Narsismiini herääminen
Terve kaikille. Olen tässä parin päivän sisällä herännyt vakaviin narsistisiin piirteisiini itsetutkiskelun johdosta. Taustoistani sen verran, että muutama viikko sitten avopuolisoni sai hermoromahduksen ja lähti yhteisestä kodistamme, hänen jaksamisensa loppui, mitä nyt jälkikäteen en ihmettele tippaakaan.
Tämä sai minut tekemään joka ikinen päivä itsetutkistelua ja noin kahden viikon ajan käsittelin mustasukkaisuuttani, epäilyksiäni hänen luotettavuudestaan, oliko hän ikinä rakastanutkaan minua, kuinka yksinäinen olen, kaikki ystäväni olen kadottanut, itsesääliä, ahdistuneisuutta. Tämän jälkeen ajatukseni vaihtuivat itsesääliin, masennukseen, jopa hetkittäiseen itsetuhoisuuteen.
Tein itse eropäätöksen noin viikko takaperin, omassa illuusiossani, että hänen olisi helpompi vihata minua, kuin mahdollisesti jäädä kaipaamaan tai rakastamaan. Olemme tavanneet kuitenkin useasti tämän jälkeenkin.
Asiaan kuitenkin; Tajusin omissa oloissani, tutkiessani tunteitani ja ajatuksiani, pyöritellen päässäni kaikkia käyttäytymismallejani, reaktioitani asioihin, tunteisiin, että olen narsisti. Pahimmanluokan sellainen, todella manipuloiva, päällepäin sosiaalinen, mutta puolisoani ja läheisiäni kohtaan todella kylmä. Oikeastaan edes sana kylmä ei riitä, vaan julma. Olen 15 vuotta seurustellut ja kun muistelin kaikkia parisuhteitani, taitaa jokainen puolisoistani olla kutsunut minua narsistiksi. Tämä on ensimmäinen kerta, kun en ole vain sivuuttanut asiaa, päästänyt toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Minulla on myös väkivaltaan taipumus, tilanteissa joissa minulle huudetaan, vaaditaan kohtaamaan tunteita naamatusten. Olen luullut aikapäiviä sitten kohdanneeni ja kaataneeni sisäiset muurini, mutta vasta nyt olen tajunnut, että tilanne on todellakin vain pahentunut. Olen suunnitellut monesti hakevani apua väkivaltaisuusongelmaani, mutta aina se vain on jäänyt. Ehkäpä narsisti sisälläni on haudannut ja selitellyt tuonkin ongelman itselleni parhain päin. Olen huomannut nyt eroamisen jälkeisen itsetutkiskelun ohessa, että minussa on valtavia muureja/puolustusmekanismeja päässäni, kun ryhdyn ajattelemaan syvemmin mitä olen tehnyt ex-puolisolleni. Kun käsittelen tunteitani, täydellistä empatian puuttumista, minulla nousee pala kurkkuun, tuntuu etten pysty hengittämään, sydän alkaa hakkaamaan niin voimakkaasti, että on pakko tehdä vaikka muutama minuutti hengitysharjoituksia ennen kuin pystyn jatkamaan. Minua ei ole henkisesti sattunut näin pahasti ainakaan kymmeneen vuoteen. Kysyinkin exältäni, kun olimme olleet pari viikkoa asumuserossa. Luuletko, että jos olisimme palanneet yhteen, olisinko oppinut tästä mitään. Meidän molempien vastauksemme oli ei.
Huomenna on ensimmäinen tapaamiseni työterveyslääkärin kanssa, toivon saavani lähetteen terapiaan, minulla on todella paljon käsittelemättömiä asioita narsismin lisäksikin. Lapsuudentraumoja, itsetuhoisuutta, väkivaltaisuutta nyt alkuun.
