Selailin vuosien takaisia viestejä ja tuli nostalginen olo. Miksi ihmeessä? Eihän vuosikausien masennuksessa pitäisi mitään kivaa olla. Mutta ovat nuo vuodet kuitenkin olleet minun elämääni, minun ajatuksiani ja minun taisteluani. Olen elänyt, minulla on muistoja. On jotain omaa, vaikkapa kärsimystä ja sitä vastaan taistelua! Ikioma elämäni pätkä! Jännä tunne. En aio tuomita itseäni siitä.
Mä olen joskus myös lueskellut vuosia vanhoja viestejäni ja suorastaan järkyttynyt siitä, kuinka huonosti olen joskus voinut. Onneksi voin nykyään paljon paremmin, vaikka terveeksi ei mua voi vielä todetakaan. Näinkin on hyvä. Toivottavasti sinullakin on edes vähän eteenpäinmenoa ollut vuosien aikana?
Desper, tervehdys!
Tiedätkö, että juuri eräs päivä tässä koin saman tunteen. Tuli jo mieleen, että olenko ihan pimeä, että koin nostalgian tunteita, kun luin omasta ketjustani niitä ensimmäisen kesän kirjoituksia. Vaikka se oli kauheaa aikaa niin muistan siitä myös niitä hyviä hetkiä ja elämäähän se silti oli, kuten kirjoitit, se on ollut meidän elämää ja taistelua kuitenkin. Jotenkin kodikasta oli lukea, että joku toinenkin on tuntenut tuota nostalgiaa. Tosin välistä tuli huonokin olo siitä, kuinka pohjalla on ollut. Tuleehan niitä huonompia kausia vieläkin, mutta paljon vahvemmilla kuitenkin jo mennään tänä päivänä.
Samalla tuossa nostalgian tunteessa muistelen henkilöitä, jotka silloin aikanaan kirjottelivat ketjuuni. Mietin mitä heille nykyään kuuluu ja jopa kaipaan heitä, kuten Monange, jonka kanssa kirjoittelin päivittäin aika pitkän aikaa. Ja kyllä muistan sinutkin Desper. Onneksi täällä on pysynyt ja palannutkin monia henkilöitä kirjoittelemaan.
Kiva kun kirjoitit ajatuksestasi. Olen kanssasi samoilla linjoilla. Kaikkea hyvää sinulle!
Desper moro. AAtelin kanssa joku päivä että missä mahdat "lymyillä"🙂. Samat Masat ja martat ne väliin pyörii täällä jaloissa niinkuin ennenki mutta siinäpähän pyörivät.
Omia asioita kummiski saanut eteen päin mistä olen hyvin tyytyväinen😎
Tällä hetkellä tämä on suurin ongelma😴😴😴 ja tätä riittää.
Kiitos kommenteista, kamut! Kivaa, jos joku ymmärtää! En ole paljon käynyt täällä, jotta mahdollinen masentunut tunnelma ei vetäisi minua suosilmäkkeeseen, josta olen juuri kömpinyt ylös. On tässä ollut hirveitä syvänteitä välillä, jopa pahempia kuin ennen, rinta on ihan kipeä jatkuvasta tolkuttomasta itkemisestä. Mutta on ollut myös hyviä hetkiä, jollaisia aiemmin ei ollut. Pitkä terapia on kai tuottanut jonkinlaisia vaatimattomia tuloksia. Toisaalta etenevä neurologinen sairauteni vie vääjäämättä alaspäin, masentaa ja ahdistaa ihan fysiologisestikin. Myös nuo surullisenkuuluisat Masa, Martta ja Ylermi pyrkivät aina vain sättimään milloin mistäkin huonoudesta, varsinkin siitä, että en ole reipas enkä saa mielialaani kuriin. Yritän vakuuttaa niille, että en ole syypää ahdistukseeni ja että yritän parhaani.
Tuo nostalgia-kokemus on minusta hyvä merkki, se kertoo, että en vihaa elämääni enkä itseäni. Kunpa osaisi paremmin kuvata tuota tunnetta! Elämäni on minun omaani kaikkine piirteineen. Masennuksessa on jotenkin kysymys itsemääräämisen tunteen ja taidon puuttumisesta, ripustautumisesta armon ja rakkauden kerjäläisenä johonkin muinaiseen tuomitsevaan hahmoon.
Voimia kaikille!