Hei, en osaa oikein kertoa itsestäni tällä hetkellä paljoa. Minulta voi kysellä. Olen opiskelija ja minulla on masennus. Masennus näkyy niin, että olen aika aaltoileva tunteiltani. Välillä haluan vain kuolla ja päästä täältä pois, koska on niin raskasta. En jaksa tehdä oikein mitään ja motivaatio on hiipunut. Olen käynyt psykologeilla ym. mutta ei ole tuntunut auttavan. Masennuslääkitys on menossa, mutta siitäkään ei tunnu olevan mitään hyötyä. Väsyttää koko ajan, pakko vaan olla täällä elämässä mukana.
Kuulostaa tutulta tuo kertomus. Kärsin samasta ongelmasta eli masennuksesta ja välillä tosiaankin ei jaksaisi elää tätä elämää ja kaikki tuntuu ajoittain turhalta ja tarkoituksettomalta. Huono itsetuntokin mulla on ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Töissä kumminkin käyn ja kotona lapset ja avopuoliso ja perus perhearkea siellä. En tiedä oikeen millä tästä selviäis, kun tuntuu että jokainen päivä on suorittamista. En osaa oikein mitään lohduttavaa sanoa, mutta tietenkin jokin mielekäs tekeminen auttaa jos on sellaisia.
Heippa! 🙂
Tervetuloa tänne.
Sulla on varmasti tällä hetkellä todella rankkaa. Masennus on peestä, kun se nielaisee mukaansa ja vie mennessään. Tunnistan hyvin olotilan, mitä viestissäsi kuvaat ja ymmärrän, miten sietämättömältä se voi tuntua ja miten paljon se hallitsee elämää.
Milloin sun masennus todettiin ja milloin olet aloittanut lääkityksen?
Käytkö koulua tällä hetkellä? Entä millaisilla ja kuinka usein olet käynyt eri psykologeilla? Ovatko ne olleet koulun omia vai joitakuita muita? Koulupsykologit harvemmin ovat koulutettuja psykoterapeutteja, joten työkalut asiakkaan hoidon tukemiseen ei oo välttämättä kovin hyvät. Mutta rohkaisisin sua silti näkemään psykologiasi, jotta sun oloa voidaan seurata. Tällä hetkellä sun voi olla vaikeaa saada mistään kiinni, joten ymmärrän ettei mikään tunnu auttavan. Sitä haluaisi vaan päästä pois pahasta olostaan, ihan mihin tahansa.
Sori, että latasin näin monta asiaa pöytään, ei haittaa vaikket jaksaisikaan vastata. Toivon sulle vain kovasti voimia ja jaksamista, missä ikinä ootkin. Pysy vahvana!
Masennukseni alkoi yläkoulun viimesellä luokalla. Minussa huomattiin, että ajattelen negatiivisemmin. Kävin perheen kanssa sekä koulussa hoidossa. Olen käynyt myöhemmin nuorten ja aikuisten puolella psykologeilla, sosiaalityöntekijöillä ja lääkäreillä. Aloitin lääkityksen nyt kai maaliskuussa ja se on tavoitetasolle nostettu, cipralec. Aluksi oli kovaa väsymystä, sittemmin en huomannut mitään. Kukaan ei seuraa sen käyttöä. Käyn nyt psykiatrisella poliklinikalla. Olen kokeillut terapiaa vuoden, tulin negatiivisemmaksi.
Asun nyt poikaystävän kanssa ja se on joutunut kestämään kaikenlaista riitaa. Välillä sanon, että en jaksa sitä ja haluan muuttaa pois. Ollaan asuttu pari vuotta yhdessä. Päivät menee ylä-alamäkeä.
Pakko kertoa tämä, vaikka en haluaisi. Aloitin myös pari vuotta sitten varastelun kaupasta. En löytänyt kunnolla voimakkaita tunteita ja halusin tuntea jotain. En kyllä tiedä miten päädyin tähän. Mietin muutenkin itsemurhaa, jota kokeilin lääkkeillä. Myös vankila, huumeet ja kiinnijääminen pyörivät mielessä. Päätin vain ottaa jotain kaupasta. Löysin jännityksen tunteen ja olin iloinen. Tykkään myös kaikista mysteerijutuista ja tämä vakoileminen ja salaperäisyys tuntui kivalta. Jotenkin en saa päähäni vääryyttä. Tätä on toistunut vielä harvakseltaan muutaman kerran. Löysin itseni silloin myös jyrkänteen reunoilta ja salamasäiltä. Onneksi eksyin koulupäivälläni, muuten olisin ollut lentokentällä.