Aidosti toivon, että ex-puolisoni toipuisi vielä kaikesta kokemastaan, hän oli jo ennen minua melko rikottu ihminen ja nyt hänen silmistään näkyy vain tyhjyys. En koe oikeudekseni pyytää häneltä anteeksi, niin hirveitä asioita hänelle olen tehnyt. Eikä hän haluaisi sitä kuullakkaan. En vieläkään ymmärrä, miten hän edelleen jossain määrin on tukenani, vaikka itsekin on henkisesti aivan loppu.
Toivottavasti tästä vielä joskus toivutaan, vaikka luettuani narsistiartikkeleita, masennuin entisestään, kun tuntuu olevan totuus, ettei narsistisesta persoonallisuushäiriöstä parannu koskaan. En tahdo satuttaa enää yhtäkään ihmistä, niin kuin olen satuttanut.
Hei. Hieno ja mielenkiintoinen pohdinta itsestäsi. Olet tehnyt paljon ajatustöitä kun olet huomannut nämä piirteet itsessäsi. Olen itsekin tutustunut narsismiaiheeseen. Narsiamiahan on meissä kaikissa ihmisissä, toisissa enemmän, toisissa vähemmän. Eli narsistisia piirteitä. Narsistisen persoonallisuushäiriön diagnoosin pystyy tekemään vain lääkäri/psykiatri. Olen myös oppinut ja huomannit, että monet käyttävät manipulatiivisia keinoja muihin ihmisiin myös ihan tiedostamattaan. Onko tämä ollut sinulla tietoista toimintaa, eli tiedät, mitä teet vai oivalsitko jälkikäteen, että olet manipuloinut toista? Itse olen tajunnut vasta jälkeen päin, että itsekin olen manipulaatiota käyttänyt ihmissuhteissa mutta en ole tajunnut sen olevan sitä. Jännittävä on ihmismieli. Hienoa että sait ajan varattua työterveyteen. 🙂 puhuminen auttaa ainakin minua. 🙂👍
Sulla on varmaan hyvätkin mahdollisuudet muutokseen, kun olet valmis myöntämään omia virheitäsi ja sinulla on halua muuttaa käyttäytymistäsi. Kirjoitit, ettet kehtaa edes pyytää anteeksi ex-kumppanilta, kun et koe, että sulla olis oikeutta. Uskoisin kumminkin, että anteeksipyyntö auttaa aina, molemmin puolin. Vaikka olisitkin tehny pahoja asioita toiselle ihmiselle ja luottamus olis täysin mennyt, on sillä merkitystä sanoa, että olen pahoillani, olen tehnyt väärin.
keltainensydan kirjoitti 4.12.2018 22:21
Hei. Hieno ja mielenkiintoinen pohdinta itsestäsi. Olet tehnyt paljon ajatustöitä kun olet huomannut nämä piirteet itsessäsi. Olen itsekin tutustunut narsismiaiheeseen. Narsiamiahan on meissä kaikissa ihmisissä, toisissa enemmän, toisissa vähemmän. Eli narsistisia piirteitä. Narsistisen persoonallisuushäiriön diagnoosin pystyy tekemään vain lääkäri/psykiatri. Olen myös oppinut ja huomannit, että monet käyttävät manipulatiivisia keinoja muihin ihmisiin myös ihan tiedostamattaan. Onko tämä ollut sinulla tietoista toimintaa, eli tiedät, mitä teet vai oivalsitko jälkikäteen, että olet manipuloinut toista? Itse olen tajunnut vasta jälkeen päin, että itsekin olen manipulaatiota käyttänyt ihmissuhteissa mutta en ole tajunnut sen olevan sitä. Jännittävä on ihmismieli. Hienoa että sait ajan varattua työterveyteen. 🙂 puhuminen auttaa ainakin minua. 🙂👍
