Oma jaksaminen ja alzheimer

Oma jaksaminen ja alzheimer

Käyttäjä Pieniminä aloittanut aikaan 17.03.2013 klo 18:59 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Pieniminä kirjoittanut 17.03.2013 klo 18:59

Hei kaikki

olen täällä jonkin verran kirjoitellut ennenkin, joku saattaa muistaa.

Oma elo ja olo on ollut lapsesta saakka vaikeaa, erinäisistä syistä. Olen sairastanut itse vuosikausia.
Viime vuodet olen raivolla yrittänyt kuntoutua edes niin, että itsetuhoiset ajatukset eivät ole mielessä 24/7.
Olen tehnyt aivan hitosti työtä oman olon eteen ja ennenkaikkea sen eteen, että meidän perheellä, kaikilla olisi hyvä olla. Että ilmapiiri on hyvä, rakastava ja lämmin. Lapsella olisi hyvä olla siinä.
Nyt olen sitten joutunut aikamoiseen tilanteeseen tahtomattani.

Olen siis pienen lapsen äiti ja anoppini sairastaa alzheimeria.
Olen pärjännyt tilanteen kanssa viime vuoteen asti aika hyvin, jaksanut auttaa ja ymmärtää.
Nyt on kuitenkin tullut joku seinä vastaan ja tunteeni ovat todella ärtyneitä, vihaisia ja surullisia. Valitettavasti.
Haluaisin todella olla aina se jaksava ja ymmärtävä miniä, mutta nyt olen todella, todella väsynyt.
Tiedän, että anoppi ei tälle mitään voi, mutta minusta tuntuu siltä, että minun pitäisi ajatella jo vastuutani äitinä ja sitä, mitä tämä kaikki tekee lapselle.
Ja ajatella omaa kuntoutumistani, minulla ei ole tällaiseen voimavaroja nyt, ei kertakaikkiaan.
Anopistani on tullut niin negatiivinen, ärtynyt, rumasti puhuva ja täynnä myrkkyä oleva ihminen. Hän on meillä usein ja aina kun hän tulee, kodin täyttää rumat puheet ja ruma ilmapiiri. Naiset on huoria, läskejä, rumia, mitä vaan. Kaikista ihmisistä sanotaan jotain rumaa ulkonäköön liittyvää. Kaikesta ylipäätään sanotaan jotain rumaa, arvostelevaa ja tuomitsevaa. Kaikki on huonosti.
Ja minä teen kaikkeni, että saisin kasvatettua lapseni suvaitsevaiseksi, ystävälliseksi ja huomioonottavaiseksi ihmiseksi. Toisenlaiseksi kuin ne kaikki kamalat ihmiset, jotka tekivät omasta kouluajastani ja muusta niin kamalaa.
Tuntuu, kuin kaikki työni valuisi joka kerta viemäriin, kun anoppi tulee.
Lapsi matkii jo anoppia ja minulla on, joka ikisen vierailun jälkeen, täysi työ saada kamalat ajatukset pois pienestä päästä.
En jaksa tätä.
Meidän omalla perheellä on nyt suht hyvä olla, mukava koti ja kaikki paremmin kuin aikoihin. Olemme tarkkoja siitä, että kodissa on pääosin hyvä ilmapiiri ja puhutaan toisillemme nätisti.
Sitten tulee taas ryöppy pahaa, rumaa ja ilkeää ja menee monta päivää toipua kaikesta.
Olen kertakaikkiaan niin väsynyt. Ja vihainen.
Vaikka kuinka haluaisin olla ymmärtäväisempi.
Miksi piti kaiken vaikeiden vuosien jälkeen tulla vielä tämmöinen.
Ja tilannetta en saa mitenkään muutettua, tietenkään.
Enkä voi sanoa, että en haluaisi häntä meidän kotiin tuhoamaan kaikkea työtäni, koska toinen on sairas.
Miten ihmeessä eteenpäin.

Käyttäjä maanvaiva kirjoittanut 25.03.2013 klo 15:00

Harmi kun sinulle kukaan ei vastannut. Minä joskus täällä kirjoittelin ukistani joka sekosi viime aikoina ja kuinka vaikeaa oli elää itse siinä. Tai mitä lie kirjotinkaan, nyt ukki on ollut kuolleena muutamia vuosia ja muistan hänestä vaan ne hyvät asiat.

