Niin väsynyt että itkettää
Ihan mahottomalta tuntuu tämä homma. Kun yrittää jotain jonka pitäisi auttaa omaa kuntoutumista huomaa että on tosi pian siinä pisteessä että tekis mieli itkeä vaan – ihan poikki olo. Ei mitään käytännön käsitystä mihin ne omat voimat riittäisi. Tai sitten uusien asioiden opettelu/ tavoille oppiminen vie yllättävän paljon voimia verrattuna entiseen? Miten teillä muilla? Miten ihmeessä selviätte masennuksen ja huonon omanarvontunnon kanssa??
Lohduttomalta tuntuu kun ”normaali-ilhmisen” mittapuussa en ole mitään mainitsemisen arvoista tänäänkään saanut aikaan ja miten silti voi olla näin rätti-poikki-väsynyt. Tällaisina päivinä/ viikkoina/ kuukausina kokee olevansa vaan pettymys toisille ja hankala ihminen. 😞
Jaan tunteesi. Tuntuu että lähtökohtaisesti kaikki päivät ovat huonoja - hyviä ei enää olekaan. Tai sitten nekin vaihtuvat jossain vaiheessa huonoiksi ja harmaus saa vallan. Tuntuu ettei omassa elämässä tapahdu mitään mainitsemisen arvoista. Ystävät siirtyvät elämässään eteenpäin omien suurien ja pienien asioidensa kanssa ja koen eläväni heidän kautaan. Surullista. Tänään aloin myös kyseenalaistamaan onko paikkani edes olla täällä, tässä elämässä.
Jostain tarvitsisin voimia, mutta itsellä niitä ei ole.
Olen itsekin ollut aivan järkyttävän väsynyt. Ei siinä tilanteessa voi kuin levätä ja olla tyytyväinen, kun jaksaa nousta käymään vessassa. Olen ihan oikeasti pahimpina päivinä ajatellut, että voisin vain laskea alleni! Ei siinä jaksa edes itkeä...
Älä missään nimessä vertaa itseäsi terveeseen ihmiseen! Ethän sinä ilmeisesti ole! Joka askel on voitto. Kirjaimellisesti. Siitä suosittelen sinun lähtevän. Yritä syödä mahdollisimman terveellisesti. Hyvällä ravinnolla autat parantumistasi pitkälläkin tähtäimellä. Jos et jaksa tehdä ruokaa, niin syö edes hedelmiä. Tärkeintä on kuitenkin lepo. Tyypillistä masentuneille on, että voimia on kulutettu jo monta vuotta. Sinunkin varmaan tarvitsee levätä monen vuoden edestä. 🙂👍
Tällainen jakuva väsymys on tosi uuvuttavaa. Eikä sitä ympäristö eivätkä läheiset todella käsitä. Sanomista tulee kun omat voimat ovat ihan piipussa. Jos pitäisi touhuta koko ajan perheen parissa ja hoitaa kaikki arjen askareet itse niin en tällä hetkellä kyllä jaksaisi. Voimat on tosi vähäiset. Tänään olen yrittänyt lepäillä mutta hankalaa se on kun tuntuu että sitä ei perhe oikein hyväksy. Joskus olisi vain saatava olla. Perheellisenä se vaan tahtoo olla hankalaa.😑❓
Hei soineli. Tuttu tunne. Sain juuri pojaltani sapiskaa kun keittiön pöydällä lojuvat paperit, veroilmoitukset jotka pitäisi täyttää ja kun olen erään henkilön edunvalvoja(sekin vielä kun ei jaksa omiakaan asioita hoitaa), hermostuttivat hänet. Että olisi minulla sekin asia pois hoidettu jos viitsisin ne tehdä. Normaalisti olisin jo tehnyt mutta nyt ei ole voimia. Ei tätä kukaan ymmärrä ja jos erehtyy mainitsemaan voimattomuudesta niin on vaan valittaja.