Ei ole ollut tietoista, en ole tietoisesti manipuloinut häntä mitenkään. Itse asiassa keskusteltuani erään läheisen ihmisen kanssa, tajusin 20 vuoden takaisten lapsuudentraumojeni aiheuttaneen tämän TODELLA vahvan sulkeutumiseni tunteilta. En olekaan siis aivan varma, olenko niin paha narsisti? Vanhempani siis erosivat noin vuoden-kahden lääkkeiden ja alkoholin väärinkäytön ja jatkuvan riitelyn jälkeen. Äitini oli hyvin itsetuhoinen, isäni pahoinpiteli ja raiskasi häntä ja siskoni oli aina pahimpien riitojen välissä ja itse piilouduin sängyn alle veitsi kädessä miettien tapanko itseni vai kehen sen veitsen lyön. Juttelin siskonikin kanssa näistä asioista eilen, vaikka meillä onkin todella kylmät välit ollut koko aikuiselämämme. Hän toimi siis äitini "terapeuttina" 10-vuotiaana ja puhui paljon äitini kanssa näistä asioista vuosia. Hän myönsi olleensa itsekin minulle todella vihainen siitä etten tukenut äitiäni eron jälkeen vaan olin aina vain todella vihainen. Sanoinkin siskolleni, että ehkä kuitenkin oli parempi hänelle itselleen puhua asioista ja käsitellä niitä ettei hänelle käynyt niin kuin minulle. Tajusin vasta eilen! tulleeni vanhempieni eroamisen jälkeen todella katkeraksi siitä, että äitini ei pystynyt ajattelemaan meidän lapsiensa mielenterveyttä, vaikka toki eli omaakin helvettiänsä. Kaikki vihani ja sulkeutuneisuuteni näiden tapahtumien jälkeen on todellisuudessa ollut avunhuutoa oman tuskani keskellä. Ja koska en ikinä saanut apua, minua ei pakotettu kohtaamaan tapahtumia, en ole ikinä kunnolla käsitellyt näitä asioita kuin pinnallisesti, vaikka olenkin jo molemmille vanhemmilleni kertonut antaneeni heille anteeksi.
Yksi asia minkä tajusin myös, tuo väkivaltaisuuteni. Se on aina tapahtunut tilanteessa jossa puolisoni huutaa ja itkee minulle tunteitaan, yhdistin sen oman äitini itkemiseen jota vihaan edelleen. Tilanne joka VAATII minua kohtaamaan tunteeni, näyttämään empatiaa, on puolustusreaktioni ollut tuo... Vasta nyt olen ymmärtänyt kuinka todellisuudessa rikkinäinen ihminen olen
20 vuotta tässä usvassa elämistä...
Kun käsittelen tunteitani, täydellistä empatian puuttumista, minulla nousee pala kurkkuun, tuntuu etten pysty hengittämään, sydän alkaa hakkaamaan niin voimakkaasti, että on pakko tehdä vaikka muutama minuutti hengitysharjoituksia ennen kuin pystyn jatkamaan. Minua ei ole henkisesti sattunut näin pahasti ainakaan kymmeneen vuoteen.
En ole mikään asiantuntija, mutta eikö tämä viittaisi siihen että et ole narsisti, kerran pahojen tekojesi tajuaminen saa sinut tällä tavalla ahdistumaan? Käsittääkseni narsisti syyttää aina toisia; esimerkiksi syyttäisi väkivallasta uhria, eikä hänelle tulisi mieleenkään lähteä hakemaan apua sen lopettamiseksi. Voisikohan sinulla olla joku muu persoonallisuushäiriö, esimerkiksi epävakaa?
Hienoa joka tapauksessa, että olet päättänyt lopettaa vahingollisen toimintasi, oli se syy sitten mikä tahansa. Tälläinenkin on olemassa: https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito/aggression_tunteen_omahoito/Pages/default.aspx
Kannattaa varmaan lisäksi hakea sitä ammattiapua, niin kuin aiot tehdäkin.
Hadron kirjoitti 8.12.2018 11:37
Kun käsittelen tunteitani, täydellistä empatian puuttumista, minulla nousee pala kurkkuun, tuntuu etten pysty hengittämään, sydän alkaa hakkaamaan niin voimakkaasti, että on pakko tehdä vaikka muutama minuutti hengitysharjoituksia ennen kuin pystyn jatkamaan. Minua ei ole henkisesti sattunut näin pahasti ainakaan kymmeneen vuoteen.
