Oman itsen markkina-arvo
Hei kaikille!
Olen uusi täällä, enkä oikein ole varma kuinka täällä tulee toimia. Arvoin aikani, että voinko kirjoittaa tälle keskustelualueelle, sillä periaatteessa kuulun vielä nuoriin aikuisiin ollessani 33v.
Olen paininut pitkään aika syvällisten asioiden parissa. Olen mielenterveydellisistä syistä työkyvyttömyyseläkkeellä oleva nuori nainen. Pitkä pari suhde päättyi viime vuoden puolella. Viime aikoina olen törmännyt monta kertaa siihen, että netin ihmeellisessä maailmassa kun yrittänyt tutustua ihmisiin, nimenomaa miehiin, on vastakkaisen sukupuolen ensimmäinen kysymys tutustumisen alussa, että missä olen töissä. Teen pienimuotoista työtä tällä hetkellä kokemusasiantuntijana. Se on sulateltu aika hyvin selitettyäni ensin, että mitä kokemusasiantuntija oikein tekee. Sitten tulee seuraava kysymys ”Mistä sinun toivon tarina kertoo?”. Sitten kun kerron masennuksesta, juttu jää siihen. Enää ei vastapuoli vastaa viesteihin tai pahimmassa tapauksessa estää. Kovinkaan monen kohdalla en ole edes päässyt siihen, että olen työkyvyttömyyseläkkeellä.
Mietinkin siis oman itsen ”markkina-arvoa” ja sitä, että minulla mielenterveyskuntoutujalla, työkyvyttömyyseläkeläisellä se ei ole kovinkaan hyvä. Olenko siis loppuelämäni yksin ja unelmat perheestä jäävät vain unelmiksi. 😥
Ymmärrettävää ajatella noin. Ihminen yleensä pelkää vaikeuksia, jokaisella niitä omasta takaa. Onneksi ihminen ei ole myytävissä eikä ostettavissa, tässä maassa ainakaan. (Puhut itsen markkina-arvosta.) Olen elämäni aikana huomannut, että ihmiset ei halua tietää toisen vaikeuksista, jos tai kun omassa elämässä jotain sensuuntaista/ samansuuntaista (mutta käsittelemätöntä); jokaisellahan mielenterveys voi väliaikaisesti heilahtaa hankalien hetkien puolelle.
Tätä elämää rytmittää työ, ja saavathan jotkut siitä suurtakin palkkaa. Aika monella muullakin on toimeentulovaikeuksia itsekseenkin, ja ehkä tähtäimen on silloin asettanut työssäkäyvään ihmiseen. Jos itsellä on jotain vaikeaa, ehkä silloin ei halua kuulla masennuksesta mitään. Jos sitä ei ole tiedostanut tai myöntänyt itsestä, mutta vaistoaa vaikeuksia tuottavalta asialta.
Työkyvyttömyyseläke on kova veto nuorena ihmisenä vetää framille. Maailma ei lopu siihen, vaikka nuo jotka sinulle jättäneet vastaamatta, ovat ehkä pelänneetkin. Vaatii aika potkua ihmiseltä itseltään tuoda se esiin. Kysyt oletko yksin aina ja onko unelmilla mahdollisuuksia toteutua. Tulee mieleen jostain nuoruudesta junamatkalla edellinen matkaaja oli jättänyt lehden, oisko ollut Me naiset -lehti tms. jossa joku kirjoitti miten naisena on viisautta pysyä salaperäisenä, ettei kaikkea kannata kertoa (vaan vuosien myötä vähitellen), jos haluaa suhteen säilyvän.
Aamulla oli sen verran kiire, että jäi kesken tuo mitä sinulle vastasin. Kun huolehdit itsestä, omasta hyvinvoinnista, sinulle käy hyvin elämässä, huolimatta haasteista. Unelmista kannattaa pitää kiinni, arvostaa kaikkea mikä itselle tärkeää, ehkä perhekin tulee sen myötä. Toivon kaikkea hyvää sulle Taikametsä!
Jos ihmisyys katoaa siinä kohtaa kun kertoo olevansa työkyvyttömyys eläkkeellä - ei sitä ole ollut alussakaan, ihmisyyttä.