Hei! Uutena jäsenenä tiedustelisin että onko täällä muita joilla läheinen sairastaa masennusta tms.? Olisi kiva jutella ja vaihtaa kokemuksia. Olen 43 v nainen.
Täällä nousee käsi ylös.
Siskoni sairastaa masennusta ja välillä sitä tuntee olevansa niin voimaton kaiken edessä.
Vertaistuki olisi enemmän kuin tervetullutta.
Täällä kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivän omainen, etsin muita, joilla kokemuksia aiheesta. Masennus yhtenä osana sairautta. Huomaan, että huoli ja toivottomuus painavat myös omaa jaksamista. Tukiverkko tuntuu ohuelta, eikä näitä asioita voi jakaa kokemuksesta vapaiden kanssa. Tässä saatan olla väärässä? Huumori auttaa jaksamaan, vaikka vaikean äärellä ollaan. Tsemppiä ja tukea täältä.
Vaikeaa on tosiaan jakaa muiden kanssa. Eikä toisaalta halua omille ystäville kertoa heidänkin tuntemansa ihmisen elämästä. Varsinkaan kun ei tämä läheinen näytä masennustaan kuin läheisille. Halu auttamiseen olosi kova. Vain taidot uupuvat. Ja omakin jaksaminen on niin ja näin.
Masennus herkästi mielletään itsekeskeiseksi.. henkilö, joka siihen ajautuu itse kuormittaa itseään kohti pahaa oloa. Osalle positiiviset ajatukset omasta itsestä ovat arkipäivää. On tulevaisuutta ja halua, jota kohti pakertaa. Masennuksen ollessa pahimmillaan henkilö lakkaa näkemästä sitä *valoa*, mikä muille niin päivän selvää. Omasta kokemuksesta voi todeta, ettei auta tsemppaus tai väkisin ilottaminen. Tavallisissa arkiasioissa avustaminen omien kykyjen ja jaksamisen pohjalta auttaa, jollei masennuksesta kärsivä koe siitä ylimääräistä pahaaoloa. Masennusta ei selätä muu kuin masennuksesta kärsivä itse. Kipeiten kaipaa sitä, mitä ei ole saatavilla mistään? Harmittaa ettei yhteiskunnassamme osata reagoida mielenterveyspotilaiden akuuttiin hätään. Miksemme voisi olla edelläkävijöitä siinä missä laahaamme auttavasti jäljessä? Onko kokemuksia avunsaannista kunnalliselta? Voimia sinnekin. 🌻🙂🌻
Oli huojentavaa huomata, ettei tämän asian kanssa ole yksin. Minulla siis mies sairastanut masennusta vuodesta 2009. Itse olen työssäkäyvä ja työ onkin minulle suuri henkireikä jaksamiseen. Ajat vaihetelee, välillä on helpompaa ja välillä vaikeampaa jolloin jaksaminen itselläkin on todella lujassa. Tiedostan itsessäni, etten aina oikein jaksa ymmärtää masennusta, surullista on, että sitä ikäänkuin lähtee kasvamaan erilleen. Kaipaisin suuresti juttuseuraa ja olenkin yrittänyt facesta etsiä ryhmää jossa olisi helpompi kirjoitella ja varmasti väkeäkin olisi enemmän mutta en ole löytänyt. Mitä mieltä muut olis, olisko sellainen parempi?
Niin ja jatkan vielä tuosta läheisen avunsaannista. Itse olen ollut kerran mukana ns. perhetapaamisessa mielenterveyshoitajan luona. Lähinnä koin syyllistämistä siitä etten osaa ymmärtää, ei sitä suoraan sanottu mutta tunsin sen. Näiden vuosien aikana ei ole montaa kertaa kuullut kysymystä, siitä miten minä voin? Miten jaksan tämän kaiken? Esim. mieheni sisar teki hyvin selväksi että tottakai jaksat siinä olla ja tukea. Se on hirvittävän helppo antaa neuvoja jos masentuneen seurassa on tunnin verran kolmen kuukauden välein....
Onko mielenterveysomaisten yhdistys tuttu? Finfami... ainakin isommilla paikkakunnilla on käsittääkseni vertaistuellista toimintaa omaisille ja tukihenkilöitä.
Olen masentuneen äiti ja se vie kohtuuttoman osan voimistani. Hänen elämänsä seuraaminen on todella raskasta ja ahdistavaa, en jaksa olla aina tukemassa. Usein hermostun ja tulee sanottua pahasti. Omat tunteet on pinnalla - pettymys, häpeä, voimattomuus. En ole voinut puhua kenellekkään, koska tuntuu, ettei minulla ole oikeutta puhua hänen asioistaan kenellekkään, en kehtaisikaan.
Paljon huolta on aiheuttanut sekin, ettei hän ole oikein pystynyt huolehtimaan asioistaan, esim. raha-asiat. On ollut pitkiä aikoja kokonaan ilman tuloja ja jälki on sen mukaista. Vaikea auttaa, koska on aikuisen ikäinen, eikä halua kertoa asioistaan.
Julkisen sektorin apu näyttää olevan lääkkeet nousevin annoksiin. Muutamia käyntejä psykiatrisella sairaanhoitajalla ja sosiaalihoitajalla. Hän on vielä nuori ja elämä edessä. Mitään kohenemista voinnistsa ei minun mielestäni ole näkyvissä. "Hoito" on ollut pettymys. Säännöllinen terapia olisi välttämätön, mutta sinne ei voi vaan mennä, vaan sinne päästään. Tietäisikö joku kertoa miten voisi päästä KELAN tukemaan terapiaan?
Olen kirjoittanut ajatuksiani vihkoon, kun tuntuu kovin vaikealta. On helpompaa kirjoittaa vain itselleen, kuin saada aikaan jotain sellaista, että toisetkin voisivat ymmärtää.
Omalla paikkakunnallani on FinFamin toimintaa. Olen harkinnut yhteydenottoa sinne jo monta kertaa, mutta aina se on jäänyt tekemättä.
Kelan tukemaan terapiaan pääsee psykiatrin kautta, hän kirjoittaa B-lausunnon Kelaan terapian tarpeesta seurattuaan vointia 3 kk. Voi olla myös yksityinen psykiatri. Terapeutti pitää etsiä itse. Suosittelen minduu.fi sivustoa.