Hei!
Ajattelin laittaa tänne oman tarinani sairastumisesta tähän päivään, eli noin kymmenen vuoden ajalta. Toivoisin myös että muut jakaisivat tänne omia tarinoitaan.
Noin kymmenen vuotta takaperin sairastuin tähän sairauteeni, jonka alun perin kerrottiin olevan tyypillinen kaksisuuntainen mielialahäiriö, mutta sitten myöhemmin on korvattu skitsoaffektiiviseksi häiriöksi. Diagnoosi tuntuu tosin itsestä vähän ylilyönniltä kun olen lukenut täällä muiden sairaudesta kärsivien oireita, vaikkakin psykoosi ja mielialahäiriön olen itsekin läpikäynyt.
Olin aikoinaan opiskelemassa ulkomailla muutaman kuukauden. Mielialani olivat vaihdelleet jo ennen tätä jonkin verran, jonka vasta myöhemmin olen tajunnut. Opiskelut jäivät silloin vähemmälle ja elimme kaveriporukalla kuin super starat. Kävimme yöelämässä viitisen kertaa viikossa ja joka ilta juhlinta meni pilkkuun ja nautimme liikaa alkoholia. Ulkomailla opiskelun alkuvaiheilla olin todella energinen. Olin kaveriporukan johtaja ja hulluttelimme jatkuvasti. Olin kiinnostunut eräästä tytöstä, joka oli hauska kuin mikä ja ulkonäöltään 9,75 (kun itse olin 7,5 hyvänä päivänä). Tämä tyttökin oli kiinnostunut minusta, mutta sain selville että hän oli harrastanut seksiä erään toisen vaihto-opiskelijan kanssa. Olin ilmeisesti aiemmin ollut hypomaniassa mitä alkoholilla pidin yllä ja, kun sain tämän asian selville sekosin (vaikkakaan kukaan ei tätä silloin tajunnut).
Minusta tuntuu että aivoni olisi vedetty viemäristä alas enkä tuntenut enää mielihyvää. Pahinta surkean olon lisäksi oli silloin sillä kahden sekunnin kestäneellä hetkellä syntyneet harhat. Aikaisemmin olin kiinnostunut naisista, mutta nyt aloin saada outoja viboja miehistä. Ei mitään houkukuttelevia vaan kiusaannuttavia, mutta niin voimakkaita että aloin kuvitella olevani homoseksuaali, mikä silloin tappoi minut sisältäpäin. Nyt jälkikäteen olen alkanut ajatella että eihän tuollainen ajatus/harha ole mitenkään kovin vaarallinen (homot on mukavaa porukkaa ja olihan minussa aina ollut ripaus myös tyttömäisyyttä, kai, en vieläkään mielelläni myönnä sitä). Aloin jokatapauksessa käyttäytyä jonkin verran homoseksuaalisesti kun häiritsevät ajatukset pyörivät päässäni.
Nyt on pitkä toipuminen takana ja haluan avautua asioista, en halua enää pitää mitään salaisuuksia. Salaisuudet vain pyörivät päässä määrättömästi jos niitä ei pääse jakamaan. Olen puolivuotta ollut ilman puheterapiaa kun terapeutti on ollut poissa ja löysinkin tämän forumin jonne saa mielensä jakaa. Toivoisin että muutkin jakaisivat tarinoitansa ja kiusaavia ajatuksia mitä heillä on. Yritän hyväksyä itse pakkoajatukseni sellaisena kuin ne ovat, enkä siis halua enää uskoa niitä todellisuudeksi, mikä on pilannut paljon elämääni ja tehnyt minusta huonomman ihmisen. Tsemppiä kaikille!