En ole mikään asiantuntija, mutta eikö tämä viittaisi siihen että et ole narsisti, kerran pahojen tekojesi tajuaminen saa sinut tällä tavalla ahdistumaan? Käsittääkseni narsisti syyttää aina toisia; esimerkiksi syyttäisi väkivallasta uhria, eikä hänelle tulisi mieleenkään lähteä hakemaan apua sen lopettamiseksi. Voisikohan sinulla olla joku muu persoonallisuushäiriö, esimerkiksi epävakaa?
Hienoa joka tapauksessa, että olet päättänyt lopettaa vahingollisen toimintasi, oli se syy sitten mikä tahansa. Tälläinenkin on olemassa: https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito/aggression_tunteen_omahoito/Pages/default.aspx
Kannattaa varmaan lisäksi hakea sitä ammattiapua, niin kuin aiot tehdäkin.
En tosiaankaan enää itsekään tiedä, mitä pääni sisällä liikkuu. Tuota itsekin ajattelin, olenko vain tosiaankin niin sulkeutunut ja kovettanut itseni, haudannut ja piilottanut kaikki tunteeni ja empatiakykyni. Mietin tuossa pari päivää sitten, että tilanne on tosiaankin vain pahentunut ajan saatossa, eikä kukaan ole koskaan saanut minua avautumaan näin. Rakkauttani en ole ikinä kunnolla osannut osoittaa teoilla, tapani on ollut näyttää tunteeni tavalla johon pystyn, eli ostelemalla kaikennäköistä. Ystäviäni ja sukulaisiani olen muistanut lahjojen lisäksi tavalla johon pystyn, auttamalla remonteissa, autoja korjannut yms. Ei tuo synnynnäinen introverttiuskaan ole tilannetta auttanut.
Olen muutamien läheisten ihmisten kanssa keskustellut rehellisesti tilanteestani ja ajatusmaailmoistani ja kaikilta olen kuullut saman asian. Ei mitenkään uskoisi susta päällepäin. Olen todella hyvä piilottamaan tunteeni, pahan oloni. Tosin minusta paistaa läpi yleensä negatiivisuus, pessimistimyys ja sarkastinen asenne kaikkeen. En tiedä onko tuo äidiltäni vai mistä periytynyt, mutta oksettaa välillä kun huomaan keskustellessani hänen kanssaan kuinka epämiellyttävää tuollainen on.
Psykoterapeutin arvointi on 27. Päivä ja toivon todellakin, että saan jotenkin järjestymään terapian töiden ja rahan kannalta 🙂🌻
Kovasti kaipaisin kaikenlaisia itsehoito-oppaita nimenomaan tuohon narsististen piirteideni hallintaan, aggressio-ongelmani hoitoon, itsetunnon kohotukseen etten aina ajattelisi muiden olevan parempia kaikessa. Mustasukkaisuuteen, menetyksen pelkoon, luottamuksen puutteeseen. Kai sekin jotain on vaikuttanut, että olen tullut pitkissä parisuhteissa muutaman kerran petetyksi. Itse olen niin uskollinen, etten voisi ikinä kuvitellakaan pettäväni ketään.
Kiitos hadron tuosta linkistä, täytyypä vilkaista.
Sain muuten selville isäni kanssa keskustellessa, että suvussamme on ollut perheväkivaltaa ja aggressio-ongelmaisia miehiä minä mukaanlukien jo 4. Sukupolvessa. Mahtaakohan tuollainen olla kuinka periytyvää vai kuinka paljon vaikuttaa opitut käytösmallit? Jos joskus lapsia saan, en todellakaan tällaista tahdo perinnöksi antaa...
Olen isänikin asioita paljon miettinyt, eikä hänkään ikinä mitään apua ole saanut. Hän on todella paljon herkempi ja tunteellisempi ihminen, kuin päällepäin antaa ymmärtää. En ymmärrä miksi hän ei ikinä lapsuudessamme näyttänyt meille tunteitansa?
Blah, tahtoisin kovasti palata siihen minään joka olin joskus pienenä pienenä poikana.