Vuonna 2000 olin auto-onnettumuudessa ja sain siitä aivovamman, joka ei sinänsä tähän liity muuten kuin siten, että olen sairaseläkkeellä, enkä voi käydä töissä.
Kuluneen vuoden aikana olen ollut pisimmillään yksin 90 päivää putkeen, lukuunottamatta kaupassakäyntiä. Hakeutuisin hoitoon, jos ei olisi sosiaalisten tilanteiden pelkoa. En oikein tiedä mitä sanoisin, mutta sanoin tämän verran nyt.
Taas yksi päivä lisää yksin. Kävin kaupassa ja ostin asioita pakastimeen koska en viitsi ostaa asioita pilaantumaan jääkaappiin kun ei huvita tehdä mitään ruokaa.
Minä ainakin luen ketjuasi vaikka en osaa mitään sanoa, kun en ole itsekään sosiaalinen.
Hei, JanneP81!
Oliko sinulla sosiaalisten tilanteiden pelkoa ennen auto-onnettomuutta vai onko se tullut vasta sen jälkeen? En pystyisi olemaan ilman sosiaalisia kontakteja. Se ottaa sinulla varmaan koville? Onko sinulla viime aikoina ollut yhtä yksinäistä kuin tuossa aiemmin?
Voimia viikkoosi!
En muista ainakaan, että olisi ollut sosiaalisia pelkoja ennen, eikä heti sen jälkeenkään. Muutamana viime vuotena se on pikkuhiljaa tullut ja voimistuu aina kun joutuu olemaan pitkiä aikoja yksin. Eikä se tietenkään helppoa ole olla yksin. Eikä sosiaalisten tilanteiden pelot helpota asiaa yhtään jos joskus sitten olisikin jotain mahdollisuutta olla ihmisten seurassa koska ajatuskin tuntuu inhottavalta.
Musta on (sarkasmia) niin mukavaa kuinka niin sanotut kaverit ei ymmärrä, että jos netissä puhun niiden kanssa niin näen jos ne on paikalla ja/tai lukenut viestit, mutta mitään ei viitsi vastata. Yksinäisyys menee pahemmaksi. Oon melkein tottunut olemaan yksin oikeassa elämässä, mutta netissä yksin... Se on jotain uutta. Yritän jaksaa tehdä ruokaa, jos se saisi piristymään. Tuskin saa.
Moi Janne,
mukavaa kun kirjoittelit.
Minullakin on sosiaalisten tilanteiden pelko ja tiedän hyvin mistä puhut.
Kaipaisin itsekin jotain motivaatiota ja jaksamista arkeeni, että elämä olisi enemmän hallinnassa. Usein jää ruuat tekemättä ja tulee ostettua eineksiä tai sitten käyn lounastamassa vanhempieni luona. Siivoaminen on yhtä pakkopullaa. Niinpä elänkin usein kaaoksessa, joka saa mielenikin ahdistuneeksi.
Onko sinulla ketään, joka voisi auttaa sinua ulos kotoasi?
Näin kesä aikaan on hiljaista aamu aikaan ulkona. Onko sinulla jaksamista käydä aamuisin pienellä kävelylenkillä? Itse sain sosiaaliset pelkoni lieventymään sillä, että lähdin kävelemään pieniä lenkkejä hiljaisiin aikoihin. Lopulta uskaltauduin jo käymään kahvilla kävelylenkin ohessa. Nykyään uskallan jo käydä asioimassa.
Kyllä se sinullakin jossain vaiheessa helpottaa varmasti.
🙂🌻
Hei, JanneP81!
Puhutko itseksesi? Muistan opiskeluajoilta yhden kesän, jonka aikana asuin kommuunissa. Oli viikko tai kaksi, jotka asuin yksin, muut eivät olleet paikalla. Se oli toinen tai kolmas päivä, kun aloin puhua itsekseni. Tuntui vähän hassulta, mutta sellainen mun psyykeni on. En tiedä, miten nykyään kävisi...
Miten saat päivät kulumaan, kun olet kotona ja yksin?
Hyvää viikon alkua!
