maanvaiva kirjoitti 11.5.2018 13:26
Minusta sydänsairaus on vähän sellainen asia ettei siitä riitä puhuttavaa kovin pitkäksi aikaa. Masennuksessa voi velloa vuosia ja siitä olostakin voi kai vuosia puhua.
En missään nimessä halua kenenkään kanssa kahdestaan puhua sydämestä. Yhtä tylsää, kun puhuisi kahdestaan jonkun kanssa männyn kävyn kasvusta.
Oi, musta olisi kivaa puhua jonkun kanssa männyn kävyistä! 😀 Taidan olla pikkuisen samalla alalla kuin sinä. (Yrittäessäni lainata viestiäsi vastaukseen onnistuin töppösormillani rämpyttämään 'ilmoita viesti asiattomaksi' monta kertaa. Anteeksi, toivottavasti siitä ei tule hankaluuksia!)
Mä en myöskään pidä kuppikuntaistumisesta, vaikka pelkään että omalla toiminnallani olen edistänyt sitä. On tavallaan sääli, että moniin ketjuihin tulee vakituinen kirjoittelijaporukka, joka vastailee toisilleen ja juttelee pääasiassa keskenään - vaikka toisaalta se on hirveän inhimillistä, kun ihmiset tutustuvat toisiinsa, tuttu tuntuu turvallisemmalta kuin vieras, ja sitten kynnys kirjoittaa "tuttuihin" ketjuihin on matamampi.
Mun mielestä aiheessa pysyminen ei ole niin tärkeää, tai ainakin niin selitän itselleni silloin kun en pysy aiheessa. (Ei ole fyysisiä sydänsairauksia - ainakaan vielä, mutta sydänsuruja mulla on kyllä joskus ollut.) Monesti ihmisten kanssa viestittely ja jutteleminen on niin mukavaa että teen sitä enemmän juttelemisen ja yhdessä olemisen (tai no, mktä se nyt näin verkkoympäristössä onkaan) kuin varsinaisen informaation vaihtamisen takia. Jännää että se täällä verkossa on helpompaa kuin kasvokkain.
Hmm. Jotenkin haluaisin saada ilmaistua että musta kaikki saavat kirjoittaa kaikkiin ketjuihin, sekä aiheesta että sen vierestä (vaikka olen joskus väsymystäni puuskahtanut, kun on tuntunut että nyt multa pyydetään liikaa, enemmän kuin pystyn antamaan), toisia kunnioittaen ja huomioiden, sen verran kuin pystyy. Jos kuppikuntia muodostuu, mun mielestä niihin on aina uudet tyypit tervetulleita kirjoittamaan, nettiympäristön hyvä puoli on se ettei tuolit lopu kun jokainen istuu omallaan. (Tai ehkä jotkut somettaa seisaaltaan. Mä teen sitä joskus kävellessäni mutta siitä ei yleensä hyvä heilu. Vielä en ole törmännyt liikennemerkkeihin tai ihmisiin.)
Mun henkilökohtainen uskomus on se ettei vääränlaisia ihmisiä olekaan.
(Huh, kun se kuulostaa jotenkin ällöpositiiviselta mutta minkäs teet. Aurinko paistaa, ja taitaa onnistua mokoma vaikuttamaan minuun.)