Voisiko teillä sopia niin ettei anoppi kävisi teillä vaan te hänen luonaan? Ei minusta hänellä ole oikeutta pilata teidän kodin ilmapiiriä vaikkei itse voikaan mitään sairaudelleen.
Lapsille pitää ehdottomasti selittää, että mummo on nyt sairas ja siksi hän vähän on "pösilö" mutta ei voi sille mitään.

Käyttäjä Wolferina kirjoittanut 25.03.2013 klo 18:28

Aivan ensimmäiseksi onnittelut taistelusta sairauden kanssa elämisen arvoisen elämän saavuttamiseksi!

Voimia myös jaksaa alzheimer-potilaan kuuluessa lähipiiriin!

Ehdottaisin samaa kuin maanvaiva eli ehdottomasti keskustelua siitä, voisitteko vierailla mieluummin anopin luona.

Lisäksi kannattaa yrittää lapselle ikätasoisesti selittää, ettei mummi (tai miksi lapsi anoppia kutsuukin) ole tahallaan tuollainen vaan sairaus aiheuttaa.

Kannattaa myös muistuttaa itselleen, että sairaus saa sanomaan loistavastakin miniästä pahuuksia. Jos mahdollista, keskustele ystävien tai hoitotahon (jos käyt keskustelemassa tms. jossain) anopin sanomisista ja siltä miltä ne tuntuu, ettei ne jää vain hautumaan mieleen.

Paljon voimia ja iloisia hetkiä kevääseen!🙂🌻

Käyttäjä purppuraenkeli kirjoittanut 25.03.2013 klo 20:08

Hei ,,,itse olen kyllä kärsimätön näissä asioissa. Mille asialle ei vaan itse voi mitään tehdä tai vaikuttaa etta asia korjaantuisi ei sitä väkisin hyväksi käännetä. Sairas ihminen ei ole vastuussa itsestään ja sanomisistaan tietenkään mutta kyllä oma jaksaminen pitää olla ensimmäinen ehto sille että ottaa vastaan omaan kotiinsa ihmisen joka rikkoo kotirauhan. Eli jättäisin vieraan ulkopuolelle, rumia juttuja ei ole pakko sietää. Tapaamiset hänen omassa kodissaan tai paikassa missä hän nyt asuu olisivat mielestäni kohdallaan. Silloin oven voi sulkea ja vierailun päättää ihan silloin kuin itselle sopii ja kiitos ja näkemiin. Pakko ei ole tunteella kaikkea elämässä mennä vaikka kuinka olisi läheisestä kysymys, eikä tarvitse potea huonoa omaatuntoa vaan voi olla ihan vapaa ja hengitellä hyvääilmapiiriä ulkopuolisena.🙂👍

Käyttäjä Pieniminä kirjoittanut 27.03.2013 klo 22:51

Voi kiitos teille kaikille!
Kävin monta kertaa katsomassa olisiko joku vastannut, mutta päiviin ei mitään tullut ja itselle ominaiseen tapaani tunsin jo häpeää viestistäni.
Että on tässä itsekäs ihminen ja kukaan ei viitsi vastata rumasti.
Kiitos teille kaikille.
Tuntuu hyvältä kuulla, että tilanne on ulkopuolisenkin silmin käynyt mahdottomaksi. Tai siis etten ole vain itsekäs. Kyllä te ymmärrätte.
Tuo ajatus, että mennään sinne päin kuulosti tosi hyvältä.
Sillä tavalla saisi oman kodin rauhoitettua.
Sain lapselle jotenkin selitettyä, että mummo on niin vanha, että on höpsö ja puhelee sellaisia asioita, mitä normaalisti ei saa puhua. Sairautta yritin jotenkin selittää, mutta se herätti pelkoa vielä. Lapsi on 5v.
Viime päivinä mummo on jo lähtenyt sellaiseen, että haukkuu kaikkia sukulaisia lapselle, joka aivan suu auki kuuntelee ja on todella hämmentynyt. Ja sitten mummo kertoo lapselle miten hänen luonaan käy varkaita joka yö jne. Lapsi on aivan silmät suurina.
Minä yritän sitten vaan selittää, että mummo puhuu höpöjä.
Pelottaa tulevaisuus tosi paljon. Mummon tauti on nopeasti etenevää ja koko ajan mennään vain huonompaan suuntaan.
Miten se sopii minun kovaan yrittämiseen oman masennukseni kanssa, sen kanssa että kaikki voimani menevät siihen että yritän olla mahdollisimman hyvä äiti, en tiedä.
Voimat ei riittäisi tähän ollenkaan.

Mutta viestinne antoi voimia
🙂🌻