Olen masentunut

Olen masentunut

Käyttäjä solitan aloittanut aikaan 12.11.2013 klo 12:45 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä solitan kirjoittanut 12.11.2013 klo 12:45

Kärsin paniikkihäiriöstä ja olen kärsinyt ajoittaisista masennusoireista.
Kävin kuukausi sitten lääkärillä, ja ajattelin että kyllä tämä tästä vielä sutviintuu.
Nyt eilen havahduin omaan tilaani ja vaikka kotini ei olekkaan kaatopaikka, niin kaikki tekemöttömät kotityöt kaatuu päälle ja syyllisyyden raskas taakka on vain lisääntynyt.
Olen itkenyt ja mieleni on vaihdellut.
Toissapäivänä sain kuulla äitini joutuneen sairaalaan saatuaan vakavan sairaskohtauksen, eilen soitti heti herättyäni poliisi ja sanoi antaneensa minulle rikesakon.
Itkin ja tunsin että ei ole ulospääsyä. Soitin apua ja sain terapiajan, se on vasta kahden viikon päästä.
Aamulla sain laitettua pyykit koneeseen ja tiskattua sen röykkiön, myös koirani vein jo aamusella pikkulenkille.
Ulkonäköni ei ole enään entinen, olin ennen huoliteltu. Peloittaa miten pääsen ylös? Aloitin tänään nyt sen masennuslääkkeeni. Syyllisyys ja nämä tekemättömät asiat ovat vain niin pinnalla. Miten voisin lievittää oloani? alkoholia en käytä.

Käyttäjä repukka kirjoittanut 12.11.2013 klo 14:46

Mä en osaa mitään ihmekonstia neuvoa, mutta masennukselta kovasti kuulostaa tuo sinun tilanteesi. Mä yritän elää vain hetken kerrallaan silloin, kun tuntuu pahalta. Yritän vain selvitä hetken kerrallaan. Kun toivottomuus iskee voimalla ajatuksiin, yritän olla liikaa ajattelematta tulevaisuutta ja ajattelen, että kohta on ilta ja pääsee nukkumaan. Tai yritän keksiä jotain mukavaa tekemistä. Jotain, joka ohjaisi ikävät ajatukset muualle. Hyvä, että saat apua vaikka masentuneelle avuntarvitsijalle kaksi viikkoa on pitkä aika. Sinne asti sinnittelet ja toivottavasti saat tulevaisuudessa vähän useammin mahdollisuuden päästä puhumaan tilanteestasi ammattilaisen kanssa. Voimia toivon sinulle!

Käyttäjä Charlottis kirjoittanut 14.11.2013 klo 19:35

Minäkin koen että antaa ajan kulua on paras lääke odotan että aika kuluu koitan keksiä välillä mitä haluisin tehdä ettei masentaisi aina ei huvita tai jaksa silloin olen vain ja teen jotain kotona mitä jaksan.

Käyttäjä amiesteri kirjoittanut 21.11.2013 klo 17:09

Sama täällä. Nyt 2viikkoa lääkettä takana, hiukkasen parempi olo. Itse luen paljon, onneksi pystyn keskittymään. Yritän joka päivä tehdä jonkun pienen asian.
, enkä vaadi itseltäni liikoja. En ole ollut näillä palstoilla pitkään, mutta huomasin, että esim suomi 24 palstan lukeminen saa minut ahdistuneeksi. Toivottavasti saat lääkkeestä apua ja jos lääke alkuun pahentaa olotilaa pyydä jotain rauhoittavaa, opamox tms. Aluksi jo 1/4 osa voi helpottaa. Itse otan sitä nyt säännöllisesti sen määrän tai vähän enemmän päivässä, yritän olla päästämättä ahdistusta oahaksi. Niitä ei tarvitse pelätä, kun mieliala nousee, niistä vieroittaudutaan pikkuhiljaa. Voimia!