Näytön paikka ja voimat vähissä...
Olen tällainen vähän yli parikymppinen nuori nainen ja elämä edessä… Aloin tekemään lopputyötäni jokin aika sitten. Mutta olen vain niin lopen uupunut. En ole saanut aikaiseksi töissä yhtään mitään pitkään aikaan. Teen lopputyön yritykselle, joten sillä on deadlinet sun muut vastaavat, aika tiukatkin. Aina, kun tulen töihin, iskee hirveä uupumus. Eipä se ole kovin paljoa sen kummempaa kotonakaan. En jaksa kokkailla mitään kunnon ruokaa yleensä, tai töissä mennä syömään. Syön sitten jotain suklaapatukoita tai muita vastaavia.
En oikein tiedä, mitä mun pitäisi ajatella, olenko vain laiska ja saamaton? Kun töissä kirjojen esille ottaminen saa mut miltei nukahtamaan. Tulee voimaton olo, en tunnun ymmärtävän tekstistäkään mitään. Periaatteessa homma on mielenkiintoista, ja uskoisin sen olevan kivaakin. En ole mielestäni kasannut kuitenkaan mitään kamalia odotuksia tän projektin suhteen: kokemuksesta tiedän, että tällainen työ on suurimmaksi osaksi vain tylsää puurtamista, mutta siinä on omat hyvätkin hetkensä. Onko tässä kysymys vaan siitä, että en osaa ottaa itseäni niskasta kiinni ja aloittaa? Tai siis olenhan mä lukenut ja etsinyt, mutta aivot ei tunnu toimivan ollenkaan, enkä ainakaan kunnolla mitään päätöksiä ole saanut aikaiseksi.
Nyt olisi se aika tehdä hyvä vaikutus työn teettäjiin ja saada työpaikka lopputyön jälkeenkin. Tätä menoa se ei kyllä onnistu, kun mitään tulosta ei tule. Haluaisin tehdä hyvän lopputyön ja päästä sitä myötä jatko-opiskelijaksi. Tuntuu, että tämän voimattomuuden myötä myös mahdollisuudet noihin edellä mainittuihin asioihin tuhoutuvat. Mistä ihmeestä mä repisin ne voimat tähän ponnistukseen?
Uniutu, et ole laiska vaan paineiden ja kiireiden väsyttämä. Suhtaudut elämääsi ja lopputyön laadintaasi vastuuntuntoisesti. Ajattelet myös työn vaikutusta jatko-opintoihisi ja työllistymiseesi.
Itse elin kevään paineiden alla: samanaikaisesti olin sekä työharjoittelussa että tein opinnäytetyön. Välillä stressi tuntui vievän toimintakykyni. Ihme ja kumma, selvisin keväästä hyvin arvosanoin. En voi liiaksi korostaa levon merkitystä.
Viekö lopputyö yöunesi? Kunpa pystyisit keskittymään tekemiseen miettimättä sitä, miten paljon työtä on edessäsi! Salli itsellesi ajoittainen arjesta irtautuminen. Se on tervettä, sillä se tuo voimia työntekoon. Siksi siitä ei tule tuntea syyllisyyttä.
Jokaisella on omat tavat selviytyä, tässä omani. Tärkeintä oli ensiksi lepo ja sitten kunnon ruoka. Kunnon ruoasta saa ravintoaineita ja energiaa, ei ole koko ajan väsynyt. Sitten jotakin tekemistä, joka vievät ajatukset pois lopputyöstä. Itsellänikin kaikki energia meni lopputyöhön ja pinna alkoi kiristyä pienimmästäkin asiasta. Lopulta kuuntelin kroppaani: ruokaa, lepoa ja telkkaa ("aivot narikkaan"). Tiskit tiskaamatta ja avomies raivosi saamattomuuttani, mutta tein sitten viikonloppuna sen verran kuin jaksoin. Sain lopputyön valmiiksi hyvällä arvosanalla (pomo oli todella tyytyväinen), työpaikan hyvästä firmasta ja energiat palasivat heti lopputyön loputtua. Nyt aloitan syksyllä jatko-opinnot ja elämä hymyilee. Lopputyö on vaan pakerrettava läpi. Itselläni helpotti se, että laitoin lopputyön etusijalle ja kaikki muut toiselle sijalle.
Kiitos paljon vastauksista Eläväinen ja Neuvoton sisko!
Toivottavasti mullakin loppujen lopuksi käy niin kuin Neuvottomalle siskolle, että teettäjä tykkää ja jatko-opiskelupaikka ja työpaikka irtoaa
Tällä hetkellä en vain jaksa kovin toiveikkaasti tuota ajatella.
Tää väsymys ei ole ihan hetkessä kehittynyt, syksy oli aika stressaava, koska tein opiskelujen ohella työtä, jossa oli jatkuvien deadlinejen alla. Ja koska halusin hoitaa hommani hyvin, mietin melkeinpä koko ajan, missä vaiheessa tehdä mikäkin koulujuttu ja työ
Uskottelin itselleni homman helpottavan vuoden vaihteen jälkeen, mutta kävikin melkein toisin. Aloin tehdä erästä isompaa kouluhommaa, josta musta alun perinkin tuntui, että en osaisi sitä. Siinä hommassa tuli lähes koko ajan kaikenlaisia vastoinkäymisiä, teknisiä ongelmia ja inhimillisiä ristiriitoja, joiden ikään kuin ristituleen jouduin. Jossain vaiheessa aloinkin saamaan jotain paniikinomaisia ahdistuskohtauksia oikeastaan viikottain, josta selvitessä meni koko päivä, eikä silloin tullut töistä tietenkään mitään
Deadline pukkasi päälle ja paineet kasautuivat entisestään. Aloin olla keväällä aika poikki, mutta toivoin, että kun kyseinen homma olisi hoidettu, niin saisin itseni palautettua ja lisää voimaa ja motivaatiota mielenkiintoisesta aiheesta. Mutta eipä niin käynyt...
Miksi sitten haalin itselleni niin paljon hommia? Itse asiassa koitin välttää sitä kyllä
Vähensin työtunteja, mutta pahaksi onnekseni se iso kouluhomma, jonka työkseni sain, sattuikin olemaan paljon isotöisempi kuin kyseinen kouluhomma normaalisti. Ja koska siinäkin oli tiukka deadline, siihen meni hurjasti aikaa... Lopputyökin olisi pitänyt aloittaa jo keväällä, mutta sain lykättyä sitä kesään.
Jonkun verran käyn luonnossa liikkumassa ja näen kavereita. Välillä iskee kyllä pieni epätoivo, kun oon mielestäni toteuttanut ne kaikki perinteiset keinot: nukkunut tarpeeksi, pitänyt yllä sosiaalista elämää, liikkunut... Toi ruokapuoli on kyllä ollut aika kehno, kun on tullut syötyä vaan kaikkea valmista. Ei oikein tiedä, että mitä tässä oikein vielä koittais... Mutta nyt voisin sitten ottaa tavoitteeksi käydä työpaikan ruokalassa syömässä ainakin.
Hyvää juhannusta! 😎