Nuoren miehen haaveet.
Olen tässä päivin ja öin valvoessa pohtinut elämääni ja haaveita mitä siihen liittyy. Mulla on todella suuria haaveita, joiden en usko toteutuvan, vaikka sydämessäni niitä niin haluaisin. Ehkä kaikesta suurimpana on oma perhe ja LAPSIA. Monta. Olen vasta 22 v, mutta silti en usko omiin mahdollisuuksiini. Siihen tarvitaan aina kaksi toisistaan välittävää ihmistä. Olen todella epätoivoinen asian suhteen.Onko mullla toivoa?
Aina ,ja kaikkialla netissä lukee, että naiset haluavat ja saavat lapsia ja perheen, ulkomaalaisen miehen kanssa, ja että suomalaiset miehet surkeita. Näin lukee melkein kaikkialla siellä missä itse olen lukenut. Toki otanta on pieni. En tosin voi sanoa onko se totta. Se on vain käsitys jonka olen saanut. Ja herkkä kun olen, olen täysin varma että nuo täysin tosia asioita. Netissä yleisestetään että miehet sitä ja tätä.. EI kakki ole stereotypian mukaisia. Itse olisin valmis luopumaan paljosta, jos haave omasta perheestään toteutuisi. Mutta, en ole ” ulkomaalainen, komea, rikas, mikä tuntuu olevan vaatimuksena. En tunne ikäisiäni naisia, niin vaikea sanoa…joten anteeksi kaikille jos tämä jotenkin loukkaa jotakuta. En sitä tarkoita. Juuri kuin jonkun uutissivuston uutisen ” syitä naida ulkomaalainen”, artikkelin. Voin yrittää myöhemmin joskus etsiä linkkiä jos löydän. Yksi syy oli että haluavat lapsia mitä miehet ei halua täällä. Ei pidä paikkansa ainakaan omalta osalta. Mutta pelkään, että tuon kaltainen valtava yleistäminen, vie minultakin mahdollisuudet pois. Kuka enää uskoo nuorta suomalaista miestä näissä asioissa? Tätä pelkään.
Olisin valmis luopumaan melkein mistä vain ( kaikki paitsi terveys), jos saisin tietää, että tuo toive toteutuisi. Mutta ei vain ole mahdollista.
Oma perhe ja lapset olisi jotain, jonka vuoksi ja puolesta uhraisin kaiken. Mutta kuka kiinnostuisi miehestä kuin mä? Niin… siltä se tuntuu.
Anteeksi vielä kerran.😭
Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 avioliittoja solmittiin 24 464 kpl ( http://www.stat.fi/til/ssaaty/2016/ssaaty_2016_2017-04-20_tie_001_fi.html ), joista lähes 1900 oli suomalaisen naisen ja ulkomaalaisen välisiä ( https://www.tilastokeskus.fi/tup/maahanmuutto/perheet/solmitut-avioliitot.html ). Ensimmäisessä linkissä lisäksi sanotaan, että ensimmäisen kerran avioliiton solmineiden naisten keski-ikä oli 31,4 ja miesten 33,7 vuotta.
Mitä näillä tilastoilla yritän sanoa on se, että ulkomaalaisuus ei todellakaan ole mikään vaatimus tai normi avioitumiselle tai parisuhteelle. Ja jos naisilla on stereotyyppisiä odotuksia miehistä (ja varmasti samalla tavalla miehillä naisista), niin uskallan 36 vuotiaana naisena väittää, että ikä pudottaa pahimmat suomut silmiltä ja sitä huomaa, että täydellistä ihmistä ei olekaan. Luota siihen, että kyllä vakka kantensa valitsee, että löydät kyllä vielä itsellesi kumppanin, joka rakastaa sinua juuri sen vuoksi, että sinä olet sinä, oma ainutlaatuinen itsesi. 🙂
Hei ja kiitos vastauksestasi. Kävin noita tilastoja läpi. En tiedä miksi, mutta alkoi ahdistaa nuo määrät. Ehkä se johtuu huonosta itsetunnosta ja epäluottamuksesta omiin mahdollisuuksiin. Mulla oli pitkähkö suhde, jota en kyllä laskenut suhteeksi, koska siinä ei ollut mitään sellaista mitä suhteeseen kuuluu, enkä kokenut saaneeni mitään. Olin palvelija ja tein melkein kaiken naisen puolesta. Kaasin juoman lasiin, hain ruokaa ravintolassa jne. Tein myös monet, monet muut asiat hänen puolestaan. Ja kun nukutaan yhdessä, pyydän että ollaan lähekkäimmin, vastaus on " älä tule lähemmäksi, on kuuma". Sama joka kerta. Kun puhun, että se loukkaa on ihmeissään ja lupaa että ei tee niin uudelleen. Mutta sama jatkuu. En enää vaan jaksanut yksipuolista suhdetta. Ei siis asuttu yhdessä.
Koen itseni huonommaksi kuin muut, rumemmaksi, tyhmemmäksi. Vastenmieliseksi. Kukaan ei ole koksaan näin sanonut, eikä antanut ymmärtää niin, mutta silti tuntuu siltä. Pelko, että en koskaan löydä hyvää ja tasapuolista suhdetta on valtava. En usko että kukaan kiinnostuisi minusta. Kuten aiheena on, omista haaveista suurin on oma perhe ja lapsia. Mutta siihen tarvitsee kaksi osapuolta, toisiaan rakastavaa ihmistä. Mutta voiko kukaan rakastua minuun?
Pelkään, että minulla ei ole mitään mahdollisuuksia löytää ketään, koska käsitykseni mukaan, kaikki haluavat ulkomaisen, tumman ja komean miehen. En ole noista mitään. Mainoksetkin vain tyrkyttää tätä kuvaa, mikä lisää pelkojani. Siksi tuollaiset tilastot, ja omat kokemukset. ovat omiaan ruokkimaan pelkoa, että en voi koskaan sada elämää josta haaveilen. Vaimoa ja lapsia. Perhe - elämää. Voin toki olla väärässä, mutta pelkoni on mitä on. Pelkään, koska en ole ennakko - odotusten mukainen mies.
Kirjoitit, että ei ole mikään vaatimus olla jokin, ja että ennakko odotuksia on kaikilla. Tämä pitää kyllä paikkansa. Mutta mitä ennakko odotukset ovat? Tiedän, että kuten sanoit, ei ole mikään vaatimus olla " jostain muualta", mutta minulla on vain sellainen käsitys.
Nytkin vain haaveilen tällaisesta elämästä, katselen auringonlaskua ja kuuntelen hyvää musiikkia ja uppoudun haaveisiin. Mutta yksin. Kyllä vierellä olisi tilaa jollekulle, jonka kanssa olla onnellinen. Jonka kanssa jakaa tämä hetki.