(oman) Hyväksynnän hakeminen suorittamalla

(oman) Hyväksynnän hakeminen suorittamalla

Käyttäjä pööpö aloittanut aikaan 22.01.2014 klo 17:38 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä pööpö kirjoittanut 22.01.2014 klo 17:38

Mulla on mennyt vajaan vuoden ajan toimintakyvyn kanssa paremmin kuin sitten lopullisen sairastumiseni jälkeen vuonna -08. Jaksan käydä ulkona ja jaksan siivota, jopa harrastaa. Toisinaan se on helppoa, mutta usein joutuu tekemään kaikkensa, että saisi aloitettua -ottamaan sen imurin käteen tai poistumaan ovesta. Joskua ponnistelen päivän aikana niin paljon, etten seuraavana päivänä jaksa edes nousta sängystä. Mulle on lääkäri sanonut, etten saa tehdä yhden päivän aikana liikaa asioita enkä saa nostaa tavoitteita toimintakykyyni nähden liian korkealle. En pysty noudattamaan neuvoa, koska kun alan tekemään jotain tietyllä mielentilalla, mä tavallaan huumaannun siitä enkä osaa lopettaa vaikka olisin aivan poikki.

Esimerkkinä otan tämän päivän. Olen nyt nelisen tuntia siivonnut, siivonnut ja siivonnut lisää. Ensin tiskasin monta altaallista, pyykkikone on pyörinyt koko päivän, olen järjestellyt makkarin, olkkarin ja keittiön, vaihtanut kissanhiekat ja pessyt laatikon kloriitilla, kerännyt vihdoinkin joulukoristeet pois, kerännyt roskia pois ja imuroin koko talon. Saatoin unohtaakin jotain listastani. Oon ihan loppu ja pidän nyt taukoa, mutta tarkoituksena olisi vielä järjestää kaikki tavarat oikeille paikoilleen, mopata lattiat, pestä vielä muutama koneellinen pyykkiä, tehdä ruokaa ja mennä koiran kanssa pitkälle lenkille. En ole ehtinyt oikein syödäkään ja tuntuu siltä, etten saakaan tehdä niin ennen siivoustyön valmistumista. Ja sanottakoon vielä, että en ollut jaksanut aiemmin n. kk aikana siivota juuri lainkaan joten siksi on mennyt näin paljon aikaa noihin askareisiin.

Olen potenut kamalan huonoa omaatuntoa laiskuudestani. Tuntui siltä, että en ole ansainnut sitä ja tätä. Olen ollut huono vaimo. En ole mitään, pelkkä luuseri.
Kaikki aina kehuvat, kun saan siivottua ja pidettyä kodin jotenkin ees kunnossa. Ei täällä koskaan ole supersiistiä, mutta entiseen verrattuna huomattavan paljon siistimpää. Haluaisin itsekin, että koti olisi sellainen ihana puhdas ja siisti koti, jollaisia muilla on. Mutta en pysty siihen!! Kuitenkin haluan pystyä ja yritän pyrkiä siihen vaikka se syö voimia ihan hirveästi. Lisäksi pitäisi (haluaisin) lenkkeillä koiran kanssa kolme tuntia päivässä, käydä vähintään kaksi kertaa viikossa yksin liikkeellä (ilman koiraa), jaksaa harrastella juttuja ja pitää tämä kaaoottinen rahatilanne jotenkin kasassa. Ja jos en tähän pysty niin koen huonommuudentunnetta. Rehellisesti: en pysty siihen!

En kuitenkaan osaa hellittää. Täytyy pystyä, täytyy jaksaa. En halua olla heikko ja huono. Haluan pystyä edes johonkin vaikka olen joutunut monesta asiasta luopumaan huonojen valintojen ja sairauteni takia. Haluan olla normaali, tai ainakin niin normaali kuin pystyn. Mä en halua olla voimaton ja jaksamaton. En halua olla enää sairas!

Olen ruvennut mielessäni kontrolloimaan syömisiäni ja liikkumisiani. Enemmän syömisiä. Jos ei ole liikkunut riittävästi päivällä, tule hirveän huono omatunto syömisestä. Syön normaalisti 1000-1500 kaloria (huonolla omallatunnolla) päivässä ja liikun sen 1-3 tuntia. Silti en tunnu laihtuvan, joten olen ottanut ohjelmaani mukaan punnerrukset, vatsalihasliikkeet, selkälihasliikkeet ja leuanvetotangon. Olen siis ylipainoinen ja laihtuminen tekisi hyvää. Olenkin jo aika paljon laihtunut, parikymmentä kiloa.

