Insesti, hyväksikäyttö, raiskaus? kaikki yhtä pahoja asioita naiseksi kasvamisen tiellä. Mutta onneksi tänäpäivänä on jo hoitomuotoja, ettei tarvitse alistua vääristyneen vietin houkutuksiin. Onko liian rankasti sanottu? Itse hapuilen edelleen tietä pois inhon ja vihan maailmasta,kun sairas ihminen repi kaiken sen kauniin ja heräävän rakkauden itsekkäästi omien nautintojen pahuuden alttarille. En halua jatkaa pahan kierrettä, vaan keskityn muuhun toimintaan. Rakastaa voi niin monella tavalla, rakkautta voi antaa ja saada ilman että alkaa toteuttamaan viettien käskyä. Hain hoitoa itselleni ja ymmärsin etten ainakaan tunne vetovoimaa omaa sukupuolta kohtaan, vaikken kykene olemaan ihan "täysillä" vastakkaisenkaan kanssa. Jos insestin tekijä on toteuttanut sairasta haluaan niin mitä sitten on muut, yhtä kummalliset rakastamisen tavat, jotka sotivat alkuperäistä ihmisenä olemista vastaan? En tuomitse ketään, koska ymmärrän ettei kukaan tahallaan halua olla erilainen, mutta itse koen että sitä rakkauden tuskaa voi purkaa muuhunkin. Odotella ja katsella, ettei tee hätiköityjä johtopäätöksiä. Televisio on yksi pahuuden esille tuoja jota katsellessa tajuaa kuinka sairaassa maailmassa elämme, kaikki on luvallista jos sen viestiä uskoo. Herkkä ihminen on aika avuton jos yksinään sitä katselee ja miettii.

Niin, rakkautta on monenlaista, oikeaa välittämistä ja toisen kunnioittamista ei useinkaan tv-sarjoissa tai elokuvissa esiin tuoda. Vietit kuitenkin jokaisen ihmisen elämässä, niiden kanssa tasapainoilu seksuaalisuuden alueella sairastuneilla vaikeinta? Normaali seksuaalisuus on jokaisen oikeus. Meitä rikottuja ihmisiä on paljon. On pitkä tie vapautua syvistä traumoista, kasvattaa kärsivällisyyttä kulkea se. Sen kulkemisen kautta kuitenkin voi löytää tasapainon, josta haluaa pitää kiinni. Kaikesta rakkaudesta ei tarvitse luopua. Kysyy rohkeutta olla avoin kaiken kokemansa jälkeen. Miten alkaa suhteeseen, jossa kykenee välittämään rakkautta uhraamatta itseään, antamatta liikaa, pysyen itsenäisenä, omat voimavarat ja tarpeet tuntevana itseä ja toista kunnioittaen, siinä minun vaikeuteni. Toisen päästyä lähelle osa minusta katoaa. Itsen kokoamista koko loppu elämä?
"Itsen unohtaminen on hyvä taito, mutta kuunteleminen on rakkautta..."tällaisen kortin sain joskus nuoruudessa, mutta taisin käsittää sen toisin kuin se oli tarkoitettu? Kyse oli kai myös itsen kuuntelemisesta? Mitä enemmän on tullut ikää, ymmärrän että sitä paremmin voi ymmärtää toista mitä tarkemmin on kuunnellut itseään. Sitä kokonaisemmin on elämässä kiinni.

Hyvä erakoksiko,

ei kannata liikaa kuunnella tuollaisia puheita kamalista pahoista vieteistä ja vääränlaisesta seksuaalisuudesta. Itse en usko, että mikään sellainen seksuaalisuuden muoto, joka perustuu molempien vapaaehtoisuuteen, eikä vahingoita kumpaakaan osapuolta, voisi olla väärin. Jos siis todella koet, että olet lähinnä kiinnostunut naisista, niin jatka rohkeasti sillä tiellä.

Ymmärrän, että on varmasti vaikeaa lähteä pitkän suhteen päätyttyä ja ei enää aivan nuorena uudestaan etsimään kumppinia, varsinkaan jos itse kokee, että kaikki eivät omaa valintaasi hyväksy.

Rohkeutta valitsemallasi tiellä, ja toivottavasti läydät tasapainon elämääsi!

Hei teille.
Olen monessa liemessä rypenyt ja kaikenlaista kokenut, mutta Luojalle kiitos en insestin uhriksi ole joutunut.
Olen ehdottomasti kuitenkin sitä mieltä, että omia tunteitaan ja omaa sydäntään on kuunneltava jos tahtoo vielä elää parisuhteessa.
Miksi pitäsi pakottaa itsensä kanavoimaan kaikki rakkautensa pelkästään erilaisiin hyviin asioihin ympärillään jos syli huutaa muutakin !! Uskon, että on niitä jotka pystyvät siihen ja kykenevät kaikki viettinsä polkemaan jalkoihinsa, mutta siellä ne ovat kuitenkin, eikä ihmistä luotu erakoksi.

