Narsismi

Narsismi

Käyttäjä DoubleTroubl3 aloittanut aikaan 03.07.2019 klo 02:40 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä DoubleTroubl3 kirjoittanut 03.07.2019 klo 02:40

Hei! Jo vuosia jatkunut epävarmuuden tunne siitä olenko itse narsisti? Jokainen meistä omaa narsistisia piirteitä joku enemmän joku vähemmän. Mikä on terveen narsismin ja sairaan narsismin ero? Mitä ominaispiirteitä narsismi pitää sisällään? Miten ne ilmenevät arjessa/käytännössä? 

Käyttäjä mariele kirjoittanut 31.07.2019 klo 12:51

Niin, en nyt Note missään nimessä tarkoittanut, että kaikki jotka samastuvat tuohon kuvaukseen ovat kliinisesti narsisteja. Se on äärimmäisen stigmatisoitu nimitys ja viittaa yleensä narsistiseen persoonallisuushäiriöön tai puhekielessä itse asiassa vielä pahempiin psykopatologioihin myös jaa tässä tarkoitin lähinnä puutteellisuuksia narsistisessa kehityksessä eli normaalissa itsetunnon jne kehityksessä.

En nyt osaa sanoa tätä selkeämmin.

Kuvaat kuitenkin itsetunnon haurautta, samanlaista kuin tässä topikissa on muillakin esiintynyt. En silti kuuluttaisi kylillä, että minä olen narsisti, tai Note on narsisti, tai DoubleTroubl3 on narsisti.

Käyttäjä DoubleTroubl3 kirjoittanut 02.08.2019 klo 04:27

Joo narsismi on aika rankka määritelmä. Itse tunnistan itsessäni sen että en ole todellakaan vakaa aikuinen vaan minussa on poikamaisia piirteitä ja käyttäytymistä. Haluanko niin? En, mutta voinko itselleni mitään niissä tilanteissa? Toisinaan, ja toisinaan taas en. Olen miettinyt olevani erityisherkkä, adhd- ongelmainen tai epävakaan persoonan omaava henkilö ja en sitten tiedä missä mennään. Tunnen yksinäisyyttä päivittäin ja vapaa ajat käytin joskus leffoihin ja pelien pelaamiseen, nyt vain olen huvikseni sängyssä makoilen ja torkun/selaan puhelinta. Sitten jos on jotain menoa/ystäviä näkee niin hyppään joskus innoissani matkaan. Että tälläistä, vuoristorataa... 😎

Käyttäjä mariele kirjoittanut 05.08.2019 klo 17:28

En ihmettele että erityisherkkyys ja epävakaa on tullut itselläsi mieleen. Kuten on keskusteltu, niin tällaiseen ohutnahkaisuuteen liittyy paljon muiden peilinä ja tasapainottajana olemista, oma identiteetintuntu voi olla hakusissa. Epävakaaseen liittyy, ja taitaa olla kriteereissäkin, häiriö identiteetintunnussa ja epävakaille on tyypillistä muiden tarkka "lukeminen" (vain sitä kautta voi tietää, mikä/kuka täytyy tilanteessa olla). Epävakaat ovat paitsi herkkiä lukemaan muita, yleensä myös melko taitavia siinä, tosin neutraalit ilmeet koetaan negatiivisempina kuin ne todellisesti ovat. En  oo varma onko tutkimustiedolla vielä varmuutta mistä se johtuu, mutta todennäköisesti se on seuraus samasta asiasta kuin muut epävakaaseen liittyvät oireilut, siis invalidoiva, hylkivä tai epävakaa kasvuympäristö. Mikä on vaikuttanut aivojen kehitykseen. Samalla tavalla erityisherkkyys on vain yksi tapa kuvata peilisolujen sensitiivisyyttä. Ihan varmasti biologisesti/neurologisesti meissä on eroja, toiset on sensitiivisempiä biologisesti kuin toiset. Toisten ihmisten lukeminen, tunnetilojen tarkkailu, yleisen ilmapiirin tarkkailu, vastuuntuntoisuus muiden tunteista liittyy herkkään peilisolujen toimintaan, eli tunnetilat jne resonoivat herkästi meissä itsessämme joskus tiedostamatta ja joskus tietoisesti ja vaikuttavat käytökseen.

Itselläni on aivan eri persoonallisuushäiriö, mutta epävakaan piirteitä. Erityisherkkyys ei ole diagnoosi eikä häiriö, joitsa itse olen enemmän kiinnostunut, mutta tunnistan toki itseni niissäkin kuvauksissa.

Tällä hetkell olen herännyt yksinäisyyteeni, mikä ei ennen ollut ongelma. Elin omissa maailmoissani oman pään sisällä ja televisiosarjoissa ja internetissä. Ene nää saa rauhaa keskittyä niihin, kun olen tullut yksinäisyydestä tietoiseksi. Vaan mikä avuksi?