Lisäksi olen päättänyt, etten enää turvaudu niin paljon tarvittaviin lääkkeisiin. Listalääkkeitäkin haluaisin vähentää, mutta niitä on jo vähennetty todella paljon eikä toistaiseksi ole mahdollista vähentää enempää, sillä vointini ei kestä sitä. Tarvittavien kanssa toimin niin, etten yksinkertaisesti ota niitä vaikka ahdistus tuntuisi niin kovana, että halkeaa pian kappaleiksi. Olen ajatellut asian niin, että jos oon kestäny melkein kymmenen psykoosia niin kyllä kestän ahdistuksenkin.

Musta tuntuu, että mun on pakko suorittaa tätä elämää. Pakko rutistaa ja puristaa. Muuten ei ole mahdollista parantua. Mutta tuntuu vaan niin kamalan pahalta. Nytkin itkettää, mutta en halua itkeä (ja muutenkaan mies ei kestä katella mua itkevänä). Pakko jaksaa vielä, himputti soikoon! Illalla sitten voi levätä. Tuntuu kamalan pahalta, heikottaa ja maailmakin vaikuttaa epätodelliselta. Tiedän, että pitäisi syödä jotain (olen syönyt tänään vain desin jogurttia), mutta en pysty koska tuntuu että se olisi ruuan tuhlaamista. Tiedän senkin, että pitäisi olla itselleen armollinen, mutta kun mä en saa mitään aikaan, jos oon aina vaan armollinen.

A-H-D-I-S-T-A-A…🙂🎂

Käyttäjä kirjoittanut 28.01.2014 klo 07:49

Tavallaan minä haen itselleni hyväksyntään suorittamalla kaikkea, esim opiskelen. Mutta minä kirjoitan listaani aina myös vapaata ja aluksi otin sen vapaankin vaan suorituksena mutta nyt se on jo ihan vapaata.
Syöminenkin oli mulle vaan suorittamista, oli pakko syödä daibeteksen vuoksi.

Kokeile suorittaa myös vapaata.

Käyttäjä repukka kirjoittanut 28.01.2014 klo 12:28

Tuo on niin tuttua minulle tuo hyväksynnän hakeminen suorittamalla. En kelpaa itselleni, jos en koko ajan suorita jotain. Itse alan vähitellen oppia sen, että joskus saan olla vaan. Vielä pitäisi miehellekin se selittää, että ihan oikeasti masentunut ihminen tarvitsee lepoa. Että jos koko ajan suorittaa jotain, ei ehdi levätä eikä silloin toipumistakaan tapahdu. Ihan hirvittävän määrän olet pööpö tehnyt ja hurjaa on tuo kaikki, mitä kerroit. Ei ihme, jos vähän heikottaa. Varsinkin, jos et ole oikein syönytkään. Muista vaatia ja ottaa itsellesi myös lepoaikaa.

Käyttäjä Sansan kirjoittanut 30.01.2014 klo 13:47

Kuulostaa tutulta minullekkin.Samantapaista suoritusta lähes koko kotielämä,siivous.lasten asiat ym ym.Jossakin suhtessa kova touhuaminen voi kertoa myös maanisuudesta,en väitä enkä edes tunne sinua joten en voi sanoa.Itselläni touhukkuus liittyy lievään maniaan tai Adhd tyypiseen juttuun?

Itselleni en osaa pyytää mitään ja on todella vaikeaa välillä myöskään sallia mukavia asioista itselleni.
Olen kuitenkin opetellut keinoja hillitsemään näitä siivoukohtauksia,kuten niitä nimitän.
Siinä vaiheessa,kun olen tullut jo useita tunteja touhunneeksi edes syömättä..yritän viheltää pelin poikki.Istun alas vaikka se todella onkin ahdistavaa.Jos edes viisi minuuttia pystyn istumaan huilimassa,sekin on tyhjää parempi.Tätä aikaa opettelen nyt pidentämään ja yritän myös miettiä kenelle oikein suoritan.Äidillenikö,jolle mikään siivoustaso ei tuntunut koskaan riittävän vaan kaikki pti olla tip top.Oksettavaa,tämän tunteen päälle,kun pääsen,niin hyvä tulee
Toivottavasti sinäkin pääset oman touhuamisen kanssa sinuiksi ja rajat löytyvät.
🙂🌻 Voisitko yrittää jakaa näit kotihommia kenenkään kanssa,itse olen väkisin jakanut pikku puuhia lapsille.Silloin tuntuu,ettei ihan kaikki ole minun hoidettavana.