Siis sinä, "erakoksiko", mene ja elä tunteittesi mukaan. Etsi ystäviä jos kykenet ja siinä samalla voi kohdalle osua enemmänkin.
En ole minkäänlainen tuomari sanomaan kenellekään, kuka tekee mitäkin väärin tai edes oikein. Olen itse elänyt kahta elämää ja vaikka kuinka hullunakin minua siitä pidettäisiin, uskallan sanoa, että yli kahdenkymmenen vuoden sairasteluni aikana kertaakaan en ole joutunut sairaalaan "viettielämäni" takia.

Jos halutaan puhua asiasta hengelliseltä kantilta, voin sanoa senkin, että itse uskon Jumalaan ja elän tietoisena kaikista omista heikkouksistani kuitenkin lähellä Herraa, ja tiedän senkin, ettei Hän minua tykönään pitäisi, ellei rakastaisi minua.

Rakkaus on kuitenkin lahja. Me ihmiset olemme kaikki vajavaisia kukin omalla tavallamme, eikä mikään "synti" ole toista pahempi tai parempi 🙄
Haluaisin vain kannustaa kaikkia elämään siten, kuin se itselle on parhaaksi. Mikä tekee kunkin onnelliseksi 😉
Tsemppiä, toivottavasti ei erakoituvalle 😀

Ensinnäkään lesboudessa tai bi-seksuaalisuudessa ei ole mitään pahaa tai väärää. Mielestäni sinun tilanteessasi voit vain pohtia sitä, että omaatko lesbo-identiteettiä, vai lähteekö kaipauksesi saada naiselta rakkautta pelkästään sinun kokemista traumoistasi. Sellainen parisuhde, joka pelkästään perustuu terapeuttisuuteen ja traumojen käsittelyyn, ei tietenkään ole hyvä pohja ylipäätään parisuhteelle. Itse olen elänyt tällaisessa parisuhteessa, joten sen tiedän. Tärkeintä on pohtia, kuka olet ja mikä tekee juuri sinut onnelliseksi. En tiedä oletko jo saanut terapiaa, mutta näitä asioita olisi ehkä hyvä pohtia terapiasuhteessa. Voihan olla, että pääset yli traumoistasi ja myöhemmin pystyt perustamaan tasapainoisen parisuhteen miehen kanssa. Jos se tuntuu sinusta oikeammalta sinulle itsellesi.

Voisin kirjoittaa nimimerkin erakoksiko kertomuksen lähes sanasta sanaan sillä erotuksella, että en ole joutunut insestin enkä raiskauksen uhriksi, vaan äitini jotenkin onnistui häpäisemään orastavan (normaalin) seksuaalisuuteni. Äiti-suhteeni oli muutenkin ongelmallinen ja vailla hellyydenosoituksia sekä hyväksyntää.

Avioliittoni oli vaikea, ja siihen keskelle ilmaantui yllättäin Nainen. Suhde kesti vuosia, ja sisälsi juuri sellaista läheisyyttä ja sielunkumppanuutta, jota niin moni täälläkin kertoo kaipaavansa. Totta kai tunsin itseni hirviöksi, kun "luvatta" otin itselleni sen, minkä kasvuuni (ja toisen kasvuun myös) tarvitsin.

En ollut silloin valmis rikkomaan lapsilta kotia, ja altistamaan lapsia suhteen ongelmille. Erottuani Naisesta, ja lyttäämällä omat tarpeeni, tunsin itseni pelkäksi kuoreksi, joka mekaanisesti eli ja toimi. Suhteesta jäi syvä kaipaus kokea sama uudelleen nyt, kun ei enää tarvitse elää toisten elämää. Voi kuitenkin olla, että rakastin vain tuota kyseistä Naista, enkä naisia yleensä.

