neuvoja?

Periaatteessa ylenmääräiseen analysoitiin ja "ajattelukierteeseen" saattaa auttaa terapia. Oletko kokeillut?
Omalla kohdalla kognitiivis-behavioraalinen ryhmäterapia on hieman lieventänyt ahdistusta.