Tänään en enää jaksa nauraa. Ymmärrän kyllä että taustalla vaikuttaa moni asia, mutta tieto ja ymmärrys ei nyt auta oloa.
Olen tehnyt kovasti töitä ja olen väsynyt fyysisesti ja myös henkisesti pinnisteltyäni epävarmassa työtilanteessa ja alemmuudentunteessa. Säännöllisesti saan kokea olevani työporukassa se ulkopuolinen, ja se joka ensimmäisenä saa lähteä. Tämä työ oli tosi onnenpotku, ilman sitä olisin toimeentulotuen varassa ja meillä menisi vielä vaisummin. Mutta ilman mitään takeita tulevasta on aika raskas jaksaa jatkaa.
Kotona oleminen on yhtä lailla tasapainoilua. Asuinkumppanin pitkämielisyys rakoilee jälleen, mutta ei ole muutakaan paikkaa minne mennä. Olen niin yksin.
Kun olisi edes joku hyväksyvä, arvostava tai kannustava ihminen. Joku jonka mielestä en ole tilan hukkaa, onneton taakka tai rasite. Kun olisi joku ihan oma paikka. Tai kun vaan saisi hetken olla rauhassa, ilman odotuksia ja vaatimuksia, ilman pettymyksiä.
Nyt on kai parasta mennä jo nukkumaan, muuten huominen on yhtä kauhea kuin tämäkin päivä. Kiitos kun sain kirjoittaa.
Heippa
Minä arvostan ja kannustan sinua ja kyllä elämä järjestyy sen tiedän ja kyllä
ratkaisu löytyy asioihin.
Minkäs ikäinen sinä olet?
Onko sinulla ystäviä / kavereita joille voisit kertoa iloja ja suruja?
Millaisia erimielisyyksiä asuinkumppanisi kanssa sinulla on?
Älä aliarvioi itseäsi esim että olet taakka ja rasite jne vaan olet arvokas tärkeä ja upea ihminen näin ajattelet ja laitetaan vaan hiljakseen elämä kuntoon edetään askel askeleelta
vaan elämässä eteen päin.
Kirjoita miten olet jaksanut.
Kaunista syksyä sinulle