Käyttäjä minuksi kirjoittanut 09.08.2019 klo 12:53

Narsisti on yksinkertaisesti epäempaattinen ja manipuloiva, kateellinen toisten ihmisten -minuudelle- jonka narsisti on valmis jopa tuhoamaan. Narsistille sinun minuus, persoona, elämänhalu, ihmissuhteet, kyky suojella itseäsi ja nauttia siitä että pidät itsestäsi huolta, on uhka. Se on kaikki pois narsistilta itseltään. Kaikki mitä teet itsellesi, on huomiota jonka narsisti haluaa itselleen. Olet hänelle väline. Siksi hän mitätöi, syyllistää, vähättelee, manipuloi jne jotta hippunen kerrallaan alat itsekin järkeillä että ei se minun harrastus nyt niin tärkeä ole etten mielummin istuisi narsistin kanssa kotona tai lähde narsistin mukaan statistiksi ihailemaan hänen saavutuksia asiassa x, samalla pikku hiljaa unohtaen että minulla oli joskus omakin elämä. Tai alat pikku hiljaa luopua omista ihmissuhteistasi koska itse asiassa onhan se kamalan "itsekästä" ja narsistille tulisi paha mieli kun hänellä kerrankin on vapaata, juuri sinä iltana kun sinä olit sopinut meneväsi ulos parhaan ystäväsi kanssa. Tai eihän sinulla omia tarpeita voi olla koska narsisti tulee niistä kateelliseksi. Lista on loputon. Tai jos kerrot narsistille raskaasta elämäntilanteestasi, hänen vastaus voi olla vaikka "kun MINÄ olin vastaavassa tilanteessa, olin niin ja niin taitava ja reipas ja sen takia naapurin professorikin kehui minua kuinka hienosti selvisin". Tunnistat narsistin siitä millainen tunne itsellesi tulee hänen seurassaan.

Tuo "paksu- ja ohutnahkainen" on minusta joskus tuntunut vähän huteralta lähestystavalta koska minusta siitä kuvauksesta tuntuu puuttuvan se todella julma epäempaattisuus ja  uskomaton manipulointi kyky. Henkinen ja taloudellinen väkivalta ja kokemus niiden uhriksi joutumisesta on jotain niin käsittämätöntä julmuutta että sellaisen kokemuksen jälkeen mielipiteiden ilmaisun uskaltamisen pohtiminen tuntuu ihan normaalilta ja arkiselta itsetunnon kriisiltä. Imo. Jos et tunne syyllisyyttä pitäessäsi huolta itsestäsi, kaikki hyvin. Jos tunnet, siitä selviää kyllä.

Pintapuolinen "sosialisointi" ja yhteydentuntu toisen ihmisen/toisten ihmisten välillä on kaksi eri asiaa. Omien tarpeiden tunnistaminen ja hyväksyminen on hyvä tavoite. Mitä minä tarvitsen? Mitä minä haluan? Psykoterapia on avuksi mutta asioita voi pohtia muutenkin ja jos toimintakyky sallii, toimia. Itsensä haastaminen, kotoa liikkeelle lähteminen. Minne vain. Ilmaisiin tapahtumiin, kursseille, liikuntaharrastuksiin, vertaisryhmiin erityisesti. Mieluiten sellaisiin paikkoihin joihin voi mennä säännöllisesti jotta siitä tulisi tapa. Kirjoittamalla päiväkirjaa, ottamalla riskejä, lukemalla kirjastossa, kuulostelemalla ja tunnistamalla että yksinäisyyden tunnekin on kollektiivinen tunne. Me kaikki olemme lopulta myös yksin. Yksin yhdessä. Omalla ainutlaatuisella tavallamme. Ei siinä ole mitään hävettävää, minussa ei ole mitään hävettävää, minun tarpeissani ei ole mitään hävettävää, haluan myös kuulua erilaisiin joukkoihin ja viiteryhmiin ja kollektiivisesti tuntea yhteydentunnetta muihin ihmisiin.

Häpeä on hyvä tunne joka ohjaa tarvittaessa tekemisiämme mutta häpeään "sidottuna" erakoituu. Uskoisin että me kaikki jotka pohdimme omaa hyvinvointiamme mielenterveyden näkökulmasta, olemme myös kokeneet häpeää ja vetoa erakoitumiseen, sitä tunnetta ettemme kelpaisi sellaisena kuin olemme. Voi olla että olemme stigmatisoineet itse itsemme, voi olla että muu ympäristö on sen tehnyt. Voi myös ajatella niin että jos ei kelpaa johonkin yhteisöön, vika ei aina ole vain itsessä. Esim en halua kelvata minne tahansa vaan voin valita mihin haluan kuulua ja mihin en halua kuulua. En halua kuulua sairaaseen työyhteisöön, en halua kuulua porukkaan jossa ei saa voida hyvin, haluan kuulua sallivaan yhteisöön jossa on tilaa erilaisille ihmisille, tilaa olla ja hengittää turvallisesti itseään ilmaisten.

Jos on vaikea hahmottaa mihin kuuluu, yksi keino on kirjoitella itsekseen itselleen, ajatusten virtana omia mielipiteitään milloin mistäkin -että tietää itse mitä on mieltä, millaiset arvot minulla on, mitä minä ajattelen, miten koen asioita ja mitä haluaisin-. Kun itse tietää kuka on ja mitä ajattelee niin on helpompaa hahmotella mihin ei halua kuulua, millaisten ihmisten kanssa haluaisin olla tekemisissä ja millaisten en. Ei kuitenkaan niin että "sitten kun tiedän kuka olen niin voin lähteä kotoa" vaan: on ihan ok olla hukassa ja keskeneräinen elämässään, se on ihan normaalia, silloin voi vuorostaan tuntea yhteydentunnetta muihin hukassaolijoihin ja keskeneräisiin.

Upposin tähän viestiin ja aiheeseen niin täysin että unohdin ajankulun, kalenteri muistuttaa että kirjasto odottaa 🙂 Kiva oli löytää tänne tukinettiin! Mukavaa viikonloppua vertaiset 🙂