Naiset hoi! Ihan järkyttävää PMS:ää??

Naiset hoi! Ihan järkyttävää PMS:ää??

Käyttäjä Dolorous aloittanut aikaan 10.02.2013 klo 20:44 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Dolorous kirjoittanut 10.02.2013 klo 20:44

Kirjoitin tänne eilen viestin, jota ei vielä tätä kirjoittaessani ole julkaistu – muuten jatkaisin sen viestin perään… Olen ollut siis n. viikon todella maassa ja viimeiset pari päivää todella todella itkuinen, epätoivoinen, väsynyt ja pää on ollut ihan ”höttöinen”. Pahinta kai kuitenkin on se, että pääni on täyttänyt nämä pari päivää kuolemantoiveet ja itsemurha-ajatukset 🤔. Noin tunti sitten alkoi menkat ja kuin salaman iskusta oloni normalisoitui :O…. ja tätä on nyt tapahtunut 3 viikon välein n. 5 kk ajan, eli koko sen ajan kun olen ollut ilman hormoneita (minipillerit). Aluksi en tietenkään osannut yhdistää oloani kuukautiskiertoon, mutta nyt 3-4 viime kertaa olen jälkeenpäin tajunnut, että tämä syvä epätoivo iskee juuri menkkojen alkamista ennen. Pahinta on, etten siellä synkkyyden syövereissä osaa yhdistää sitä olotilaa PMS:ään, vaikka olen nyt jo monta perättäistä kertaa tämän yhteyden saanut todeta.

Huomenna aloitan taas pillereiden syömisen, koska pelkään oikeasti, että joku kerta saatan tehdä itselleni muuten jotain peruuttamatonta… 😯🗯️. Toivonmukaan se tuo avun. Lopetin pillerit puolisen vuotta sitten sivuoireiden vuoksi, mutta niitä sivuoireita kyllä kestän, jos tiedän ettei minun tarvitse elää näitä kauhun hetkiä 1/4 osaa kuukaudesta :/. Ja täytyy varmaan n. 3 viikon päästä mennä varmuudenvuoksi asumaan jonkun toisen luokse, ettei minulla ole mahdollisuutta menkkoja edeltävinä päivinä tehdä itselleni mitään… Ihan oikeasti, miten voi olla naisen kroppa tällainen, että ”luomuna ollessa” (ts. ilman ylimääräisiä hormoneita) kerran kuussa saa harkitsemaan vakavasti itsemurhaa? Sairasta! Ja hyvin hyvin hyvin pelottavaa :O. Onko kenelläkään muilla naisilla täällä vastaavia havaintoja? En muista, että ennen masennusta minulla olisi koskaan ollut näin voimakkaita psyykkisiä PMS-oireita, lähinnä fyysisiä vaan (mm. niin kovia kipuja että olen melkein pyörtynyt kivusta jne). Liittyyköhän jotenkin masennukseen eli pahentuuko masennus jostain syystä menkkoja edeltävän hormonimuutoksen vuoksi tai jotain? Tai oikeastaan: pahentaako masennus PMS:ää vai PMS masennusta? Pitää varmaan jutella vielä lääkärillekin tästä asiasta.

Mutta nyt on olo taas normaali, enkä halua enää vahingoittaa itseäni 🙂. Ja se on pääasia 🙂🌻!

Käyttäjä tuntematon92 kirjoittanut 11.02.2013 klo 11:04

Heippa

Mieti, hyvä asia tässä on se, että tiedostat sen että se paha olo menee ohi hetken päästä, joten se estää sen että et tee itsellesi mitään. 🙂

Käyttäjä missfortune kirjoittanut 11.02.2013 klo 11:16

Hei Dolorus!

Kyllä kannattaa ehdottomasti käydä sanomassa noista oireista lääkärille!!!

Itse olen kanssa huomannut että joka kuukausi ennen menkkoja iskee aivan järkyttävä itseinho ja epätoivoinen olo (erilainen kuin muulloin) sekä itsetuhoisia ajatuksia -> mitä mulla ei niin vahvana yleensä ole.

Tälläkin hetkellä odottelen öljynvaihtoa alkavaksi, mikä varmaankin tapahtuu viimeistään huomenna. (Käytän rengasta, jonka poistin pari päivää sitten, eli nyt taukoviikko).

Yhdistelmäpillerien sivuvaikutukset oli paljon pahemmat (myös muulloin kuin ennen menkkoja), koska otin ne aina tiettyyn aikaan, jolloin hormoonipitoisuus kropassa nousi äkillisesti. Renkaasta vapautuu tasaisemmin hormooneja, mikä on mielestäni ollut hyvä juttu.

Luomuna oireet ennen menkkoja oli paljon epätoivoisemmat ja aggresiivisemmat kuin renkaan kanssa. Luomuna pillereiden jälkeen olin n. 2 vuotta.

Et todellakaan ole yksin asian kanssa, mutta suosittelen tosiaan ehdottomasti juttelemaan lääkärin kanssa aiheesta ! Tsemppiä sulle ! 🙂🌻

Käyttäjä Teflon kirjoittanut 11.02.2013 klo 14:28

Hei, minulla oli vastaavaa erään pillerimerkin kanssa. 2 vkoa ok ja seuraavt 2 vkoa hirvee depis ja väsymys. Pillereitä johtumattomaan PMS:ään pitäisi auttaa myös ruokavalio ja B12, B6 ja B1 vahva yhditelmä vitamiini. Apteekki tietää. Suositeltavat ennen mensuja pois jätettävät ruoka-aineet sisälsi muistaqkseni kaiken kivan: ei suklaata, ei juustoja, ei rasvaista ja ei teetä. Suolaiset aiheuttaa tiwtty helposti kans nestekertymää.

Käyttäjä Teflon kirjoittanut 11.02.2013 klo 14:45