Mä voin jollain tavalla samaistua sun yksinäisyyteen,mulla kyllä on perhe,mutta ei paljon muuta sosiaalista elämää,tai en ole kovin sosiaalinen. Ja ainakin vaikeina kausina olen todella epäsosiaalinen ja en halua nähdä ketään. Mun on aina ollut vaikea puhua vieraiden kanssa ja en tutustu ihmisiin helposti ja koen sen todella rankaksi yrittää edes tutustua.
Sen olen huomannut että mitä vähemmän on ihmisten kanssa tekemisissä sen vaikeampaa se koko ajan on. Mä en pidä edes netin kautta yhteyttä,juuri sen vuoksi että pelkään sielläkin "hylätyksi" tulemista,helpompi kun en edes yritä,en joudu pettymään.
en nyt tiedä mitä ajattelet tästä mun kirjotuksesta ja musta tuntuu että tämä on jotenkin sekava. Mutta halusin jotakin sulle kirjoittaa.
M3iju kirjoitti 14.6.2015 12:2
Moi Janne,
mukavaa kun kirjoittelit.
Minullakin on sosiaalisten tilanteiden pelko ja tiedän hyvin mistä puhut.
Kaipaisin itsekin jotain motivaatiota ja jaksamista arkeeni, että elämä olisi enemmän hallinnassa. Usein jää ruuat tekemättä ja tulee ostettua eineksiä tai sitten käyn lounastamassa vanhempieni luona. Siivoaminen on yhtä pakkopullaa. Niinpä elänkin usein kaaoksessa, joka saa mielenikin ahdistuneeksi.
Onko sinulla ketään, joka voisi auttaa sinua ulos kotoasi?
Näin kesä aikaan on hiljaista aamu aikaan ulkona. Onko sinulla jaksamista käydä aamuisin pienellä kävelylenkillä? Itse sain sosiaaliset pelkoni lieventymään sillä, että lähdin kävelemään pieniä lenkkejä hiljaisiin aikoihin. Lopulta uskaltauduin jo käymään kahvilla kävelylenkin ohessa. Nykyään uskallan jo käydä asioimassa.
Kyllä se sinullakin jossain vaiheessa helpottaa varmasti.
🙂🌻
Ei ole ketään. Muutin tähän typerään kaupunkiin koska exä halusi kouluun ja sitten exä jätti ja täällä olen. Käveleminen tai muukaan liikunta ei koskaan ole ollut mun juttu, eikä kuntokaan ole mikään kauhean hyvä. Joskus kokeilin käydä kävelyllä ja kävelinkin hurjan kilometrin verran ja koko ajan päässä kaikui ajatus, että on pakko päästä kotiin.
Jardin Prive kirjoitti 14.6.2015 13:34
Hei, JanneP81!
Puhutko itseksesi? Muistan opiskeluajoilta yhden kesän, jonka aikana asuin kommuunissa. Oli viikko tai kaksi, jotka asuin yksin, muut eivät olleet paikalla. Se oli toinen tai kolmas päivä, kun aloin puhua itsekseni. Tuntui vähän hassulta, mutta sellainen mun psyykeni on. En tiedä, miten nykyään kävisi...
Miten saat päivät kulumaan, kun olet kotona ja yksin?
Hyvää viikon alkua!
En ole ainakaan huomannut, että puhuisin itsekseni ainakaan ääneen. Ajatuksissa toki. Viimeisen parin viikon aikana ainoat ääneen sanomani asiat on ollut "kiitos" kaupan kassalle ehkä 5 kertaa.
En oikein saakaan, se onkin ongelma. Odotan vaan huomista, että pääsee taas odottamaan seuraavaa päivää.
minävaan00 kirjoitti 14.6.2015 14:23
Mä voin jollain tavalla samaistua sun yksinäisyyteen,mulla kyllä on perhe,mutta ei paljon muuta sosiaalista elämää,tai en ole kovin sosiaalinen. Ja ainakin vaikeina kausina olen todella epäsosiaalinen ja en halua nähdä ketään. Mun on aina ollut vaikea puhua vieraiden kanssa ja en tutustu ihmisiin helposti ja koen sen todella rankaksi yrittää edes tutustua.
