Olen tosi masentunut siitä, minkälainen maine mulla on kotikaupungissani (mustattu)
Lapsuus ja nuoruus oli todella vaikea, ikävä uusperhekuvio, isäpuoli ja hänen suku suorastaan inhosivat minua. Jouduin jo alakouluaikana kuulemaan äpärää ym. kauheuksia. Kun kasvoin ”rumasta ankanpoikasesta joutseneksi”, tietty porukka otti asiakseen maineeni mustaamisen. Ts. ilman ensimmäistäkään seksuaalikokemusta minut olit leimattu huoraksi kotikaupungissani. Lähdin lukion jälkeen pois. Nyt 3-kymppisenä asun täällä taas, miehen (ja myös omien) työkuvioiden vuoksi. Tällä hetkellä kun töitä ei oikein tahdo mistään saada niin siellä on asuttava missä niitä on. Lisäksi ainoa sukulaiseni, äitini, asuu täällä. Sydän särkyisi jos joutuisin riistämään lapsilta rakastavan mummin..
Tässä kaupungissa asuu noin 50 000 ihmistä. Tuntuu, että joka kerta kun löydän jotain uutta ja mielenkiintoista, vaikka uusia tuttavuuksia ja mahdollisia ystäviä, niin joku vanha tuttu ystävällisesti juoruaa mitä minusta on joskus puhuttu (valehdeltu). Ja menetän taas kaiken. Nytkin kävi niin, löysin uuden harrastuksen ja kivan harrastusporukan ja totta kai niissä piireissä oli myös entinen koulu”kaveri”. Huomasin viime kerralla uusien tuttavuuksieni asennemuutoksen. SE ILME kun näkee toisen naamasta, että ahaa, hänelle on juoruttu. Olen niin masentunut, mietin eilen illalla itkien, että onko mun pakko muuttaa täältä? Enkö ikinä saa olla ja elää rauhassa tässä kaupungissa?
Olisko kenelläkään kannustuksen sanoja tai ratkaisuehdotuksia? Olen oikeasti aika loppu ja yksin asian kanssa..
Erittäin tuttu tunne, mutta ainoa ero tuohon on se, että käytökseni oli tuomittavaa (alkoholismi ja holtiton käytös). Ja kun nyt en enää juo, ja yritän muutenkin elää "normaalisti" niin sain kuulla menneisyydestäni jopa ihan läheisiltäni, pieni iva leikin varjolla tms.
Muutin monta kertaa, ihan vain pakoon näitä pelkoja, että minut leimataan samaksi mitä olin joskus ollut ja olin aina näkevinäni ihmisten "ilmeistä" että minua ei suvaittu jossain jos olin avomielisesti kertonut jotain menneisyydestä.
Varsinkin olin arka ja loukkaannuin herkästi jos joku leimasi tai puhui siitä, kuinka eronnut nainen on "huono" ja miehet vaihtuu.
Tänään en enää välitä niistä. jätin sellaiset ystävät jotka keljuili ja muistutti menneisyydestä. läheisille sanoin aika napakasti, että nyt saa riittää, olen anteeksi pyytänyt ja en tarvi koko loppu-elämää kulkea "lakki kädessä" kerjäämässä hyväksyntää. kirkkoon ja hengellisiin tilaisuuksiin meno oli kaikkein vaikeinta, kun niissä piireissä on ikävä kyllä herkästi tuomitsevaa porukkaa, tai niin koin silloin, en enää.
Kannattaa alkaa kasvattamaan tervettä itsetuntoa, mennä pelkoja päin, eli ei sas jäädä pois jostain vain sen takia, että joku "katsoo" jotenkin, tai sanoo vihjailevasti, koska silloin antaa niille huhuille vain siivet. hammasta purren ja rukouksin voimin vain mennä ja olla kuin ei olisi koskaan mitään juoruja kuullutkaan, niin silloin ne jotka juoruavat saavat nenilleen. Muutoin sitä on aina alakynnessä.
Ota Korkeampi Voima avuksi, sellainen joka on Korkeampi kaikkea ja joka rakastaa kaikkia, myös niitä juoruajia niin saat voimaa antaa anteeksi. luulenpa että anteeksi anto on kaikkein tärkeintä. vaikka se tuntuukin mahdottomalta.