Olisinpa jo vanhus

Olisinpa jo vanhus

Käyttäjä TuskinKoskaanEhjä aloittanut aikaan 08.05.2020 klo 18:35 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä TuskinKoskaanEhjä kirjoittanut 08.05.2020 klo 18:35

Näin se on. Olen nyt reilu 40v. Koko aikuisikäni olen kaivannut kuolemaa. 

 

Tällä hetkellä en ole masentunut. Silti jos kuulen jonkun saaneen diagnoosin vakavasta sairaudesta, olen aina tuntenut kateutta. Rehellisesti: minä haluaisin kuulla olevani kuolemansairas.

Elämäni kestää vielä 40-50 vuotta. En millään jaksaisi niin kauaa. Mietin onko minussa jotain vialla, enkö ymmärrä jotain mitä muut ymmärtävät. Vaikka en ole masentunut, silti mahdollisesti edessä oleva elämä tuntuu tuskattuvan pitkältä. Eikö tämä suoritus voisi olla jo ohi?

Ja ne tilanteet kun läheisellä on esimerkiksi syöpä. Kyllä mä osaan tukea. Mutta en kyllä oikeasti ymmärrä miksi ne pelkää kuolemaa. Miksi ne ovat helpottuneita kuullessaan että tauti on selätetty. Kuolema kuitenkin tulee joskus. Kaikille. Mikä siinä on se juttu? Mä haluaisin kuolla. Tää eläminen on väliaikainen tila enkä mä parhaimmillaankaan tästä oikein nauti. Elämä matelee tuskattuvan hitaasti eteenpäin. Mutta ei näitä ajatuksia voi ääneen sanoa. 

Mulla on lapsia ja puoliso. Elämämme on mukavaa. Mutta silti. Kyllä mä tykkäisin kuolemisesta. Tää on kumminkin joskus ohi niin miksi ei heti nyt? 

 

Okei, lapset kärsisi. Sitä en halua. Mutta taudit on luonnollisia ja niitä on aina ollut. Ja jos koko ihmiskunnan osalta katsoo niin yhden ihmisen elämäntarinalla ei ole mitään merkitystä. Aina joku kuolee nuorena johonkin. Miksen minäkin saisi. 

Olen kai ainoa laatuani eikä kukaan ymmärrä. Itsetuhoinen en ole. Tällä hetkellä. Mutta mielelläni kuulisin olevani parantumattomasti sairas.

Vielä vuosikymmeniä edessä elämistä…. huoh. 

Anybody? 

Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 11.05.2020 klo 14:24

Elämänlevy

No, mä joskus mietin saman suuntaisesti tosin olen 10-vuotta vanhempi ja elinikä odote lyhyempi, heh.

Mulla on ollut kyllä jaksoja että olen unohtanut kuoleman joksikin aikaa, mutta se saa minut kyllä mukaansa hyvin helpolla.

Ajattelin joskus tuota kuoleman toivetta näin; Aivot olisivat tavallaan vinyylilevysoitin ja elämä se vinyylilevy.

Levy ei ole vielä valmis koska Soitin ei ole "pompauttanut" neulaa levystä irti kokonaan.

Samalla kun levysoitin "lukee" levyä niin sen timantti kärki tekee uutta uraa levyyn - pysyttekö mukana? - itsemurha ajatus on tavallaan syventynyt ura elämän levyssä.

Kaikki vastoinkäymiset/mielipahat syventävät im./masennus uraa, ja taas onnistumiset ja mielihyvät tukevat omia uriaan.

Kuoleman halu on yksi ura elämän levyssä joka ruokkii "kaivertaa" itse itselleen metkitystä.

Joskus vinyylilevyn poikittaiset naarmut pompauttavat "ärsyttävästin neulaa pois soitamastaan kohdasta, mutta aina se soittimen timattikärkinen lukija pakkaa ajautumaan syvimpään uraan.

Edellisestä johtuen halua kuolla ei voi ymmärtää kukaan muu kuin semmoinen ihminen jolla elämän levyyn on urautunut saman tapainen kehä.

 

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 3 viikkoa, 1 päivä sitten. Syy: Kirjoitusvirhe
Käyttäjä keskustelua kirjoittanut 12.05.2020 klo 12:06

TuskinKoskaanEhjä kirjoitti:
Näin se on. Olen nyt reilu 40v. Koko aikuisikäni olen kaivannut kuolemaa. ....

.... enempää ei tule mieleen sanojaElämäni kestää vielä 40-50 vuotta. En millään jaksaisi niin kauaa. Mietin onko minussa jotain vialla, enkö ymmärrä jotain mitä muut ymmärtävät. Vaikka en ole masentunut, silti mahdollisesti edessä oleva elämä tuntuu tuskattuvan pitkältä. Eikö tämä suoritus voisi olla jo ohi?

Vielä vuosikymmeniä edessä elämistä…. huoh.  Anybody? 

 

 

Jos katsoiskin taaksepäin, eikös ne vuoskymmenet ole viuhahtaneet vaan? Yleensä neuvotaan suuntaamaan tulevaisuutta kohti, mutta tässä kohdin voi olo helpottua jos ei katsokaan kauhean kauas eteenpäin? Kun sieltä ne vuodet tulee kun on kunkin aika, mutta elääppä tätä hetkeä, siinä kai se taika, jos kykenee hyväksymään nämä ajat vaikka aika hankalia ovatkin. Välillä. Oliko se jnkn humpan sanat..." hetken, pienen, hetken pienen elämässä saa kai joskus vielä antaa.." enempää en muista sanoja, mutten taida muistaa enää humpan askeliakaan...