Sen olen huomannut että mitä vähemmän on ihmisten kanssa tekemisissä sen vaikeampaa se koko ajan on. Mä en pidä edes netin kautta yhteyttä,juuri sen vuoksi että pelkään sielläkin "hylätyksi" tulemista,helpompi kun en edes yritä,en joudu pettymään.
en nyt tiedä mitä ajattelet tästä mun kirjotuksesta ja musta tuntuu että tämä on jotenkin sekava. Mutta halusin jotakin sulle kirjoittaa.
En oikein tiedä miten tähän vastaisi, mutta hyvä kun sulla on edes perhe apuna. Mullakin on toki perhe, mutta kerran vuodessa näkee jouluna ja se ei auta sosiaalisuuteen millään tavalla. Netissä kyllä puhun joidenkin ihmisten kanssa joskus kun niillä on tylsää ja ne haluaa puhua, mutta yleensä kyllä alan kyllästymään tuntemattomien turhiin puheisiin.
Sama homma täällä. Työ ja puoliso löytyy mutta ystäviä ei juurikaan, vain tuttuja. Päivästä toiseen olen yksin tai puolisoni kanssa. Koulussa oli pari vuotta tosi mahtavaa koska siellä näki aina kavereita ja sai jutella ihmisille. Nyt viime vuonna muokkasivat tutkintoa niin että koko vuosi oli etäkursseja. Eli olin koko vuoden yksin... Töissä en koskaan oikein halua olla liikaa toisten kanssa tekemisissä koska en oikein pidä työkavereistani ja nytkin yksi josta pidin, vaihtoi työpaikkaa. Sosiaalisten tilanteiden pelko on sillä tasolla että seitsemän vuotiaan kummilapseni synttäreillekkin pelotti mennä. Hikoilin siellä kuin sika enkä voinut keskittyä mihinkään vaan ravasin koko ajan hermosavulla. Kämppä on aika kaaos ja olen koko loman vain ollut kotona tai mökillä koska ei ole rahaa tehdä mitään. Tervetuloa kerhoon mate! Life for us is a bitch🙂👍
Ahdistaja kirjoitti 15.6.2015 4:22
Sama homma täällä. Työ ja puoliso löytyy mutta ystäviä ei juurikaan, vain tuttuja. Päivästä toiseen olen yksin tai puolisoni kanssa. Koulussa oli pari vuotta tosi mahtavaa koska siellä näki aina kavereita ja sai jutella ihmisille. Nyt viime vuonna muokkasivat tutkintoa niin että koko vuosi oli etäkursseja. Eli olin koko vuoden yksin... Töissä en koskaan oikein halua olla liikaa toisten kanssa tekemisissä koska en oikein pidä työkavereistani ja nytkin yksi josta pidin, vaihtoi työpaikkaa. Sosiaalisten tilanteiden pelko on sillä tasolla että seitsemän vuotiaan kummilapseni synttäreillekkin pelotti mennä. Hikoilin siellä kuin sika enkä voinut keskittyä mihinkään vaan ravasin koko ajan hermosavulla. Kämppä on aika kaaos ja olen koko loman vain ollut kotona tai mökillä koska ei ole rahaa tehdä mitään. Tervetuloa kerhoon mate! Life for us is a bitch🙂👍
Sori, mutta ei ole yhtään sama homma siellä. Mä en voi käydä töissä, puolisoa ei ole, eikä ystäviäkään näy. Ja sulla on mökki. Jos mulla olis mökki keskellä ei mitään, olisin pelkästään siellä 😀
Mua niin ärsyttää kaikki juhannukset, joulut ja muut kissanristiäiset. "Mitäs meinasit tehdä (lisää juhlapäivä)?" "En mitään. Oon kotona yksin." "Aijaa.". Mikä ihme siinä on kun pitää edes kysyä? Ja joka puolella näkee kaikkia iloisia ihmisiä joiden ei tarvitse olla yksin ja jotka menee milloin minnekin viettämään aikaa yhdessä. Samaan aikaan mä mietin mistä saisin unilääkkeitä. Joo, lääkäristä. Kun vaan pääsis sinne lääkäriin asti. Hyvää juhannusta vaan kaikille.