Narsisti?

Narsisti?

Käyttäjä Lj aloittanut aikaan 29.06.2008 klo 14:41 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Lj kirjoittanut 29.06.2008 klo 14:41

Onko kenelläkään kokemusta narsisteista?

Minulla on ollut koko elämäni ajan ongelmia äitini kanssa, mutta vasta viime aikoina olen herännyt miettimään asioiden syy-seuraus -suhteita. Äiti on sekoittanut pakkaa koko meidän perheen kesken, ja kaiken lisäksi hän tuntuu nauttivan siitä, että muut kärsivät. En ala nyt luettelemaan kaikkia hänen tekemisiään, mutta niistä hyvin monet viittaisivat narsismiin – siinä määrin, mitä minä siitä tiedän.

Olen täysin hukassa ja väsynyt tämän asian kanssa. Vaikka asunkin nykyään eri osoitteessa äitini kanssa, minun voimani menevät siihen, että yritän suojella itseäni ja isää äidin paskamaiselta käytökseltä.

En oikeastaan tiedä mitä tehdä. Oikeastaan haluaisin vain jakaa kokemuksia jonkun kanssa, jolla on jonkinlaisia kokemuksia narsisteista. Koen ”tehtäväkseni” pelastaa isän, vaikka se ei todellakaan taida olla tehtäväni.

☹️

Käyttäjä virginia kirjoittanut 02.07.2008 klo 15:38

Minulla on kokemuksia narsismista, isäni oli pahimman luokan narsisti. Varmaan osittain syyt masennukseeni juontavat lapsuudestani ja narsistin uhrina olosta. Tuija Välipakan ja Arja Lehtosaaren kirja Sata tapaa tappaa sielu: narsismin uhrit kertovat (Ajatus, 2007) on hyvä kirja, joka avasi minunkin silmäni lopullisesti, vaikka olinkin jo miettinyt, ettei isäni ainakaan terve ollut.

Narsisti myrkyttää paitsi oman, myös monen muun elämän vuosikymmeniksi eteenpäin. Isäni kuoli 12 vuotta sitten, joten en päässyt koskaan hänen kanssaan asiasta edes puhumaan - sairastuttuaan syöpään hän jopa alkoi kuunnella, mitä sanoin, sitä ennen ei koskaan, kuten narsistit tekevät. Hän petti äitiäni vuosia, piti koko perhettä pelossa arvaamattomalla käytöksellään jne.

Yritä ainakin keskustella asiasta, sillä narsisti ei parane, koska hän ei näe itsessään mitään vikaa!

t. Virginia

Käyttäjä Kata_K (Työntekijä) (MIELI Kriisikeskus Helsinki) kirjoittanut 02.07.2008 klo 15:50

Tiedoksi:

23.7. pidettävän liveryhmän aiheena on narsistiset luonnehäiriöt. Tervetuloa keskustelemaan aiheesta myös silloin.