Kiitos teille tähän ketjuun kirjoittaneille.
Kyllä tämä elämäni siksi suoraviivaista on, että tiedän rakastavani naista; kaikki kunnia miehille jotka kykenevät aitoon - helppoa rakkauta ei kai olekaan ? -rakkauteen kumppaninsa mutta minun kohdallani se tie on kuljettu tappiin asti. Lesbouden tiedostaminen, tunnustaminen, ensin itselle olivat vaiheita, joiden kohtaaminen on eläväksi tehnyt nuorena koetun 'armon'; taivas tuli todeksi kuin ensi kertaa ja avaten oven omaan itselleni rehellisempään ihmisyyteen. Kirkossa/kirkoissakin on työntekijöinäkin meitä näin seksuaalisesti suuntautuneita; inhimillistä kaikki mikä ihmisten elämään liittyy. Harva on ollut - vai onko ketään ? - joka olisi voinut tulla ulos kaapista työntekijänä. Kaikkivaltias Luoja on kaikissa vaiheissa pitänyt minua koossa, vaikkei suoranaisia vastauksia ole kuin harvoihin kaipauksiin vastannutkaan. Luonnossa kohtaan sisimmän ja saan voimaa. Tämän naisen rakastamisen vaikeuden vois muotoilla uudestaan - miksi ihmisen rakastamisen tie on niin vaikeaa?

Puoli vuotta myöhemmin... nyt tilanne kirkollisilla kentillä on muuttunut avoimemmaksi, myös erilaisuudet paremmin hyväksyvämmäksi. Rakastaa naista naisena on omasta mielestäni niin syväsyntyinen ja sisältäpäin koettu ja muodostunut tapa elää, ettei siinä kannata asiasta osattoman väittää sivusta yhtään mitään. Omalla kohdallani koen olleeni syntymästäni asti sitä mitä olen; naiseen syvää vetovoimaa kokeva naista rakastava nainen. Heteroelämä ei ollut ominta minua; ympäristön vaikutuksesta elin sen. Elämänkoettelemuksista jaloilleni päässeenä haluan kunnioittaa syvimpiä tuntojani vaikka niin tehden eläisinkin lopun elämääni yksin. Sielunkumppanuus on niin syvältäluotaava käsitemaailma, että sen äärellä pysähtyy aika ja avautuu toivo.

Erakoksiko, kiteytät asian niin kauniisti, että melkeinpä pääsee itku. Noinhan se juuri on. Toivon, että vastaani tulisi taas Nainen, kuten kerran ennenkin (en usko etsimällä löytyvän), ja kuitenkin pelkään sitä tilannetta. Itselleni olen asian myöntänyt, ja itseni tällaisena hyväksynyt. En yleensä välitä, mitä ympäristö minusta ajattelee, mutta tämä on jotenkin vaikeata.

erakoksiko kirjoitti 1.7.2009 23:33

Puoli vuotta myöhemmin... nyt tilanne kirkollisilla kentillä on muuttunut avoimemmaksi, myös erilaisuudet paremmin hyväksyvämmäksi. Rakastaa naista naisena on omasta mielestäni niin syväsyntyinen ja sisältäpäin koettu ja muodostunut tapa elää, ettei siinä kannata asiasta osattoman väittää sivusta yhtään mitään. Omalla kohdallani koen olleeni syntymästäni asti sitä mitä olen; naiseen syvää vetovoimaa kokeva naista rakastava nainen. Heteroelämä ei ollut ominta minua; ympäristön vaikutuksesta elin sen. Elämänkoettelemuksista jaloilleni päässeenä haluan kunnioittaa syvimpiä tuntojani vaikka niin tehden eläisinkin lopun elämääni yksin. Sielunkumppanuus on niin syvältäluotaava käsitemaailma, että sen äärellä pysähtyy aika ja avautuu toivo.

Jos täältä voisi poistaa kirjoituksiaan, poistaisin tämän kirjoittamani tekstin viimeistä lausetta lukuunottamatta parin vuoden takaa. Sielunkumppanuus on syvintä kumppanuutta. Siinä yhdistyvät ystävyys ja rakkaus, toivo ja usko ja syvä luottamus. Siinä ihoaistimukset eivät vie, vaan ovat osa kokonaisuutta sisältäen elämän kunnioituksen(kin).

Tilanne oli silloin se, etä terapia oli päätösvaiheessaan eikä tunnelukot vielä alkaneet avautua - selitin silloin itselle sitä syvää kiinnostusta naiseen lesboutena - mutta nyt
kun terapian päätyttyä olen löytänyt itseni sellaisena kuin olen, olen sata%varma tästä olemisestani että olen aina ollut hetero ja tulen lopun elämäänikin olemaan hetero.

Ajattelen naisena eläessäni löytävän täydentävän vastavaikuttajan vain miehessä.
Se syli jota vaille olin lapsena jäänyt, sitä oli se naisesta haaveilu. Mieskin voi olla uskomattoman hellä ja todellinen syli.

Jokainen meistä on omanlainen. Huolimatta suuntautumisesta, jokainen on saman arvoinen ja yhtä arvokas sellaisenaan.